Lapsen peukalon imeskely loppui lopulta helposti

Lapsen peukalon imeskely loppui lopulta helposti

Selailin vanhoja postauksia ja silmiini osui viime vuoden syksyltä teksti peukaloa imeskelevästä keskimmäisestämme. Lapsi oli tuolloin suunnilleen parivuotias. Vauvasta asti peukalo oli ollut hänelle tärkeä rauhoittumisen ja unen saannin keino, mutta iän karttuessa olin alkanut pohtia enenevässä määrin, miten tavasta pääsisi kätevimmin eroon. Noh, nyt keskimmäisellämme on ikää melkein kolme ja puoli vuotta, eikä peukalo […]

Joulu 2024

Joulu 2024

Vietimme joulua tuttuun tyyliin sukulaisissa. Aattoaamuna isommat lapset saivat joulupusseistaan kierrätettyinä hankitut lahjat: uuden keppihevosen rikkoutuneen tilalle sekä 100-palaisen palapelin. Kävimme kotona joulusaunassa ja suuntasimme sitten kuopuksen päiväunien jälkeen minun vanhemmilleni. Koristelimme kuusen, söimme hyvin ja avasimme tietysti lahjat. Jäimme mummilaan yökylään, samoin siskoni perheineen, ja lasten mentyä nukkumaan pelasimme aikuisten kesken lautapelejä. Vaaperokin nukkui […]

Jouluvalmisteluja ja lasten pikkujoulut

Jouluvalmisteluja ja lasten pikkujoulut

Jouluinnostukseni tuntuu vain joka vuosi kasvavan. Vaikka olen aina tykännyt joulusta, vielä muutama vuosi sitten jouluun valmistautuminen tarkoitti, että hankin läheisille lahjat ja tupsahdan jouluna vanhempieni oven taakse. Ennen lapsia meillä ei ollut ikinä mitään joulukoristeita, en leiponut pipareita tai joulutorttuja, ei ollut joulukalentereita ja niin edelleen. No, perheemme aikuiset eivät kalentereita edelleenkään kaipaa, mutta […]

Palasia kuluneelta viikolta

Palasia kuluneelta viikolta

Uusi sohva. Olemme jo pidemmän aikaa etsineet isompaa sohvaa olohuoneeseemme. Viisihenkinen perheemme on kyllä teoriassa mahtunut ahtautumaan kolmenistuttavalle perussohvallemmekin, mutta koska tilaa on ja lapset kasvavat, oli suurempi kulmasohva ajankohtainen hankinta. Torin kautta löysimme sopivan, valkoisen nahkasohvan. Edellisestä harmaasta sohvasta luopuminen on ollut yllättävän haikeaa, koska tykkään siitä kovasti. Se on niin laadukas ja hyvä […]

Mitä joululahjaksi lapsille?

Mitä joululahjaksi lapsille?

Alan yleensä miettiä joululahjoja juuri tässä marraskuun puolivälin jälkeen. Black Fridayn tarjouksista on kätevä metsästää sukulaislasten lahjatoiveita. Samalla voi koota listaa omien muksujen joulupaketteja varten. Itse koen, että lahjaideoiden keksiminen omille lapsille käy vuosi vuodelta haastavammaksi. Kun tyttöjä on jo kolmin verroin, niin leluja, vaatetta kuin muutakin tavaraa on ehtinyt kertyä vähän joka lähtöön. Esikoinen […]

Yksivuotias

Yksivuotias

Kuopuksemme täytti tällä viikolla vuoden ja siirtyi virallisesti taaperokerhoon. Virstanpylväästä huolimatta nautin vielä täysin siemauksin tämän 74-koon vaatteita käyttävän, äitin sylissä viihtyvän töyhtötukan vauvaisuudesta. Kolmosemme on tosi aurinkoinen ja hyväntuulinen tapaus, joka jaksaa tutkia leluja pitkiä aikoja itsekseenkin. Hän viihtyy melkeinpä missä vain ja on tyytyväisimmillään oman kodin ulkopuolella. Hiukan ujokin hän silti on ja […]

Voisiko meille tulla vielä lemmikki?

Voisiko meille tulla vielä lemmikki?

Koiramme kuolemasta on kulunut melkein puolitoista vuotta. Aina välillä, kun vanhempieni koira käy meillä hoidossa, mieleen palautuu koiranomistajan arki ja samalla ohut ajatus siitä, voisiko meillä vielä joskus olla lemmikki. Toistaiseksi vastaus on ihan selvä: ei voisi. Mutta voisiko tilanne vielä muuttua, ja millaisin edellytyksin voisin kuvitella meille karvaisen kaverin?Isoin syy lemmikkikielteisyydelleni on arvattavasti elämäntilanteemme. […]