Esikoinen aloittaa tammikuussa päiväkodissa

Sähköpostiini kilahti marraskuussa vastaus jo kuukausia sitten jättämäämme päivähoitopaikkahakemukseen. Olin jo ehtinyt vähän unohtaa koko päiväkotiasian, koska muuton vuoksi esikoisen hoidossa aloittaminen siirtyi elokuulta hamaan tulevaisuuteen ja uuden asuinkunnan heikon tarjonnan vuoksi päädyimme laittamaan hänet syksyksi seurakunnan kerhoon. Ajattelin, että taapero olisi kerhossa ainakin tämän syksyn ja katsoisimme sitten, saisimmeko hänelle järkevää päiväkotipaikkaa keväästä alkaen. En kuitenkaan ollut kovin toiveikas päiväkotien suhteen. Epäilin, että kevätkin menisi luultavasti vielä kerhoillessa ja lähialueen päiväkotiin pääsisi vasta sitten uudelle kaudelle ensi syksynä.

Kohdallemme napsahti kuitenkin yllättävänkin hyvä päivähoitopaikka. Se ei ole mikään hakemuksessa toivomistamme, mutta sijaitsee silti vain viiden minuutin ajomatkan ja reilun kolmen kilometrin etäisyyden päässä kotoamme. Päätimme nopeasti, että taapero siirtyisi joululoman jälkeen kerhoilijasta päiväkotilaiseksi.

Sinänsä vaihdos on vähän harmillinen, että alun voimakkaan ikävöinnin ja itkemisen jälkeen taaperolla on sujunut kerhossa nyt oikein mukavasti. Vaikka hän joutui taannoisen sairastelukierteen vuoksi olemaan kerhosta melkein kolme viikkoa pois, hän meni sinne maanantaina taas oikein hyvillä mielin ja oli kuulemma ollut puheliaalla ja iloisella tuulella. Aina kerhon eteisestä lähtiessäni lapsi kyllä edelleen itkee vähän, mutta minusta on alkanut tuntua, että se on enemmänkin jäänyt tavaksi kuin on enää todellista harmia. Niin hyväntuulinen ja iloinen tyttö on kerhosta hakiessa vastassa.

Olemme muutenkin olleet tosi tyytyväisiä kerhoon. Olen ollut syksyn aikana mukana kolmella kerhokerralla: ensin tutustumassa, sitten avoimien ovien päivänä ja nyt viimeisimpänä tällä viikolla joulujuhlakerralla. Kaikki ohjaajat ovat olleet mukavia, toiminta kehittävän ja mielekkään oloista ja lapsiryhmä rauhallinen. Perheemme on uskossa, joten sekin on ollut mukavaa, kun esikoinen on välillä kerhokertojen jälkeen lauleskellut hengellisiä lauluja tai selittänyt Nooan arkista.

Päivähoitopaikka tuli silti mielestäni kreivin aikaan, koska vaikka kerho on ihana, siitä ei pääse yli eikä ympäri että vähän pidemmät hoitoajat olisivat arjen sujuvuuden kannalta näppärämmät. Kahdessa tunnissa ehdin ajaa kotiin ja puuhata noin tunnin ajan kotitöitä tai leikittää vauvaa, kun onkin jo aika alkaa valmistautua uudelleen lähtöön. Päiväkodissa hoitopäivät ja -ajat saa sen sijaan varata tosi joustavasti oman tarpeen mukaan. Esikoisellemme on varattuna 86-120 tuntia hoitoaikaa kuukaudessa, mikä riittää varmasti vallan ruhtinaallisesti. Olen ajatellut, että sitten alkutotuttelujen jälkeen sopiva rytmi voisi olla vaikkapa kolme päivää viikossa 6-7 tuntia kerrallaan, mutta katsomme aikatauluja ihan tilanteen mukaan. Joka tapauksessa on kätevää, että lapsi saa päiväkodissa ulkoilua, sosiaalisia kontakteja, ruoan ja päiväunet, ja itse ehdin sillä välin vähän muutakin kuin vain piipahtaa kotona kääntymässä.

Kävimme tällä viikolla tutustumassa päiväkotiin ja paikka vaikutti mukavalta. Lapsemme ryhmässä on 12 kaksivuotiasta lasta (osa osa-aikaisia), lastentarhanopettaja sekä pari lastenhoitajaa. Menemme vielä ensi viikolla uudelleen katsomaan paikkaa ja kirjoittamaan sopimukset, ja sitten kolmen viikon joululoman jälkeen esikoinen aloittaa siellä virallisesti. Koska tiedän, että hoitoon jääminen ja ylipäätään muutos on varmasti lapselle alkuun kova pala, olen varautunut siihen, että hän on ainakin ekat kaksi viikkoa hoidossa kerhotyylisesti vain aamupäivän. Päiväunien nukkumista sun muuta on mielestäni järkeä miettiä vasta sitten, kun hoidossa oleminen ylipäätään sujuu jotenkuten.

