Ensimmäiset viikot vastasyntyneen kanssa

Vauvamme on nyt reilut kaksi viikkoa vanha. Elämämme viisihenkisenä perheenä on lähtenyt sujumaan tosi kivasti. Pikkuhiljaa olemme kaikki alkaneet tottua uusiin kuvioihin ja vauva on sujahtanut luontevasti osaksi perhettämme. Hän on vain niin ihana, pieni ja pehmeä!

Vauva vaikuttaa isosiskojensa tapaan helpolta ja tyytyväiseltä tapaukselta. Imetys sujuu hyvin ja hän on kasvanut hienosti. Minulta tulee melko paljon maitoa, minkä vuoksi vauva välillä pulauttelee ja hänen nenänsä rohisee helposti. Mitenkään ylenmääräistä puklaaminen ei kuitenkaan ole, ja olkapäälle röyhtäisemään nostaminen auttaa tarvittaessa mahan kipristelyihin. Pääasiassa vauvalla ei vatsavaivoja ole ollutkaan: hän kakkaa tiuhaan eikä ilma jää jumittamaan mahaan. Pikkuvaippoja kuluu, kun öisinkin vaippaa saa käydä yleensä vaihtamassa kolmeen kertaan. Ja pyykin määrä vauvan kanssa, se pääsee vain aina unohtumaan! Vaikka 50-koon vaatteet eivät paljon tilaa pesukoneessa vie, yhtenään tahriutuvat pyyhkeet ja harsot kyllä vievät. Vaikka imetän aina paksuksi taitellun pyyhkeen päällä, parisänkymme lakanatkin ovat menneet vaihtoon jo ties kuinka monta kertaa.

Vauvelimme nukkuu vastasyntyneeksi mielestäni hyvin. Hän nukahtaa iltaisin vaihtelevaan aikaan, mutta lähes aina kuitenkin yhdeksään tai puoli kymmeneen mennessä. Hyvinä öinä hän nukkuu alkuyöstä neljääkin tuntia putkeen, kun taas aamua kohti uni muuttuu levottomammaksi. Siinä neljän jälkeen herätyksiä on ehkä keskimäärin tunnin välein. Vaikka aamusta vauva saattaa äheltää ja itkahdella tiuhaan, hän ei kuitenkaan onneksi varsinaisesti valvoskele öisin. Yleensä herätykset menevät melko sutjakkaasti ja unet jatkuvat vaipanvaihdon, imetyksen ja lyhyen röyhtäytyshetken kautta sujuvasti. Itse saan aina saman tien unen päästä kiinni ja koen saavani hyvin lepoa, vaikka välillä joudunkin nousemaan pedistä alle puolen tunnin välein.

Mitään varsinaista päivärytmiä meillä ei vielä ole. Vauva nukkuu päiväseltään varsin paljon: joinain päivinä on tuntunut, ettei hän ole hereillä juuri lainkaan. Olemme yrittäneet kannustaa vauvaa valvomaan päivisin, koska parina oikein uneliaana päivänä hän virkistyi vasta tosi myöhään illalla ja valvoi yhteen asti yöllä. Aika mahdoton tällaisen vastasyntyneen rytmiä on kuitenkin ohjailla, enkä ole ottanut asiasta sen kummempaa stressiä. Pääasiallisesti vauva nukkuu päivisin pitkiä pätkiä, mutta myös valvoo virkistyttyään kauan yhtä soittoa. Kun hän on hereillä, hän jaksaa katsella ikäänsä nähden tosi pitkiäkin aikoja tarkkaavaisena ympärilleen. Suurimpana osana päivistä vauvalla on pari selvästi pidempää valvomisjaksoa ja lisäksi hän heräilee lyhyemmiksi pätkiksi vaipan vaihdoille ja syömään.

