Alkutaival kahden lapsen kanssa on ollut ihana

Kirjoitin jo pari viikkoa synnytyksen jälkeen, että uusi arki kahden lapsen kanssa on lähtenyt käyntiin loistavasti. Ilokseni voin näin reilua kuukautta myöhemmin kertoa, että hyvä meininki on jatkunut edelleen! Vaikka arki on ollut koko ajan sitä arkea taaperon huomioimisineen ja kotiaskareineen, koen päässeeni sisään jonkinlaiseen vauvakuplaan. Vaikken ehdi keskittyä pelkkään vauvan sylittelyyn kovinkaan runsaasti, arjen sujumisen suhteen koen sellaista syvän onnellista tyytyväisyyttä jopa vahvemmin kuin esikoisen kanssa, kun kaikki oli uutta ja hämmentävää.

Jännitin etukäteen erityisesti sitä, miten jaksaisin entisestään vähentyvän oman ajan sekä eri rytmeissä nukkuvien lasten hoitamisen kanssa. Mutta ainakaan vielä näin puolentoista kuukauden kohdalla en ole kokenut asiaa ongelmaksi. Olen saanut välillä runsaastikin omaa aikaa esimerkiksi vauvan nukkuessa ja esikoisen ollessa kerhossa, vaikka enää sen toteutumiseen ei voi luottaa samalla tapaa kuin yhden lapsen kanssa. Ennen vauvan syntymää tiesin joka päivä, että minulla on omaa aikaa taaperon päikkäreiden yhteydessä 1,5 h ja illalla puoli kahdeksasta eteenpäin. Nyt se, osuvatko lasten nukkumiset otollisesti yhteen, tulee aina yllätyksenä. Olisin luullut, että päiväjärjestysten ennakoimattomuus stressaisi ja väliin jäävät omat hetket ärsyttäisivät, mutta ihme kyllä olen suhtautunut niihin aika chillisti. Jos tänään vauva valvoo päivällä juuri silloin kun esikoinen nukkuu ja nukahtaa yöunillekin vasta siinä kohtaa, kun minuakin väsyttää, niin huomenna tulee aina uusi päivä. Siirrän vain ajattelemani omat puuhat eteenpäin odottamaan vuoroaan.

Iso tekijä on ollut sekin, että pääosin olemme hoitaneet lapsia kahden aikuisen voimin. Ensin mies oli reilut kolme viikkoa isyyslomalla ja nyt hän on tehnyt kuuden tunnin työpäiviä. En siis ole yksinäni lasten kanssa oikeastaan kuin aamupäivät. Kahdeltatoista taapero menee nukkumaan ja kun hän puoli kahdelta herää, lopettelee puoliso jo kohtapuoliin päivän hommiansa. Esikoisen kerho ja ystävien näkeminen ovat tuoneet aamuihin runsaasti ohjelmaa eikä ajankulua ole tarvinnut alkaa keksimällä keksiä. Siinä missä esikoisen vauvavuotena päivät tuntuivat usein kuluvan piinallisen verkkaisesti, nyt usein kelloon katsoessani päinvastoin yllätyn siitä, että se onkin jo niin paljon. Kahden lapsen kanssa tylsyys loistaa pitkälti poissaolollaan. Koko ajan on jotain kotityötä tai askaretta hoidettavaksi, ja kahden eri ikäisen lapsen kanssa puuhaillessa arki tuntuu monipuolisemmalta ja sitä kautta myös mielekkäämmältä. Nurinkurista kyllä koen siis, että  lisääntynyt työmäärä on ollut jossain määrin jopa positiivinen juttu.

Ensimmäisen vauvan kanssa koin jatkuvaa stressiä siitä, huomioinko ja aktivoinko häntä tarpeeksi. Kun aiempaa kokemusta ei ollut ja joka tuutista toitotettiin, että vanhemman tärkein tehtävä on olla läsnä, kehitin kauhean syyllisyydentunteen, kun en jaksanut heiluttaa koko päivää helistintä tai laulaa viittä useampaa lastenlaulua putkeen. Pohdin jatkuvasti, mikä on tarpeeksi ja kuinka paljon muut äidit tekevät. Kuinka kauan vauva saa tönöttää tyytyväisenä sitterissään ilman viihdytystä? Olenko omituinen, kun vauvan nukahdettua lasken hänet mieluummin omaan sänkyynsä ja menen tekemään omia juttujani sen sijaan, että vain ihastelisin pienokaista päivät pitkät? No, voin kertoa, että tämän toisen vauvan kanssa en ole ehtinyt juuri moisia miettiä. Teen sen minkä pystyn ja jaksan ja tiedän, että se on ihan riittävästi. Jos esikoinen on kerhossa tai unilla ja vauva valvoo, laulan tai loruttelen kyllä usein hänen kanssaan, mutta noin muutoin en kanna huolta kuopuksen virikkeistä. Taaperon ansiosta päivissä on joka tapauksessa paljon vilskettä ja jutustelua, josta pienempikin pääsee osalliseksi.

Jotain tekemistä arjen auvoisuudessa on varmasti myös hormoneilla. Esimerkiksi aiemmin varsin varmasanaisesti lausumani ajatus siitä, että lapsilukumme olisi nyt täynnä, haihtui saman tien tuhka tuuleen, kun kuopus syntyi. Vauva on vaan niin ihana, että meinaan välillä ihan pakahtua! Tuntuu, että ehdottomasti haluan kokea tämän vielä uudelleen. Lisäksi en edelleenkään koe itseäni erityisen väsyneeksi. Vaikka herään yöllä useampaan kertaan ja nousen aamulla puoli viiden ja puoli seitsemän välillä, päivisin oloni on ihan normaalin pirteä. Oma uni tuntuu olevan jotenkin normaalia syvempää. Nukahdan öisin saman tien, kun laitan pääni tyynyyn, vaikka olisin valvonut ensin pitkänkin pätkän vauvan kanssa. Baby bluesin sijaan mieliala on hyvä ja elämä tuntuu ihanalta ja täysinäiseltä.

Tiedän, että erilaisia vaiheita varmasti mahtuu vielä vauvavuoteen monia, mutta juuri nyt on parasta, kun voi vain nautiskella hyvästä fiiliksestä.