Isosisarusten ensireaktiot vauvaan

Vauvan syntymä on ollut tietysti iso juttu myös kahdelle vanhemmalle lapsellemme. Isosiskot ovat nyt 4- ja 2-vuotiaita – jokaisen lapsemme välissä on suunnilleen kahden vuoden ja kahden kuukauden ikäero. On ollut tosi mielenkiintoista seurata lasten suhtautumista vauvaan. Toki nyt ollaan vasta ihan alkumetreillä, ja sisarusten välit varmasti hakevat muotoaan vielä moneen kertaan, kun vauva kasvaa ja kehittyy. Nämä ensimmäiset päivät ovat kuitenkin sujuneet oikein mukavasti.

Raskausaikana juttelimme paljon siitä, että vauvasisko syntyy sitten alkutalvesta ja tulee pois äidin mahasta. Puhuimme, että isosiskot saavat sitten auttaa vauvan hoidossa, ja vauva on onnekas, kun sillä on kaksi niin taitavaa ja hienoa isosiskoa, jotka voivat opettaa hänelle kaikenlaista. Juttelin lapsille etukäteen siitäkin, että alkuun vauva ei osaa juuri muuta kuin syödä ja pötkötellä. Lisäksi hyvää esimakua vauvoista toi siskolleni loppukesästä syntynyt uusi serkku. Serkun kautta lapsilla oli varmasti paremmin mielessä, millaisia pienet vauvat ovat. Toki taapero ei varmaankaan tajunnut asiasta etukäteen kovinkaan paljoa, vaikka toistelikin välillä vauvaan liittyviä asioita, joista olimme puhuneet. Esikoinen kuitenkin ymmärsi jo aika hyvin, mitä on tapahtumassa. Hän pohdiskeli esimerkiksi vauvan nimeä ja sitä, koska siskovauva mahtaa syntyä.

Vauvan syntymäyön lapset olivat hoidossa mummilassa, mutta tulivat kotiin jo seuraavana iltapäivänä. He tulivat heti innoissaan katsomaan vauvaa ja silittelemään häntä. Ihan ekoina päivinä vauva kaipasi tosi paljon syliä. Häntä ei saanut juuri laskettua minnekään nukkumaan ilman, että hän havahtui saman tien hereille. Ekoina päivinä olin siis aika kiinni vauvassa. Isosiskot olivat selvästi iloisia pikkusiskosta, mutta uuden arjen realiteetit tulivat siis heillekin heti alkuunsa tutuiksi. Esikoinen sanoi ihanan viisaasti, että ”kiva kun vauva syntyi, mutta ikävää kun äiti ei ehdi leikkiä meidän kanssa”. Puhuimme, että äiti totta kai leikkii myös heidän kanssaan, ja kun vauva kasvaa, vauvakin osaa paremmin osallistua yhteisiin tekemisiin.

Tosi pian (oikeastaan heti, kun maha rupesi toimimaan) vauva alkoikin onneksi nukkua tyytyväisenä myös pinnasängyssään. Kun sain kädet enemmän vapaiksi, helpottui isosiskojen huomioiminen huomattavasti. Nyt viime päivinä on päinvastoin tuntunut, että esikoinen melkeinpä odottaa, että vauva olisi välillä hereilläkin. Kun vauvalla on virkeä hetki, olen monena päivänä laittanut hänet leikkimatolle pötköttelemään. Sitten neljävuotias on mennyt viereen makaamaan ja silitellyt, jutellut ja halaillut vauvaa. Myös vaipan vaihdoissa esikoinen on tullut usein apulaiseksi ja tykännyt käydä pyöräyttämässä käytetyn vaipan vaipparoskikseen. Ekoina päivinä napatynkä ja sen irtoaminen oli suuri mielenkiinnon kohde.

