Ensimmäinen äitienpäivä ja vauvan kuulumiset
Tänään oli ensimmäinen äitienpäiväni. Aamulla pötköttelin rauhassa sängyssä sillä aikaa, kun mies ja vauva tekivät aamutoimet ja -palat valmiiksi. Ulkoilutin koiran itsekseni ja kuuntelin musiikkia. Kotiin tullessa kaksikkoni oli vastassa ovella. Vauva piteli ylpeänä kädessään hiukan rytistynyttä korttia, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan superhellyyttävä ja miehen askarteluintoa ja -taitoja osuvasti kuvastava: oranssille kartongille oli kirjoitettu hoippuvasti ”hyvää äitienpäivää”, ja toisella puolella luki väärin päin lapsemme nimi. Voi murut!
Myöhemmin päivällä menimme kylään miehen vanhemmille. Oman äitini onnittelin jo eilen, kun kävimme siivoamassa porukalla mökkiä kesäkuntoon. Vähän perinteisestä poiketen hän halusi antaa myös äitienpäivälahjan minulle. En oikein tiennyt, mitä toivoisin tai tarvitsisin, mutta äiti keksi onneksi aivan loistavan lahjaidean. Hän lupasi maksaa meille siivouksen, johon kuuluisi peruspuhdistuksen lisäksi myös saunan pesu. Ihanaa luksusta! Ajatus siitä, että saan tulla puhtauttaan kiiltävään kotiin, jonka eteen minun itseni ei ole tarvinnut sormea liikauttaa, ilahduttaa jo valmiiksi. Varsinkin sauna on odottanut siivoustaan ties kuinka pitkään, kun jokaviikkoisen normisiivouksen lisäksi aikaa ei tunnu juuri löytyvän isommille erityisprojekteille.
Millaisen tyypin äiti minä sitten oikein olen, juuri tällä hetkellä? No aivan ihanan, reilun yhdeksänkuisen harvahampaisen hymysuun! Vauva on kehittynyt etenkin liikkumisen suhteen hurjasti: siinä missä kahdeksankuisena vasta ryömittiin, nyt neiti osaa nousta istumaan, kontata, olla polviseisonnassa sekä nousta itse tukea vasten seisomaan. Kiipeily onkin uusi suosikkijuttu, jota harrastetaan etenkin olohuoneen sohvaa tai rahia vasten. Enää ei auta siirtää esimerkiksi koiran vesikippoa ruoka-astian päälle turvaan pikku loiskuttelijalta, vaan tavarat täytyy nostaa pöydälle saakka, jos mielii saada ne vauvan ulottumattomiin.
Neiti yrittää myös jatkuvasti kiivetä jalkaani pitkin syliin. Hän ei ole koskaan ollut mikään superkova sylivauva, vaan päinvastoin tutkinut mieluummin itsenäisesti leluja lattialla. Iso osa elävän kiipeilytelineen viehätystä lieneekin päätään viime viikkoina nostanut eroahdistus. Vauvamme on ollut aina hanakka vierastamaan, mutta viime aikoina hän on ollut aivan erityisen kiinni minussa. Hän parahtaa nykyään usein itkuun, jos näkee minun poistuvan vain muutamien metrienkin päähän, vaikka hän olisi itse koko ajan miehen sylissä. Ilmiö korostuu etenkin väsyneenä, nälkäisenä tai muuten vain vähän harmistuneella tuulella ollessa. Toisaalta tänään miehen vanhempien luona ulkona hengaillessamme neiti suostui olemaan pitkän aikaa sekä mummin että tädin sylissä eikä ollut milläänsäkään, joten ehkä tässä pikku hiljaa olisi toivoa myös vierastamisen lieventymisen suuntaan?
Eroahdistuskauteen liittyy ilmeisesti usein univaikeuksia, mutta meillä kuvio on mennyt pikemminkin päinvastoin. Vauvan nukkuminen on sujunut nyt viime aikoina tosi mallikkaasti. Maaliskuun lopulla kirjoitin tänne blogiinkin, kuinka unien määrä vuorokaudessa oli kovin vähäinen, ja heikkoa vaihetta kesti monta viikkoa. Nyt päiväunet ovat kuitenkin taas maistuneet paremmin ja öisin unta riittää niin ikään varsin mukavasti. Isoin muutos nukkumisessa on ollut vauvan nukahtamisen radikaali nopeutuminen.
Unipussista vieroittamisen yhteydessä neiti oppi siihen, että hän tarvitsi nukahtamiseen silittelyä tai vähintään otteen minun tai puolisoni sormesta. Unen päästä kiinni saaminen vaati usein jommalta kummalta puoli tuntia pinnasängyn vieressä huonossa asennossa roikkumista. Pinnasängyn pohjan laskemisen yhteydessä päätimmekin, että jo riittää. Opetimme vauvan nukahtamaan itsekseen muutaman simppelin muutoksen avulla. Tärkein oli ehdottomasti se, että aikuisen kädestä kiinni pitämisen sijaan tarjosimme vauvan hipelöitäväksi unipupua. Alkuun istuimme pinnasängyn vieressä hyräilemässä tai rauhoittelemassa, sitten menimme pistäytymisunikoulun tyyliin oven ulkopuolelle ja käväisimme aina rauhoittelemassa, mikäli vauva itki kovasti. Ihan muutamassa illassa itkeminen jäi, ja nykyisin lapsi nukahtaa suorastaan häkellyttävän helposti. Sen kun laskee hänet sänkyyn, laittaa tutin suuhun, antaa unipupun käteen, peittelee ja poistuu huoneesta. Tyttö nukahtaa itsenäisesti alle minuutissa.
On niin parasta saada olla äiti, juuri hänen äitinsä.