Kolmannen vauvan yrittäminen kahden nopeasti alkaneen raskauden jälkeen

Vähän jo aiemmassa kuulumispostauksessa vihjasinkin, että meillä on toiveena kolmas lapsi. Yritystä on takana nyt vajaa puoli vuotta ja ainakaan vielä ei ole tärpännyt. Millaisia ajatuksia tässä kuluneiden kuukausien aikana on herännyt, ja miten ylipäätään päädyimme yrittämään kolmosta?

Kuopuksen raskausaikana olin sitä mieltä, että kaksi olisi vallan sopiva lukema eikä lapsia olisi tulossa enempää. Kuitenkin oikeastaan välittömästi toisen vauvan syliin saatuani tiesin, että kyllä minä vielä ainakin yhden haluan. Alun perin ajatuksissani oli hieman pidempi ikäero, mutta kuten ensimmäisen lapsenkin jälkeen, melko nopeasti alkoi tuntua siltä, että olisimme jo valmiita uudelle kierrokselle. Molemmat lapsistamme ovat olleet aina erittäin helppoja, hyväntuulisia ja hyvin nukkuvia. Vaikka siis ennakkoon arvelin, että tokan jälkeen sitä kaipaisi jo vähän pidempää ”toipumisaikaa”, olinkin jo kuopuksen yksivuotissynttärien kohdalla valmis jättämään ehkäisyn pois. Mies on aina ollut suuremman perheen ja parin vuoden ikäerojen kannalla, joten hänelle päätös sopi oikein mainiosti.

Vaikka itse en todellakaan ajattele kolmea lasta minään suurperheenä, huomaan, että kolmas on kuitenkin jo tavallaan ”ekstraa”. Ekan lapsen jälkeen aika monet kyselivät, onko meillä ajatuksissa pikkusisarusta. Nyt, kun lapsilla on toisensa ja standardiperheen mitta on saavutettu, veikkaan, että useammat yllättyvät vauvatoiveista. Olemme kyllä olleet asiasta aika avoimia, ja perheenjäsenet ja läheiset ystävät tietävät raskaustoiveestamme. Mutta kolme lasta samaan putkeen ei kuitenkaan ole ehkä se tavanomaisin tapa, tai ainakin itsestäni tuntuu siltä.

Kirjoitan ehkä joskus tarkemmin siitä, miten ja miksi oma ajatusmaailmani lapsista ja perheen koosta on ajan mittaa muuttunut. Tässä postaukseen haluan kuitenkin jakaa ihan vain niitä yritysajan fiiliksiäkin, joita harvemmin kukaan julkisesti minnekään avaa. Meille puoli vuotta raskauden yritystä on jo siinä mielessä pitkään, että molemmat aiemmat raskauteni saivat alkunsa erittäin nopeasti. Kun aloimme yrittää, plussa piirtyi testiin kummallakin kertaa jo kolmannessa yrityskierrossa, vaikka en tunnistanut ovulaation ajankohtaa tai tehnyt muutenkaan mitään erityistä. Tämä kolmas taival on siis antanut taas mahdollisuuden opetella omista oletuksista luopumista.

Imetys pitää kohdallani kuukautiskierron varsin pitkään poissa. Kummankin synnytyksen jälkeen ensimmäiset menkat ovat tulleet vasta vauvan ollessa 11 kuukautta vanha. Esikoisen jälkeen kierto tasoittui yhden, hieman tavallista pidemmän kierron jälkeen nopeasti tavanomaiseen mittaansa. Toinen raskaus alkoi, kun vielä imetin 1 v 4 kk vanhaa esikoista. Tällä kertaa kierto ei ole tasaantunut ihan niin hyvin kuin ekan raskauden jälkeen, vaikka lopetin taaperon imetyksen jo joulukuun alussa. Ensimmäinen kierto kesti 41 päivää, sitten oli muutama poikkeuksellisen lyhyt 23 päivän kierto ja sitten pari ”normaalia”, 26 päivän mittaista. Viimeisin kesti jälleen 36 päivää. Olen syönyt folaattia ja kalanmaksaöljyä ja koettanut kiinnittää huomioita ravitsemukseen, mutta uskon, että keho kyllä palautuu vähitellen omia aikojaan. Verottavathan raskaudet ja imetykset aina myös äidin kroppaa.

