Kaikki kasvaa, lapset varttuu

Pari viikkoa sitten juhlittiin kolmevuotiasta keskimmäistämme. Juhlajärjestelyt sujuivat poikkeuksellisen leppoisasti, kun melkein kaiken oli pystynyt tekemään etukäteen pakastimeen. Ja ehkä olen myös jatkuvan omena- ja luumutulvan keskellä jotenkin tottunut siihen, että arkiruokien lisäksi saa olla jatkuvasti säilömässä tai leipomassa? Parin piirakan pyöräyttäminen juhlaviikonloppuna ei siis tuntunut enää missään. Meillä oli lisäksi tarjoiluihin apujoukkoja miehen siskosta. Hän on innostunut kakkujen koristelusta, ja tarjoutui tekemään täytteet ja koristeet synttärikakkuun. Siitä tulikin tosi upea ja värikäs!

Synttärikauden myötä olen viime aikoina pysähtynyt ehkä tavallista enemmän pohtimaan lasten kasvua. Anoppikin lähetti hiljattain puhelimensa muistoista esiin nousseita kuvia vaaperoikäisestä esikoisesta. Arki oli silloin niiiiin erilaista! Esikoisemme oli suvun ensimmäinen lapsi ja tietysti siten tietyllä tapaa huomion keskipiste. Monessa mielessä elämä oli tosi simppeliä, kun ei ollut kuin yksi pikkuinen huolehdittavana. Silti vanhemmuus oli tuolloin eri tavalla kuormittavaa. Olin uusi äiti, minulla oli vähän liikaakin aikaa ja paineita kaikesta. Taaperon viihdytys oli samaan aikaan tosi yksinkertaista ja siksi myös herkästi puuduttavaa.

Vanhalla videolla esikoistaapero potkuttelee hitaasti potkuautolla eteenpäin mummilan pihassa. Aikuiset ovat kerääntyneet ympärille ihastelemaan. Nykyään, kun näemme sukulaisia, meno on ihan erilaista: on niin paljon enemmän ääntä, meininkiä ja vauhtia, serkkulauma kirmaa keskenään pihalla, pienemmätkin menevät vähän siinä ohessa joukon jatkeena. Kukaan ei ennätä jäädä samalla tavalla hämmästelemään jokaista jokaisen lapsen askaretta, mutta ehkä he eivät sitä yhdessä leikkiessään niin kaipaakaan.Esikoisen taaperoajoista tuntuu olevan ikuisuus ja samalla ihan hetki vain. Välillä itsekin hämmästyn, että täh, miten meillä on nyt yhtäkkiä jo kolme lasta. Milloin esikoinen oikein kasvoi tuollaiseksi fiksuksi ja isoksi viisivuotiaaksi? Perhedynamiikastammekin kirjoitin mielestäni blogiin ihan just ja hakukoneella kaivellessa siitä onkin jo vuosi. On ollut vähän yllättävääkin, miten lasten kasvamisesta ja sen kautta tietynlaisesta elämän helpottumisesta on saanut maistiaisia jo nyt. Meillä kun on kuitenkin aina ollut perheessä joko vauva tai alle kaksivuotias pikkutaapero.

Tämän vuoden aikana on konkretisoitunut entisestään se, että kaksi isompaa ovat jo aika taitavia ja itsenäisiä. Viisi- ja kolmevuotias leikkivät jo tosi paljon keskenään. Vaikka keskimmäinen ei toki ole vielä yhtä kypsä ja ymmärrä asioita samalla tavalla kuin esikoinen, monella tapaa kaksi isointa menevät silti jo siinä samassa. Kumpikin pystyy osallistumaan samoihin aktiviteetteihin eikä kaipaa enää jatkuvaa, kädestä pitäen tapahtuvaa opastusta arjen perustoimintoihin. Viime aikoina iso hitti ovat olleet esimerkiksi  piirtäminen ja tussit. Esikoinen sai kesällä synttärilahjaksi ekat tussinsa, ja ne ovat olleet molempien lasten osalta niin kovalla käytöllä, että keskimmäinenkin sai nyt lahjaksi omat, vähän paksummat versiot.

Nyt keskimmäisen kolmevuotissynttäreiden myötä meillä ei virallisestikaan ole enää taaperoa, vaan leikki-ikäiset lapset sekä vauva. Perhedynamiikassamme korostuu ylipäätään aika vahvasti jako isoihin tyttöihin ja vauvaan. Vaikka kuopus liikkuu ja tutkii jo paljon ympäristöään, enimmäkseen hän on vielä sellainen sylissä mukana matkustava mamman mussukka, joka ei juurikaan osallistu isompien leikkeihin. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten kuvio lähtee vauvan kasvaessa muuttumaan. Minkähän verran kuopus pääsee pikkutaaperona mukaan isompien touhuihin?

Esikoisen ja keskimmäisen yhteiset leikit lähtivät lentoon joskus pienemmän puolentoista vuoden iän jälkeen, mutta nyt porukassa on mukana myös selvästi vanhempi kolmas lapsi. Alkavatko koko ajan kasvavan esikoisen mielenkiinnonkohteet ja puuhat eriytyä pienten leikeistä, vai pysyvätkö esikoinen ja keskimmäinen tiiviinä kaksikkona? Eniten tietysti toivon, että kaikki kolme löytäisivät yhteisen sävelen ja pystyisivät toimimaan keskenään, vaikka ikätasot ja kiinnostuksenkohteet olisivatkin erilaisia.