Kevään kirppislöytöjä
Jälleen luvassa katsaus viime kuukausien kirppishankintoihin lapsille! Erityisesti esikoiselle olen tänä keväänä löytänyt ihan hurjasti ”uusia” vaatteita. Se on tosi hyvä, koska hän siirtyy parhaillaan uuteen vaatekokoon ja iso osa pitkään käytössä olleista vaatteista on jäänyt tai jäämässä pieneksi. Lisäksi tuleva kesä on alkanut näkyä ostoskorin sisällössä.
Ciraf pinkit shortsit 1.5€, Kirppis Helmi Center
H&M tummansininen hellehattu 1€, Kirppis Siison
Metsola t-paita 1€, Kierrätyskeskus Lielahti
H&M vesimelonimekko 2€, Kirppis Helmi Center
Numerokynttilä 0.5€, Kirppis Helmi Center
Pyrin pitämään silmäni auki erityisesti esikoisen kesävaatteita ajatellen. Löysinkin hänelle ihanan pirteän vesimelonimekon, shortsit sekä hellehatun. Metsolan t-paita on kokoa 104 ja reilun mitoituksen vuoksi tänä kesänä varmaankin liian suuri, mutta kun uudenveroinen merkkivaate osui silmiin vaivaisella eurolla, en voinut olla hamstraamatta sitäkin talteen. Uskoisin, että se sopii hyvin vuoden päästä – t-paidoissa koon kanssa ei ole niin tarkkaa, kun hihojen pituudesta ei tarvitse välittää. Numerokynttiläkin on ensi kesää varten, nimittäin esikoisen syntymäpäiville. Sen osalta tuli taas todettua, että melkein mitä tahansa on mahdollista löytää second handina! Toki ei välttämättä silloin, kun etsii, mutta nyt meillä on valmiina hauska kolmoskynttilä synttärikakkua varten.
MyWear violetti kukkamekko 2€, SPR Kontti
Bamse tummansininen mekko 2€, SPR Kontti
H&M valkoinen paita 2€, Kirppis Helmi Center
KappAhl vaaleanpunainen yksisarvispyjama 3€, Kirppis Helmi Center
Nämä mekot sopivat hyvin päiväkotikäyttöön kuosien ja tumman värityksen ansiosta. Valkoinen, aivan uudenveroiselta vaikuttava paita ei ehkä pysy hohtavana yhtä kauaa, mutta yksivärisenä se sopii hyvin minkä tahansa alaosan kanssa. Myös pyjama oli hyvä löytö, koska niitä tuntuu liikkuvan isommissa koissa aika nihkeästi käytettynä.
Guppy tummansiniset legginssit 1.5€, Kirppis Helmi Center
Guppy marjapuuronväriset legginssit 2€, Kirppis Helmi Center
Keiki kuviolliset legginssit 1€, Kirppis Siison
Esprit pinkit legginssit 1€, Kirppis Siison
Mivi Kids vaaleanpunaiset housut 2€, Kirppis Helmi Center
H&M mustat housut 1.8€, Kirppis Helmi Center
Newbie vaaleanpunaiset nallepolvihousut 2€, Kirppis Helmi Center (puuttuu kuvasta)
Housuja esikoiselle löytyi tosi paljon ja se on hyvä, koska ne myös kuluvat tämän ikäisellä jo aika tehokkaasti. Usein tuntuu, että kirpputoreilla on tarjolla pitkä liuta hyväkuntoisia yläosia, ja sitten ehkä jossain alahyllyllä parit kulahtaneet pöksyt. Suosin taaperolla pääasiassa legginssejä, koska niitä on helppo yhdistellä niin paitojen kuin mekkojenkin kanssa.
Vauvalle en ostanut koko keväänä muuta kuin nämä yhdet Guppyn housut. Legginssit ovat kyllä niin ihanan pehmeät, joustavat ja monikäyttöiset, että olen laittanut ne aina hänelle uudelleen jalkaan melkeinpä heti, kun ne ovat tulleet pyykistä. Hyvä hankinta siis! Jatkossa pitää kuitenkin keskittyä katselemaan enemmän myös kuopuksen kokoisia vaatteita. Vauva on siirtymässä isompaan kokoon, ja vaikka esikoiselta perityistä kätköistä löytyy periaatteessa ihan hyvä määrä vaatteita, monet niistä ovat jo aika kulahtaneita. Kaipaisin kuopukselle erityisesti värikkäitä ja tyttömäisiä, ehkä kuviollisia vaatteita piristämään tällä hetkellä kovin pelkistetyn väristä valikoimaa.