Olemme palanneet jo hyvin pitkälti normaaleihin arkitouhuihin. Monet suosittelevat lepäämään ja pesimään postpartum-aikana oikein pitkän kaavan mukaan sängyssä pötkötellen, mutta itse en ole ikinä oikein sellaiseen kyennyt tai kokenut sitä tarpeelliseksi. Oloni oli heti synnytyksen jälkeen tosi hyvä, joten vointini ei vaatinut perusteellista lepäämistä. Toki ihan ekoina päivinä pidin silti vauvaa paljon vaippasillaan ihokontaktissa. Ennen, kun vauvan maha alkoi toimia kunnolla ja maitokakkaa tulla, hän ei edes suostunut nukkumaan missään muualla kuin sylissä. Pieni havahtui aina saman tien hereille, jos yritin laskea hänet jonnekin. Sylittelyä tuli siis väkisinkin paljon, mutta olin silti tosi nopeasti jalkeilla. Ensimmäisinä päivinä välttelin fyysisempiä suorituksia, kuten imurointia, mutta suunnilleen viikossa olimme jo normaaleissa arkimeiningeissä.

Kotona olevat isosiskotkin tekivät sen, ettei pelkkä makkarissa makoilu tuntunut mielekkäältä. Vaikka palasimme lähestulkoon tavalliseen arkeen nopeasti vauvan syntymän jälkeen, olemme kuitenkin jonkin verran helpottaneet ja leppoistaneet eloa esimerkiksi ruokahuollon osalta. Olemme tilanneet paristi ruokaa kotiin, suosineet helppoja ja nopeita kokkailuja sekä popsineet pakastimeen etukäteen tehtyjä aterioita. Isosiskot ovat saaneet tavallista enemmän ruutuaikaa.

Kutsuimme omat perheemme lähestulkoon saman tien vauvaa katsomaan. Ymmärrän, miksi monet haluavat ensin totutella rauhassa perhearkeen ihan keskenään, mutta minusta on ollut joka synnytyksen jälkeen ihana jakaa vauvaonni läheisten kanssa heti tilaisuuden tullen. Tapaamme perheitämme muutenkin viikoittain. Kotisynnytyksen jälkeen mitkään vierailuajat tai muut vastaavat eivät rajoittaneet läheisten kyläilyjä, enkä kokenut paineita siitä, että vieraita varten tarvitsisi tehdä jotakin erityistä. Päinvastoin, molempien perheet toivat tullessaan ruokaa koko poppoolle ja saimme hyödyllisiä lahjoja, kuten vaippoja sekä toivomani imetyssuojan.

Lastenlääkärin vauvalle tekemän tarkastuksen jälkeen aloimme liikkua myös kodin ulkopuolella vauvan kanssa. Olemme käyneet perheiden luona kyläilemässä sekä myös ihan vain kaupoilla sun muissa arkimenoissa. Ainoastaan ulkoilut olemme aloittaneet vauvan kanssa maltillisemmin, koska täällä on kuitenkin ollut jo pakkasta. Ekalla pienellä vaunukävelyllä kävimme vauvan ollessa noin viiden päivän ikäinen, ja sen jälkeen hän pääsi testaamaan kertaalleen myös lyhyttä ulkoilua kantorepussa. Pääosin isosiskot ovat kuitenkin ulkoilleet niin, että vauva on jäänyt sisälle. Nyt kahden viikon iässä kävimme ekaa kertaa pidemmin pihalla niin, että vauva matkasi kantorepun suojassa.

Ehkä jotain aktiivisesta arkiotteestamme kertoo, että olisimme lähteneet lauantaina jo ensimmäiselle reissullemmekin. Isäni täytti hiljattain pyöreitä, ja meidän oli tarkoitus mennä vanhempieni ja siskoni perheen kanssa pienelle viikonloppulomalle lähikaupunkiin. Ohjelmassa olisi ollut ainakin yöpyminen hotellissa, kylpylä (minä ja vauva olisimme tosin skipanneet sen) sekä hyvää ruokaa. Esikoiseen iski kuitenkin kuume juuri edellisenä iltana, joten reissu siirtyy tulevaisuuteen. Onneksi varaukset pystyi peruuttamaan veloituksetta.

