Ensimmäiset työviikot

Palasin hiljattain perhevapailta takaisin töihin. Olen makustellut muuttunutta työnkuvaani ja todennut, että se on oikeastaan ihan kiva. Samalla mieleen on palautunut, mikä työssä on raskasta, ja myös mikä on raskasta työn ja perhe-elämän yhdistämisessä. Tavallaan kaikki on sujunut tosi hyvin, ja samaan aikaan iso muutos arjessa on kieltämättä hiukan hiertänyt.

Töissä on ollut työtahdin osalta yllättävän rentoa. Hommat on ehtinyt hoitaa hyvin eikä kilometrin mittainen to do -lista ole kummitellut vapaa-ajalla. Ekat viikot ovat kuitenkin olleet vähän yksinäisiä. Minulla ei ole juurikaan yhteisiä projekteja muiden kanssa. Taukohuoneessa saa istua pääosin itsekseen, kun työkaverit ovat etäpäivällä tai tapaamisella tai ilman eväitä. Ikävöin yhtä lempparityökaveria edellisen työrupeamani ajalta, jonka kanssa hoidimme tosi paljon juttuja yhdessä ja jonka kanssa oli aina rento ja helppo olla, vaikka meillä oli yli 15 vuotta ikäeroa eikä juuri mitään yhteistä. Asiakkaanikin ovat kaikki uusia.

Tämä loppukevät on kuitenkin siitä mainio aika palata töihin, että täysinäisiä viikkoja ei paljoa ekalle parille kuukaudelle osu. Pääsiäisloma, vappu ja helatorstai tuovat kivaa keveyttä aloitukseen. Eikä kesälomaankaan ole enää kuin reilut pari kuukautta! Huomaan, että muutamat ekstravapaat ovat kyllä todella tarpeellisia niin omalle kuin lastenkin sopeutumiselle. Miehellä on sujunut lasten kanssa kotona tosi kivasti, mutta kyllähän sen huomaa, että he kaipaavat sitten iltapäivisin enemmän minun huomiotani.

Kotiin paluun hetket ovat välillä hivenen kaoottisia, kun itsellä on kauhea nälkä ja lapsilla miljoona kerrottavaa asiaa mielessään. Miehenkin kanssa pitäisi päivittää kuulumiset ja hommat ehtiä hoitaa. Vaikka puoliso on ottanut vastuulleen ruokahuollon, pyykkäyksen ja osittain siivouksenkin, väkisinkin jää myös kotiaskareita, joita vain minä olen tottunut tekemään. Näin alkuun on vähän hakemista siinä, minkä verran ja missä järjestyksessä priorisoisi mitäkin. Ennen kaikkea kun haluaisin pitää kiinni perheen yhteisestä ajasta.

Eilen olin kuopuksen ja keskimmäisen kanssa pitkään aurinkoisessa leikkipuistossa (esikoinen oli kipeänä) ja mietin, että parissa viikossa tällainen kiireetön hengailu on muuttunut tylsistyttävästä virkistäväksi. Kotiäitiydessä ja työssä käynnissä on molemmissa omat kevyet ja rasittavat puolensa. Töissä saa vaihtelua sekä keskittyä rauhassa, mutta stressiä ja vaatimuksia on paljon enemmän. En ole edelleenkään kovin vakuuttunut siitä, että tämänhetkinen työni on minulle se optimaalisin. Tavallaan pidän työstäni ja ihan mielelläni teen sitä taas tämän yhden pätkän, mutta samalla tiedän, että jos en toivoisi jääväni taas vuoden sisään äitiyslomalle, joutuisin kyllä ihan tosissani pohtimaan muitakin vaihtoehtoja.

Täysiaikainen työskentely yhdistettynä pikkulapsiaikaan ei pidemmän päälle olisi minun kakkupalani, ja tuntuu hassulta ajatella, että valtaosalle vanhemmista tämä on ihan normisettiä.  Ainakin nyt alkuun työ tuntuu kuormittavan niinkin, että olen fyysisesti tosi väsynyt. Iltaisin on vaikea pitää silmät auki ja töissä haukotuttaa yhtenään. Lisäksi kaikki kuukauden takaiset tapahtumat tuntuvat tosi kaukaisilta, jos ne ovat tapahtuneet ennen töihin paluuta. Mutta kaipa tämä työn ja perheen ruuhkavuosiyhdistelmä alkaa sujua minultakin, kunhan vain pääsen kunnolla vauhtiin.