Jälkitarkastus ja synnytyksestä palautuminen
Keskiviikkona tuli täyteen tasan kuusi viikkoa vauvan syntymästä ja suuntasimme neuvolalle kuusiviikkoisen lääkärintarkastukseen sekä omaan jälkitarkastukseeni. Siinä missä vauvan tutkimiseen käytettiin hyvä tovi, oma jälkitarkastukseni oli sisällöltään varsin laiha. En odottanutkaan mitään ihmeellistä, koska jo raskausaikana kaikki neuvolalääkärikäynnit kestivät noin viisi minuuttia. Muistelisin kuitenkin, että esikoisen jälkitarkastuksessa oltaisiin oltu hieman perusteellisempia ja katsottu esimerkiksi erkauman tilanne. Tällä kertaa tsekkasin painon, verenpaineen ja virtsanäytteen itse ennen tarkastusta ja hemoglobiinin mittasi terveydenhoitaja vauvan mittojen oton yhteydessä. Lääkäri kyseli oikeastaan vain, onko minulla ollut mitään vaivoja, mitä olen ajatellut ehkäisystä ja milloin jälkivuoto loppui.
Sisätutkimusta ei minun puolestani olisi tarvinnut tehdä, koska en saanut synnytyksessä repeämiä ja oloni on ollut kaikin puolin hyvä. Lääkäri kuitenkin sanoi, että yleensä se on kyllä tapana tehdä, ja kysyi, haittaisiko minua sen tekeminen kovasti. Suostuin sitten, vaikka jäi vähän sellainen fiilis, että lääkäri halusi tehdä sisätutkimuksen ainoastaan siksi, että tarkastusta voisi ylipäätään kutsua tarkastukseksi. Mitään muuta kun ei sitten oikein tehtykään tai tarkastettukaan. Se sisätutkimuskin kesti noin kymmenen sekuntia. On mielestäni vähän tympeää, että jälkitarkastus edellytetään vanhempainpäivärahan saamiseksi, mutta sitten se on kuitenkin sisällöltään niin pinnallinen. Muidenkin kokemuksia luettuani on jäänyt tunne, että jos jotain vaivoja tai haasteita olisi, niitä varten olisi aika lailla pakko mennä vaikka yksityiselle äitiysfysioterapeutille. Onneksi itse en sinänsä olisi tarvinnutkaan mitään kummoisempaa tutkimusta, että omasta mielestäni olen palautunut synnytyksestä tosi kivasti.
En saanut alun perinkään yhtään repeämiä, raskausarpia tai muita riesoja ja olo on ollut alusta saakka hyvä ja energinen. Vartalon palautuminenkin tuntuu lähteneen käyntiin oikein hyvin, vaikka en ole tehnyt palautumiseni eteen oikeastaan mitään. Liikuntani koostuu päivittäisistä kävelyistä koiran kanssa sekä lasten kanniskelusta. En myöskään ole ajatellut aloittaa mitään sen kummempaa treeniä. Uskon, että arkiliikunta ja perusterveellinen ruokavalio ovat ihan riittävä panostus tässä vauva-arjen keskellä.
En ole ikinä stressannut kovin paljoa ulkonäöstäni ja suhtauduin jo ensimmäisen raskauden jälkeen varsin armollisesti kropan muutoksiin. Nyt toisella kerralla en ole pohtinut asiaa senkään vertaa kuin viimeksi. Se johtuu varmastikin siitä, että koska olen kokenut palautumisen jo kertaalleen ennenkin, minun on nyt helpompi luottaa, että ajan mittaa vartalo kyllä palautuu ihan riittävän lähelle entisiä uomiaan. Muutamia viikkoja ensimmäisen raskauden jälkeen mietin esimerkiksi sitä, palautuisiko ryppyiseksi jäänyt vatsan iho ikinä ennalleen. No, palautuihan se, ja jokusen kuukauden päästä iho oli jos nyt ei aivan raskautta edeltäneessä mallissa niin vallan hyvässä kunnossa kuitenkin. Nyt toisen raskauden jälkeen ei siis tarvitse enää niin pohtia, jäävätkö tällä kertaa tulleet muutokset pysyviksi, vaan on helpompi odotella rauhassa. Se, miltä kroppa näyttää kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen, ei välttämättä kerro mitään vaikkapa puolen vuoden jälkeisestä tilanteesta.
Sitä paitsi olin itse asiassa heti synnytyksen jälkeen positiivisesti yllättynyt mahan koosta. Tietysti se oli selvästi pehmoinen ja pömpötti, mutta odotin, että kohtu kutistuisi paljon hitaammin. Veikkaan, että vaikka tosiasiallisesti palauduin aika samaa tahtia kuin ensimmäisestä synnytyksestäkin, realistisemmat odotukset saivat katsomaan kehoa eri tavalla. Esikoisen kohdalla postpartum-look oli pieni ihmetyksen aihe, kun asia ei ollut entuudestaan kovin tuttu. Nyt taas tiesin jo etukäteen, miltä oma vartalo synnytyksen jälkeen potentiaalisesti näyttää. Koska olin varautunut siihen, että maha olisi iso vielä synnytyksen jälkeenkin, oli helpompaa yllättyä positiivisesti, kun se tuntuikin sitten loppujen lopuksi kutistuvan aika sukkelaan. Jonkinlainen psykologinen vaikutus oli ehkä silläkin, että mahduin jo parin viikon sisään synnytyksestä samoihin farkkuihin, joita käytin ennen raskauttakin. Ekan synnytyksen jälkeen meni pitkään ennen kuin kykenin ahtautumaan ennen lapsia käyttämiini kireisiin kuteisiin, mutta koska nykyään en ole suosinutkaan mitään kovin kireää tai ahdasta, vaatteet sopivat ylle huomattavasti nopeammin.
Painoni nousi raskauden aikana 12 kiloa, eli menin synnyttämään lähes samanpainoisena kuin esikoisen kanssakin. Emme omista toimivaa vaakaa, joten synnytyksen jälkeen kävin ensimmäistä kertaa puntarilla vauvan kaksiviikkoisneuvolassa. Silloin painostani oli pudonnut 7,5 kiloa, eli lähtötilanteeseen verrattuna jäljellä oli neljä ja puoli kiloa. Olin tosi tyytyväinen lukemaan, vaikken sinänsä pidä painoa kovin olennaisena seikkana palautumisen arvioimisessa. Nyt jälkitarkastuksessa painosta oli lähtenyt vielä kolme kiloa lisää, eli jäljellä on enää kaksi ja puoli kiloa ekstraa. Jos palautuminen kulkee samaa kaavaa kuin ensimmäisessä raskaudessa, uskon kilojen putoavan pois pikkuhiljaa tulevien kuukausien aikana. Ja jos eivät, niin eipä pari lisäkiloa mitään haittaakaan. Omaan silmääni kroppani näyttää jo suhtkoht samalta kuin ennen raskauttakin, ainoastaan maha on vielä aiempaa pehmeämpi ja sen iho ryppyisempi. Ja joka tapauksessa tärkeintähän on, että keho toimii raskauden jälkeenkin hyvin ja äiti on hyvävointinen ja terve.