Esikoisen tauti oli onneksi lyhyttä sorttia ja lapsi oli jo seuraavana päivänä ihan normaalivointinen. Juuri ennen vauvan syntymää podettu parin viikon sairastelukierre taaperon keuhkokuumeineen täyttikin tämän syksyn tautikiintiötä jo ihan tarpeeksi! En silti ole nähnyt tarpeelliseksi eristäytyä vauvan kanssa kotiin tauteja piiloon. Isommat lapset vaativat joka tapauksessa ohjelmaa ja saattavat tuoda pöpöjä mukanaan, sille nyt ei vain voi mitään. Onneksi rintamaito yleensä suojaa vauvoja melko hyvin flunssilta.

Sen olen tässä kolmen postpartum-ajan kanssa huomannut, että elämä vastasyntyneen kanssa on joka kerta vähän erilaista. Esikoisen kanssa kaikki oli vielä uutta ja outoa. Olimme ensin hetken sairaalassa, sitten hellettä paossa vanhempieni luona ja vasta sitten siirryimme omaan kotiin vauva-arkea opettelemaan. Tokan vauvan jälkeen olin sen sijaan ensimmäiset päivät oikein kunnon ”pinkkiä hattaraa”-vauvakuplassa. Kaikki tuntui lähtevän sujumaan suorastaan loistavasti, vaikka olin etukäteen jännittänyt, miten vastasyntyneen ja taaperon kanssa menisi. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka helppoa kaikki oli, ja elämä tuntui täydellisen ihanalta.

Nyt kolmannen vauvan kanssa oloni on ollut varsin normaali. En ole kokenut sen puoleen baby bluesia kuin muutakaan vahvaa hormonitunneryöppyä, vaan arki on tuntunut tasaisen toimivalta. Kaikki on mennyt tosi hyvin, ja samalla muutos kahdesta kolmeen lapseen on silti vaatinut sopeutumistakin. Varmaan sekin on vaikuttanut, että arkemme on käytännön tasolla muuttunut vauvan syntymän myötä enemmän kuin edelliskerralla. Keskimmäisemme syntyessä olin koko ajan ollutkin esikoisen kotiäitinä. Nyt muutoksia on tullut tiuhaan, kun olin ensin töissä, sitten äitiyslomalla, ja nyt mieskin on isyyslomalla ja lapset kotona päiväkodista. Koko perheen dynamiikkakin on siis hakenut eri tavalla paikkaansa, kun isosiskot eivät ole olleet tuttuun tapaan päiväkodissa.

Ensi viikon jälkeen miehen työt jatkuvat ja arki muuttuu taas erilaiseksi. Olen varautunut muutokseen pehmeällä laskulla ja laittanut isommille lapsille neljä hoitopäivää ensimmäiselle työviikolle. Lasten kuljettaminen päiväkotiin ja vapaapäivinä itsekseen kolmen kanssa operoiminen vaatii varmasti alkuun vähän totuttelua. Onneksi vauva tosiaan nukkuu nyt toistaiseksi tosi hyvin päiväunia, joten uskoisin, että homma lähtee rullaamaan kivasti.

Vaikka minuun ei olekaan iskenyt ihan samanlainen hattarainen vauvakupla kuin viimeksi, huomaan, että monessa käänteessä en voi olla ihailematta ja tuntematta syvää kiitollisuutta perheestämme. Kun vauva on aivan virkeänä sylissäni, katselee viisailla silmillään ja on niin tutun näköinen. Kun hän tekee ne pienet eleet, jotka vain vastasyntyneet osaavat ja jotka niin pian katoavat. Kun silitän hänen unisia poskiaan ja ne ovat niin käsittämättömän pehmeät. Kun vauva herää ja isommat kiiruhtavat häntä silittelemään. Kun menemme yhdessä ruokakauppaan ja kaikki kolme lasta keikkuvat kärryjen kyydissä kukin paikallaan ja tavallaan. Kun viritän kolmikon vieri viereen auton takapenkille. Kun istumme koko sakki sohvalla kylki kyljessä ja katsomme Muumeja. Kun selaan isosiskojen vauvakuvia ja huomaan, miten vauva on ihan esikoisen näköinen. He ovat vain niin rakkaita ja ihania, jokainen heistä <3