Kahden vuoden ikäero vauvana ja isompana

Esikoisella ja kuopuksellamme on ikäeroa kaksi vuotta ja yksi kuukausi. Nyt meille on tulossa kolmas lapsi, jälleen kerran lähes samalla ikäerolla edeltävään. Tuntuu ylipäätään, että kaksi vuotta on tosi tavallinen ikäero sisaruksille ja ehkä myös se perusstandardi, johon monet tähtäävät. Miltä kahden vuoden ikäero siis on nyt kohta parin vuoden kokemuksella tuntunut, ja miksi päädyimme siihen jälleen?

Voi ehkä arvata, että olemme olleet aika tyytyväisiä kahden vuoden ikäeroon, koska meille on nyt jälleen syntymässä vauva kahden vuoden ja kahden kuukauden välimatkalla edelliseen. Alun perin ajattelin, että kolmannen kohdalla hieman pidempikin ikäero voisi tehdä terää. Kahdessa lapsessa kuitenkin on jo jonkin verran tohinaa itsessään. Taaperonkin kanssa kaikki on kuitenkin sujunut vauvasta asti niin helposti ja mukavasti, että emme kokeneet tarvetta sen kummemmalle tauolle. Itse asiassa jätimme ehkäisyn pois jo aiemmin kuin ensimmäisen lapsen jälkeen, käytännössä heti, kun kuukautiskiertoni ylipäätään käynnistyi. Itselläni imetys pitää kierron poissa melkein vuoden ajan, joten meidän perheessämme kovin paljon kahta vuotta lyhyempi ikäero ei olisi edes mahdollinen.

Kaksi vuotta on mielestäni kiva, lyhyt mutta ei ihan mahdottoman lyhyt väli sisaruksille. Kahden vuoden ikäerolla isompi sisarus on vauvan syntyessä ollut jo pidemmän aikaa taapero. Imetyksen lopettamisesta on kulunut hyvän aikaa, yöunet ovat olleet jo pitkään kokonaisia ja muutenkin edellisestä vauva-ajasta on ehtinyt kulua tovi. Nyt tällä kolmannella kerralla ehdin lasten välissä vieläpä yli puoleksi vuodeksi töihinkin, eli kahden vuoden ikäero on mahdollistanut välillä tauon pitämisen äitiyslomailusta. Vauvavuodet eivät ole alkaneet ihan peräkanaa, vaan välissä on ollut muutakin kuin soseiden syöttämistä ja pikkubodyjen napittamista.

Toisaalta edellisen lapsen ollessa parivuotias elämä pyörii vielä edelleen pitkälti pikkulapsiarjen ympärillä. Ei ole vielä ehtinyt tottua isompien lasten arkeen, vaan vauvameiningit ovat edelleen tuoreessa muistissa. Tarvikkeet löytyvät valmiina kaapeista ja lapset viihtyvät samankaltaisten touhujen parissa. Vauvan kanssa tällä ei toki ole niin paljoa väliä, koska ihan pieni viihtyy useimmiten mukana sylissä, oltiin sitten Hoplopissa tai sisaruksen jalkapallotreeneissä. Iän karttuessa on kuitenkin kiva, kun lapsia yhdistää samanlaiset mielenkiinnon kohteet. Toinen ei haaveile kesälomareissusta Muumimaailmaan ja toinen Lontooseen, vaan samat aktiviteetit uppoavat kummallekin.

Kirjoitin ikäeroaiheesta postauksen ekan kerran jo kuopuksen ollessa kahdeksankuinen. Nyt, kun lapsilla on ikää kaksi ja neljä vuotta, elämä on tietysti jokseenkin erilaista kuin vauvavuonna. Kaksi vuotta ikäerona on silti edelleen toiminut meillä tosi mukavasti. Oikeastaan tuntuu, että nyt kuopuksenkin lähestyessä parin vuoden ikää lyhyen ikäeron edut alkavat tulla koko ajan paremmin ja paremmin näkyviin.

Alkuun oli aika pitkään niin, että esikoinen suhtautui kuopukseen neutraalin välinpitämättömästi eikä yhteisiä touhuja juurikaan syntynyt. Nykyisellään lapset leikkivät jo tosi paljon keskenään. Kuopuksen ollessa pienempi esikoinen touhusi paljon omia juttujaan, joihin nuorempi ei niinkään pystynyt vielä osallistumaan. Nykyisin neljävuotiaan tulee sen sijaan touhuttua huomattavasti harvemmin omia ”isojen” juttuja, koska hän leikkii niin mielellään pikkusiskon kanssa. Toki päiväkodilla on varmasti ollut oma vaikutuksensa siihen, että kotona pienemmän kanssa yhteiset kotileikit sun muut innostavat isosiskoa enemmän. Saahan hän puuhailla ikätasoisia kynätehtäviä, askarteluja sun muuta oman ikäisten kanssa jo päiväkodissakin. Tällä hetkellä parasta on kuitenkin nimenomaan siskon kanssa leikkiminen. Vaikka esikoinen on aina viihtynyt hyvin omissakin puuhissaan, nykyisellään hänen suustaan pääsee paljon useammin lausahdus ”mulla ei oo ketään leikkikaveria”, jos taapero tahtoo välillä puuhailla omiaan.

Toki yhdessä toimiminen aiheuttaa myös paljon kärhämiä. Eniten riitaa tulee tietenkin samoista leluista, kun molemmat haluaisivat juuri sen tietyn. Oman vuoron odottaminen on tässä iässä vielä niin mahdottoman vaikeaa! Ajattelen, että kiistat ovat kuitenkin pieni hinta leikkikaverista ja sisaruussuhteesta. Siskon kanssa leikkiminen on hyvää harjoitusta kaveritaitoihin ja jakamiseen. Sitä paitsi kinastelusta huolimatta koen, että sisaruksen olemassaolo helpottaa silti omaa arkeani huomattavasti. Esimerkiksi kotitöitä tehdessä lapset viihtyvät kivasti keskenään eivätkä kaipaa jatkuvaa aikuisen huomiointia. Joissain tilanteissa kaksi siis saattaa jopa mennä helpommin kuin yksi, ainakin tässä kohtaa.

Erilaisia kausia toki varmasti tässä vuosien mittaa vielä tulee ja menee. En ole tuudittautunut siihen, että tämänhetkinen sujuva yhteisleikki olisi tilanne loputtomiin. Mutta olen silti sitä mieltä, että suunnilleen samaa ikäluokkaa oleva sisarus on tosi kiva asia lapsen kannalta. Tietysti pidemmissä ikäeroissa on omat hyvät puolensa niissäkin – ja jos perheessä on monta lasta, vanhimman ja nuorimman ikäero on joka tapauksessa yleensä useamman vuoden mittainen. Meidänkin perheeseemme tulee nyt samalla myös reilun neljän vuoden ikäero esikoisen ja vauvan välille, kun kolmas lapsi syntyy. Heidän sisaruussuhdettaan on tulevaisuudessa varmasti mielenkiintoista seurata, kun vanhin ymmärtää jo niin paljon enemmän vauvasta ja osaa sanoittaa ajatuksiaan eri tavalla kuin kaksivuotias keskimmäinen. Toisaalta hekään eivät kuitenkaan ole enää vuosien päästä kehityksessään hirmuisen kaukana toisistaan. Kahden vuoden ikäeroissa on se hyvä puoli, että kolmellakin lapsella koko katras sujahtanee jatkossa melko kivuttomasti samantyyppisiin yhteisiin puuhiin.