Apua, ei kai taas raskaana?

Taannoin kylppärin kaappia penkoessani käteeni osui puolentoista vuoden takainen raskaustestipakkaus. Paketissa oli vielä muutama tikku jäljellä, ja päiväysmerkintä kertoi testien vanhentuvan ensi vuodenvaihteessa. Hetken mielijohteesta päätin huvikseni tehdä yhden. Olimme juuri jutelleet hyvän ystäväni kanssa toisen lapsen ajankohtaisuudesta ja olin todennut tälle pikkusisaruksesta haaveilevalle bestikselleni, että meillä uusi vauva ei ole suunnitelmissa vielä aikoihin. Pikemminkin päinvastoin: olen koko ajan ajatellut, että vähän pidempi ikäero lasten välillä sopisi meille parhaiten, ja ajatus on nyt vauvavuoden aikana vain vahvistunut. Lisäksi kuukautiseni eivät ole vielä edes alkaneet heinäkuisemme syntymän jälkeen. Uusi raskaus olisi siis aikamoinen todennäköisyyksien supersattumus, mutta päätin silti ihan muuten vain kokeilla, kun testeille ei näillä näkymin ollut muutakaan tarvetta.

Huolettomin mielin tekemääni hupitestiin piirtyi välittömästi haalea toinen viiva. Sydämeni jätti pari lyöntiä välistä. Siis mitä? Tiirailin tikkua ja kyllä, vaikka viiva oli tosi vaalea, testi näytti erilaiselta kuin ne selkeän negatiiviset, joita olin esikoista yrittäessämme tehnyt. Kaivoin heti puhelimen esiin ja tein laskutoimitukset. Jos tulos pitäisi paikkaansa, meille tulisi luultavasti tammikuussa toinen vauva. Esikoinen olisi silloin juuri ja juuri puolitoistavuotias. A-pu-a.

Googlettelin epäuskoisin ja ristiriitaisin fiiliksin nettikeskusteluita pienestä ikäerosta. Koska haamuviivat ovat ihan mahdollisia ja viiva oli oikeasti melkeinpä huomaamaton, en uskonut tulokseen mitenkään varauksetta, mutta pieni ahdistunut olo kolkutti kyllä takaraivossa koko päivän. Totta kai uusi pieni olisi tervetullut, ja sopeutuisin kyllä tilanteeseen, jos todella olin raskaana. Ei tämä mikään katastrofi ollut. Mutta kaikki käytännön järjestelyt, oma jaksaminen, suunnitelmat tulevalle vuodelle… Kaikki oli mietitty sillä ajatuksella, että toinen vauva syntyisi joskus hamassa tulevaisuudessa. Ei vielä ensi vuonna, eikä varsinkaan tammikuussa.

Odotin kuumeisesti seuraavaa aamua, jotta voisin testata uudelleen. Vauvan herättyä neljän kieppeillä tuttia ikävöimään en malttanut enää mennä nukkumaan, vaan tein jännittyneenä uuden testin. Se oli selvän negatiivinen. Okei, kyseessä taisi siis olla ensimmäisellä kokeilukerralla vain joku haamuviiva tai viivanpaikka, ajattelin helpottuneena. Vielä ei ollut tämän aika, onneksi. Menin takaisin sänkyyn levollisin mielin.

Kerroin episodista seuraavana päivänä ystävälleni. Hän kannusti kuitenkin testaamaan kaiken varalta vielä kerran parin päivän päästä. Päätin tehdä niin, kun pakkauksessakin oli sopivasti vielä yksi testi jäljellä, vaikka olinkin jo aika varma, että ensimmäinen tulos oli vain huonon tuurin haamu. Mutta siis, voiko ollakaan – kolmannella yrittämällä testiin piirtyi taas samanlainen hyvin haalea, mutta kuitenkin nähtävissä oleva kakkosviiva! En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ei auttanut kuin marssia ainoaan sunnuntai-iltana auki olevaan apteekkiin, sijoittaa melkein viisitoista euroa digitaaliseen raskaustestiin ja ottaa vielä neljäs yritys. ”Ei raskaana”, totesi Clearblue vihdoin selkeän sanallisen kantansa.

En tiedä, olivatko ensin tekemäni perinteiset testit menneet säilytyksestä jotenkin pilalle vai mistä oli kysymys, mutta ainakin tiedän nyt sen, että juuri ja juuri erottuva haalea viiva ei välttämättä ole plussa, vaikka saman merkin negatiiviset tulokset ovatkin aina aiemmin olleet täysin selkeitä. Useinhan myöhemmin negatiivisiksi muuttuvia haamuviivoja selitetään varhaisvaiheen keskenmenolla, mutta omalla kohdallani en usko siihen, sillä kahden ”positiivisen” testikerran välissäkin tulos oli negatiivinen. Lisäksi raskaus oli jo lähtökohtaisesti äärimmäisen epätodennäköinen tilanteessani. Noh, helpommalla olisin joka tapauksessa päässyt, jos olisin vain antanut tikkujen vanhentua kaapin perällä…

Ainakin sen epäonninen episodi kuitenkin vahvisti, että vielä ei ole aika pikkusisarukselle. Vaikka kaverien raskausuutiset ja lapsemme ensimmäisten päivien valokuvien selaaminen saavat välillä pienen vauvakuumeen nostamaan päätään, haluan keskittyä nyt rauhassa esikoiseemme. Haluan, että hän saa olla vielä hyvän aikaa perheemme pienin. Toivon, että vauva numero kakkonen saapuu, kun ajatus uudesta vauvavuodesta oikeasti houkuttelee niin järjen kuin tunteenkin tasolla. Tässä välissä jatkan mielelläni opintoja, hengähdän hetken ja nautin yhden ihanan tyttären äitiydestä.