Taapero itse on jutellut paljon siitä, kuinka hän menee tammikuussa päiväkotiin ja on nyt päiväkerhossa. Veikkaan, että tästä syksystä kerhossa on joka tapauksessa paljon hyötyä päiväkotiin sopeutumista ajatellen. Vaikka paikka vaihtuu, ihmiset ovat uusia ja toimintatavat erilaisia, ei ilman vanhempia jonnekin jääminen ole enää aivan yhtä iso järkytys kuin syyskuussa.

Itse odotan innolla sitä, että pääsen päiväkodin myötä välillä keskittymään täysillä vain vauvaan. Toki laulan, loruilen ja höpöttelen vauvalle silloinkin, kun esikoinen on paikalla ja lisäksi hän näkee ja kuulee kaikki taaperon leikit, keskustelut, kirjojen lukemiset sun muut, mutta arjessa kuopuksen rooliksi jää kuitenkin helposti vähän sellainen statistin pesti. Vauva kulkee kaikkialla mukana, mutta tekemiset määräytyvät lähinnä sen mukaan, että ne olisivat mielekkäitä isosiskolle. Silloinkin, kun olen vauvan kanssa kahdestaan, on esikoinen lähes aina nukkumassa. Mitään äänekkäitä leikkituokioita ei tuolloin voi harrastaa.

Kun esikoinen on kotona, voimme panostaa kerhoissa, puistoissa ja lasten jutuissa käymiseen. Päiväkodin aikana pääsen sen sijaan näppärämmin ostoksille, ystävien näkeminen on helpompaa ja ehdin tietysti myös ihan eri tavalla puuhailla omia juttujani ja rentoutua vauvan päiväuniaikoina. Uskon, että tämä puoliaikainen hoitojärjestely antaa todellakin parhaat palat molemmista maailmoista. En haluaisi, että taapero olisi kokoaikaisesti hoidossa, koska uskon, että riittävä aika rauhassa oman perheen kesken on hänelle tärkeää. Lisäksi isomman lapsen mukana olo tuo itsellenikin enemmän vaihtelua päiviin, kun esikoisen kanssa voi touhuta monia sellaisia juttuja, joiden päälle vauva ei vielä sen kummemmin ymmärrä. Esikoisen vauva-aikana koin oloni usein vähän tylsistyneeksi ja yksinäiseksi. Nyt taas uskon, että tasapaino on juuri kohdillaan, kun välillä puuhastellaan esikoisen johdolla ”isompien” lasten juttuja ja välillä saan nauttia hiljaisesta kodista kaksistaan vauvan kanssa.

Ilmoittauduin kevääksi jo äiti-vauvapilatekseenkin, ja olen siitä tosi innoissani. Liikunta tekee varmasti hyvää. Koen sitä paitsi pilateksen melkeinpä omaksi harrastuksekseni, vaikka vauva onkin tunneilla mukana, koska toisin kuin vaikka muskarissa, pilateksessa lähtökohta on eri tavalla myös aikuisen tarpeissa. Ennen vauvan syntymää meillä oli miehen kanssa molemmilla kerran viikossa ”oma ilta”, jolloin toinen oli taaperon kanssa ja toinen sai mennä omiin menoihinsa tai tehdä mitä huvittaa. Kävin tuolloin usein esimerkiksi itsekseni kirjastossa lehtiä lueskelemassa, mutta mitään kunnon harrastusta kodin ulkopuolella minulla ei ole lasten syntymien jälkeen ollut. Oman ajan iltani ylipäätään on jäänyt nyt vauvan tulon myötä tauolle, joten on kiva päästä tuulettumaan enemmän minuun keskittyvään harrastusympäristöön.

Voi sitä paitsi olla, että en tule lähteneeksi minnekään pidemmin ilman vauvaa vielä moneen kuukauteen. Hän ei nimittäin vaikuta huolivan tuttipulloa yhtään sen paremmin kuin tuttiakaan. Olin tänään ensimmäistä kertaa koiralenkkiä tai kaupassa piipahdusta pidemmän pätkän erossa vauvasta, kun kävin hieronnassa ja hankin samalla pari joululahjaa keskustasta. Olin poissa reilut pari tuntia, josta ajasta kuopus nukkui puolet. Herättyään nälkäinen vauva ei kuitenkaan suostunut syömään pumpattua maitoa tuttipullosta, vaan hermostui touhuun oikein kunnolla. Kotiin tullessa minua vastassa oli itkuinen pieni, joka rauhoittui vasta imettämiseen. Selvästi tutit, tuttipullot sun muut keinotekoiset härpäkkeet eivät ole pikkuneitimme mieleen, vaan suuhun kelpuutetaan ainoastaan rinta tai oma peukalo. No, onneksi suunnitelmissani ei muutenkaan ole vielä olla vauvasta juurikaan erossa. Jaksan kyllä tarvittaessa odottaa omia menojani muutaman kuukauden, kunnes kiinteät alkavat olla potentiaalinen ratkaisu nälän taltuttamiseksi. Vauvan kanssa pystyy kuitenkin aika mutkattomasti käymään monenlaisissa paikoissa, koska hän nukkuu vielä paljon eikä kaipaa samalla tavalla jatkuvasti ikätasoista ohjelmaa kuin vanhempi lapsi.