Myös taapero on ollut vauvasta kiinnostunut. Hän tulee aina vauvan itkiessä silittämään häntä ja on näyttänyt useaan otteeseen, että vauva ei ole enää masussa, vauva on tuossa. Lisäksi taapero on välillä todennut, että vauva ei saa ottaa tai sekoittaa hänen Duplo-rakennelmiaan, leluasetelmiaan tai muita ”omia juttujaan”.  Kaksivuotiaamme on kuulemma päiväkodissakin aika tarkka ”omista” tavaroistaan, joten saa nähdä, tuleeko tästä tulevaisuudessa pieni harjoittelun paikka, kun vauvaa alkaa oikeasti kiinnostaa isosiskojen tavarat! Nyt olemme vain jutelleet, että ei vauva niihin koske, ja tutkineet yhdessä, kuinka vauva ei vielä edes osaa kunnolla tarttua leluihin. Sormesta kiinni nappaava vauva on ilahduttanut etenkin esikoista.

Lapset ovat osanneet koskea vauvaa tosi hienosti ja hellästi, vaikka kaksivuotiasta on tietysti täytynyt välillä ohjeistaa enemmän siitä, miten vauvan lähellä on turvallista toimia. Kerran hän oli esimerkiksi aikeissa nostaa vauvaa ylös leikkimatolta. Olen yrittänyt neuvoa taaperoa mahdollisimman hienovaraisesti, jottei hänelle tulisi sellainen olo, että vauvan vieressä touhutessa koko ajan vain varoitellaan tai kielletään. Esimerkiksi sen molemmat lapset ovat omaksuneet hienosti, että kun vauva pötköttää meidän vanhempien sängyllä, vieressä täytyy olla varovasti. Lapset kiipeävät mielellään sänkyyn hengailemaan, mutta esimerkiksi kuperkeikat ja hypyt eivät ole sallittuja, jos vauva on lähettyvillä. Molemmat isosiskot ovat myös saaneet pitää vauvaa sylissä sohvalla istuessaan. Toki olen varsinkin taaperon kanssa koko ajan varmistanut vieressä, ettei vauvan pää retkahda.

Kaiken kaikkiaan olen yrittänyt osallistaa isosiskoja vauvan hoitoon niin paljon kuin mahdollista. Lapset ovat auttaneet esimerkiksi vauvan kylvettämisessä. Taapero tykkäsi kaataa leikkiämpärillä varovasti vettä vauvan mahan päälle, ja esikoinen siveli hellästi vettä vauvan päähän. Arki koko kolmikon kanssa on sujunut aika leppoisissa merkeissä, koska vauva on ollut  pääosin hyväntuulinen. Hän on lähinnä vain nukkunut päivisin (ja vastaavasti kukkunut iltayöstä, mutta ei siitä sen enempää). Pienten itkujen yhteydessä olen selittänyt isommille, että vauvan masua esimerkiksi vääntää tai vauva taitaa haluta jo maitoa. Esikoinen on todennut fiksusti, että vauva ilmaisee tunteita itkulla, koska ei osaa vielä puhua.

On ollut kiva viettää paljon aikaa koko perhe yhdessä, kun mies on ollut isyyslomalla ja lapset kotona. Joitain päiväkotipäiviä olen kyllä isommille varannut tuleville viikoille, jottei rutiini ihan katkea ja koska touhukkaampi meno selvästi tekee heille hyvää. Ensimmäisinä päivinä perheen vierailut toki piristivät isosiskojenkin arkea, ja nyt olemme liikkuneet jo koko porukalla melko normaalisti esimerkiksi kaupoilla tai perheen luona kylässä. Vaikka elämä kolmen lapsen kanssa vaatii varmasti vielä totuttelua, on ollut ihana seurata lasten suhtautumista vauvaan. Tuntuu, että sydän hypähtää joka kerta, kun näen vaikkapa kuvissa viisihenkisen poppoomme – niin ihana ja jo aika iso jengi koossa, meidän rakas perheemme.