Lindex kurahousut 2.5€, Kirppis Helmi Center
Crocs pinkit kumisaappaat 3€, SPR Kontti
Palomies Sami -palapeli 2€, Kierrätyskeskus Lielahti
Disney Kimble -lautapeli 2€, SPR Kontti
Nalle Puh -palapelit 2€, SPR Kontti
Kumisaappaat ja kurahousut taaperolta löytyivät jo ennestäänkin, mutta ne majailevat pääosin päiväkodissa. Ostin siis toiset kurahousut isommassa koossa valmiiksi, niin niitä voi alkaa jo hyödyntää kotona varakuriksina, jos toiset ovat jääneet päiväkotiin. Toiset kumpparit eivät olisi olleet mitenkään välttämättömät, mutta nämä Crocsin kumisaappaat ovat niin kivan kevyitä ja näppäriä, että ostin nekin, kun halvalla vastaan tulivat. Eipähän tarvitse jatkossa roudata kumppareitakaan päiväkodista edestakaisin.
Lelujen osalta hankimme ainoastaan palapelejä ja klassikkopeli Kimblen. Palomies Sami oli pettymys, koska toisin kuin takakannen neljästä kuvasta olisi voinut päätellä, laatikon sisällä olikin vain yksi palapeli. Ylipäätään esikoisen isoin palapeli-innostus on nyt selvästi hiipunut. Hän ei ole kotona tehnyt niitä enää muutamaan viikkoon oikeastaan lainkaan. Ehti palapeleistä kuitenkin olla iloa hetkeksi, ja ehkä into taas palaa jossain kohtaa uudelleen. Kimbleä esikoinen haluaa aina välillä pelata, mutta sääntöjen noudattaminen tai touhuun keskittyminen riittävän pitkäksi aikaa on vielä haasteellista. Lautapelin ostimmekin lähinnä tulevaisuutta ajatellen valmiiksi varastoon.
Brio ruskeat rattaat 10€, Tori.fi
Liukurit musta ja vaaleanpunainen yht. 1€, SPR Kontti
Leukoplast punainen uimarengas 1.5€, SPR Kontti
Helly-Hansen oranssi pelastusliivi 3€, Kierrätyskeskus Lielahti
Pääosin käytän lapsilla tuplarattaita tai kantoreppua, mutta yksilörattaatkin on hyvä olla olemassa. Nämä kympin rattaat ovat rento ratkaisu, kun ei tarvitse miettiä, putoaako jälleenmyyntiarvo tai saako kärryjä itse enää myöhemmin kaupaksi. Vaikka Briot ovat varmasti vuosikausia vanhat, meidän käyttöömme ne ovat juuri passelit. Käytämme rattaita lähes yksinomaan koiraa lenkittäessä, joten isot, samassa linjassa kulkevat renkaat ovat superhyvät. Meillä kävi aiemmin kääntymässä tyylikkäät pienet matkarattaat, mutta myimme ne sukkelaan pois samalla hinnalla kuin olimme ne käytettynä ostaneetkin. Hempula runko ja pienet kääntyvät renkaat toimivat varmasti hienosti kauppakeskuksen käytävillä kruisaillessa, mutta eivät meidän käytössämme hiekkatiellä tai sohjossa tarpoessa.
Liukurit pääsivät varastoon ensi talvea odottamaan, kun taas pelastusliivi ja uimarengas tulevat tarpeeseen mökkeillessä. Emme ole vielä koskaan käyneet lasten kanssa soutelemassa, mutta ehkä tänä vuonna veneeseen voisi jo uskaltautua ainakin esikoisen kanssa. Ja uimarengas on kätevä tietysti myös rannalla, varsinkin jos olen lasten kanssa liikkeellä ainoana aikuisena. Toki kolmevuotias tarvitsee jatkuvaa valvontaa, oli hänellä uimarengas tai ei, mutta renkaan ansiosta pystyn pitämään samalla vauvaa sylissä ja avustamaan isompaa vedessä kelluttelussa.
Sellaisia! Kuvien ulkopuolisena löytönä minun on vielä pakko hehkuttaa Kirppis Siisonilta löytyneitä 2.5€ maksaneita tummansinisiä sisätossuja. Ne olivat oikea napakymppilöytö juuri silloin, kun esikoisen edelliset päiväkotitossut olivat jäämässä pieneksi. Olin jo ehtinyt tiirailla uusien tossujen parinkympin kieppeillä keikkuvia hintalappuja ruokakaupassa, kun bongasimme onneksi juuri oikean kokoiset tossut kirpparilta. Itse olisin varmaan valinnut tyttärelle vähän tyttömäisemmällä kuosilla varustellut jalkineet, mutta hän itse oli oikein tyytyväinen paloautokuviointiin, joten väliäkös tuolla. On kyllä tullut huomattua moneen kertaan, että kun hankinnoille vain antaa hieman aikaa ja pitää silmänsä auki, sopiva kyllä tulee vastaan käytettynä. Kun ei ole liian tarkka tuotteen yksityiskohtien kanssa, hyvin harvoin tarvitsee turvautua uuden ostamiseen siksi, ettei sopivaa yksinkertaisesti olisi kirppareilla saatavilla.