Ihana ja leppoisa vauva-arki
Vauvamme on nyt 2,5 kk vanha ja tuntuu, että vihdoin edessä alkaa näkyä sellaista ihan tavallista arkea viisihenkisenä perheenä. Loppuvuosi ja vuodenvaihde olivat kokonaisuudessaan varsin täysinäisiä. Vauvan synnyttyä mies oli kolme viikkoa isyyslomalla, sitten valmistauduttiin jouluun ja pari viikkoa olin joululomalla koko lapsikolmikon kanssa. Viime viikko meni siunausjuhlia järjestellessä. Yhtenään on oltu kipeänä ja vauvakin on saanut osansa yskimisestä ja nenän nuhistelusta, vaikka mitään suurempaa häneen ei onneksi olekaan tarttunut. Lisäksi vastasyntyneen kanssa elämä on ollut joka päivä erilaista, koska mitään rytmejä tai selkeitä tapoja ei ole ollut.
Nyt edessä on sen sijaan ainakin jonkin aikaa ihan tavallista arkea. Arkea, jossa on jo olemassa jonkinlaiset rytmit ja peruspalikat. Vaikka vauvalla ei ole edelleenkään kovin selkeää päivärytmiä, on kaksikuisen toiminta ihan eri tavalla ennustettavissa kuin vaikka kaksiviikkoisen. Aika hyvin pystyn arvioimaan, kauanko hän jaksaa valvoa ja milloin on tiedossa nälkä tai päiväunet. Yleensä hän nukkuu pisimmät päiväunensa aamupäivästä ja on virkeämpänä iltapäivisin. Kaupoilla käynti tai muu liikkeellä olo ei enää automaattisesti tarkoita nukkuvaa vauvaa, vaan hän saattaa yhtä lailla katsella virkeänä maisemia. Pikkuisestamme on kuoriutunut kaikin puolin iloinen, hyväntuulinen ja kerrassaan suloinen vauveli. Hän ilahduttaa meitä olemuksellaan joka päivä ja on myös isosiskojen suosiossa. Ekat naurutkin saatiin kuulla pari päivää sitten!
Tuntuu, että olen päässyt näin vähän jälkijunassa kiinni siihen vaaleanpunaisen hattaraiseen vauvakuplaan, joka ei tällä kertaa iskenyt niin voimallisesti heti synnytyksen jälkeen. Vauva on vain niin ihana ja täydellinen! Siinä missä isosiskot välillä koettelevat hermoja ja keskimmäisellä on alkanut tulla pientä uhmantynkää, tuntuu, että vauva herättää itkiessäänkin melkeinpä pelkästään helliä fiiliksiä. Olen taas jotenkin yllättynyt siitä, miten helppoa hyväunisen ja perustyytyväisen vauvan hoitaminen onkaan. Jokaisessa lapsen ikävaiheessa on ehdottomasti omat hyvät ja raskaammat piirteensä. Isosiskoihin verrattuna on virkistävää, kun vauvaa ei tarvitse kasvattaa, kieltää tai opettaa. Läheisyys ja perustarpeiden tyydyttäminen riittävät. Ja pienintä saa sylitellä niin paljon kuin vain jaksaa, hänellä ei ole kiire kipittää omiin leikkeihinsä.
Kolmen lapsen yhtäaikainen paimentaminenkaan ei tunnu enää mitenkään ylivoimaiselta. Toki ainoana aikuisena väkisinkin tulee tilanteita, joissa lapset joutuvat odottamaan omaa vuoroaan. Esimerkiksi talvivaatteiden pukeminen tai lasten viritteleminen auton kyytiin ovat aina aikamoinen operaatio. Välillä vauva itkee jo hysteerisenä, kun yritän saada isosiskon turvavyötä kiinni ja harjata auton ikkunat lumesta, mutta huomaan, etten itse enää stressaannu sellaisesta niin paljoa. Koen, että voimavarat ja oma jaksaminen todellakin kasvavat sitä mukaa, kun lasten määrä lisääntyy. Kahden lapsen äitinä saatoin hermostua tilanteista, jotka nyt kolmen kanssa operoidessa tuntuvat ihan läpsyttelyltä. Lapset todellakin kasvattavat myös vanhempaansa. Edelleen olen sitä mieltä, että raskainta oli ekan vauvan kanssa, kun kaikki oli uutta ja oma kasvu äidiksi aivan alkutekijöissään.
Toki olemme myös jälleen päässeet käytännön tasolla äärimmäisen helpolla. En todellakaan tiedä, mitkä ihmekortit meille ovat sattuneet, mutta totta tosiaan – tämä kolmaskin vauvamme on äärimmäisen hyväuninen tapaus. Hän on nukkunut jo tovin yönsä yhdellä herätyksellä ja nukkumaanmenoaika on aikaistunut kahdeksan korville. Kokonaisia öitäkin on plakkarissa jo kolme. Päiväunet neidille maistuvat parhaiten kantorepussa, mutta välillä hän jää nukkumaan myös sängyn päälle imetyksen jälkeen. On ollut tavallaan ihanakin pitää vauvaa paljon iholla repun suojissa. Kantaminen kun mahdollistaa omien käsien vapaan käytön. Tällä viikolla olin tosin ensimmäistä kertaa hetken erossa vauvasta, kun kävin hieronnassa availemassa jumiutuneita hartioitani.
Varmasti vauva-arki tuntuisi aika erilaiselta ja vähemmän hohdokkaalta, jos heräisin joka yö tunnin välein tai pieni huutaisi tuntitolkulla vatsavaivojaan. Isompien päiväkotipäivät, joiden aikana ehdin tehdä rauhassa kaikki rästiin jääneet kotityöt ja puuhata runsaasti omiakin juttujani vauvan nukkuessa, helpottavat nekin. Joka tapauksessa arki pikkuvauvan ja hänen kahden touhukkaan isosiskonsa kanssa tuntuu juuri nyt oikein mukavalta, ihanalta ja välillä jopa aika leppoisalta. Aion nauttia täysin siemauksin tulevasta vuodesta äitiyslomalla.