Tiesin tietysti jo ennakkoon, että jokainen raskausyritys on oma uniikki matkansa. Hyvä tuuri kahdella aiemmalla kerralla ei automaattisesti tarkoita, että seuraavakin raskaus alkaisi sormia napsauttamalla. Voin kuitenkin myöntää, että alitajuisesti oletin kolmannenkin raskauden alkavan yhtä lailla jos nyt ei heti, niin ainakin muutaman kuukauden sisään. Laskeskelin, että jos homma menisi suunnilleen samalla kaavalla kuin ennenkin, ehtisin sopivasti kärsiä pahimmat alkuraskauden pahoinvoinnit pois alta ennen työharjoitteluni alkua. Saisin suoritettua opinnot kätevästi loppuun ja voisin sitten hyvillä mielin ottaa kesällä hetken rennosti ennen äitiyslomaa. Noh, nyt olen ollut työharjoittelussa reilun viikon, enkä ole vielä edes plussannut. Omille näppärille suunnitelmille on siis saanut heiluttaa heipat, mutta ehkä ihan hyvä niin. Tiedän, että asia on korkeammissa käsissä, enkä itse voi siihen juuri vaikuttaa.

Monella tapaa oloni on oikeastaan tämän kolmannen yrityksen kohdalla ollut jopa yllättävän seesteinen. Kun kuvion on käynyt jo kahdesti aiemmin läpi, on ollut helpompi luottaa, että kaikki menee kyllä juuri niin kuin pitääkin. En ole juuri stressannut asiaa. Jatkuvan raskaustestien tekemisen sijaan olen odotellut kuukautisia ihan rauhassa, ja ylipäätään olen pyrkinyt vain antamaan raskaustoiveen Jumalalle. Tiedän, että vuodenkin yritys on vielä aivan normaali, joten siihen nähden puoli vuotta on ihan perushuttua ja todellakin lyhyt aika verrattuna siihen, kuinka kauan monet muut joutuvat lasta odottamaan. Minulla on myös jo kaksi ihanaa, tervettä lasta. Asiat ovat siis todellakin hyvin.

Silti tulevaisuuden tuntemattomuus saa välillä myös ne typerät kauhukuva-luupit pyörimään päässä. Vaikka tiedän vallan mainiosti, että kahden helpon raskautumisen ja vasta puolen vuoden yrityksen jälkeen se olisi äärimmäisen epätodennäköistä, välillä päähän pälkähtää se tuttu mitä jos en tulekaan ikinä raskaaksi -kela. Kolmanteen lapseen ei saa edes mitään lapsettomuushoitoja julkiselta puolelta! (Joo, tosi ajankohtainen murhe, varsinkin kun en lähtökohtaisesti edes haluaisi sellaisia, vaikken raskaaksi tulisikaan…) Sinänsä meillä ei todellakaan ole kiire kolmannen kanssa, että olemme vielä nuoria ja elämä kahden pienen vanhempanakin on oikein täysipainoista. Tiedän, ettei sillä ole oikeasti mitään merkitystä, syntyykö kolmas lapsi vaikka tämän vai ensi vuoden puolella. Mutta eihän siitä silti pääse yli eikä ympäri, että olisin ihan äärimmäisen pettynyt, jos lapsilukumme olisikin tässä.

Lähes koko ajan saan onneksi pidettyä ajatukseni kurissa ja suhtaudun raskauden yrittämiseen myönteisen rauhallisin mielin. Suunnittelijaluonteelle tulevaisuuden epämääräisyys vain vaatii näköjään totuttelua, vielä edelleen kolmannellakin kerralla. Koska en ole jäämässä nyt ainakaan toviin äitiyslomalle, olen joutunut pohtimaan omia työasioitakin paljon konkreettisemmin kuin mitä vielä syksyllä ajattelin. Työharjoittelusta kesän kautta uudestaan kotiäidiksi lipumisen sijaan pian ajankohtaista lienee työnhaku ja omien ammatillisten visioiden kirkastaminen.

Päivä (tai oikeastaan kierto) kerrallaan siis vain eteenpäin, ja toivottavasti saisin jo pian tulla päivittämään tänne iloisia raskausuutisia.