Kolmas synnytyskertomus: nopea kotisynnytys kahdestaan miehen kanssa

Tänään kerron tarkemmin vauvamme syntymästä. Tämä kolmas synnytys oli ensimmäinen kotisynnytykseni ja kaikin puolin todella unohtumaton, ainutlaatuinen ja tärkeä kokemus. En olisi voinut toivoa sujuvampaa synnytystä! Kuten jo aikaisemmin mainitsin, synnytys eteni todella nopeasti eikä kätilö lopulta ehtinyt paikalle. Olimme siis miehen kanssa synnytyksessä kahdestaan. Se ei kuitenkaan tuntunut tippaakaan pelottavalta, vaan minulla oli koko ajan tosi varma, rauhallinen ja luottavainen olo. Synnytys sujui kaikin puolin tosi hienosti.

Lauantaina 4.11. minulla oli kasassa 40+1 raskausviikkoa ja vietimme päivää ihan tavallisissa merkeissä. Kävimme aamulla kirpputoreilla ja iltapäiväksi menimme lasten avoimeen liikuntakerhoon miehen siskon perheen kanssa. Minulla tuli joitain harjoitussupistuksia, mutta ei sen enempää kuin muinakaan päivinä viimeisen viikon-parin aikana. Aiemmat synnytyksenikin ovat käynnistyneet pystymetsästä ilman kummempia ennakoivia oireita, joten oletin, että tälläkin kertaa synnytys vain jossain kohtaa starttaisi. Ja juuri niin kävikin! Illalla lasten mentyä nukkumaan pelasimme pitkästä aikaa miehen kanssa Baldur’s Gatea. Supistelu oli hiukan napakampaa, mutta muinakin päivinä se on ollut aina runsaampaa iltaisin, joten en kiinnittänyt asiaan kummemmin huomiota.

Ennen nukkumaanmenoa pötköttelimme vielä sängyssä ja juttelimme miehen kanssa synnytyksestä. Kävimme läpi käytännön juttuja ja mies pohti, mitä hänen pitäisi synnytyksessä tarkalleen ottaen tehdä. Totesin, että ei oikeastaan mitään sen ihmeempää. Olla vain siinä ja painaa tarvittaessa selkääni, mikä on auttanut molemmissa aiemmissa synnytyksissä. Juttelumme ajaksi supistukset olivat loppuneet oikeastaan kokonaan, mutta kun sammutimme valot ja olimme aikeissa mennä nukkumaan noin klo 22.45, niitä alkoi yhtäkkiä taas tulla. Supistukset olivat aiempaa napakampia ja huomasin nopeasti, etten saisi unen päästä kiinni.

Noin klo 23.25 nousin ylös sängystä vessassa käymään ja totesin, että kyllä synnytys taitaa olla käynnistymässä. Koska aiemmat synnytykseni ovat olleet varsin nopeita, ryhdyin oikeastaan saman tien järjestelemään käytännön asioita. Pakkasin lasten puuttuvat yökyläilytavarat laukkuun ja herätin miehen. Lasten kannalta olisi ollut kätevämpää, että synnytys olisi alkanut päiväseltään, mutta melkein kyllä arvasin jo etukäteen, että yöllä sitä synnytellään. Onneksi mummi oli edelleen hereillä ja puhelimen päässä!

Suunnilleen varttia vaille kaksitoista mies lähti viemään lapsia mummilaan hoitoon. Pienempi oli vähän itkuinen, kun joutui nousemaan pedistä kesken unien, mutta isompi höpötti lähes taukoamatta ja oli selvästi innoissaan (ja samalla vähän sekaisin) yllättävästä yöherätyksestä. Kun lapset oli saatu ulos ovesta, soitin kätilölleni. Kerroin, että hän voisi lähteä saman tien tulemaan. Kätilö oli parhaillaan käymässä toisella paikkakunnalla, joten tiesin hänellä olevan vähän enemmän matkaa kotiimme. Supistuksia tuli 1–5 minuutin välein ja ne olivat selvästi aiempien viikkojen harjoitussupistuksia napakampia.

Laittelin pyyhkeet, jumppamatot ja muut tarvikkeet valmiiksi esille ja siistin vähän kotia. Supistukset tuntuivat selvästi, mutta pystyin vielä hyvin puuhailemaan. Suunnilleen kymmenen yli kahdeltatoista mies palasi lapsia viemästä. En kaivannut häneltä vielä mitään erityistä, joten hän istuskeli sohvalla puhelinta selailemassa samalla, kun minä kävin yhtenään vessassa, nojailin välillä saunan lauteisiin ja liikuskelin olohuoneessa. Pyysin miestä räpsäisemään minusta vielä pari viimeistä kuvaa mahan kanssa ja kokeilin kuunnella synnytystä varten tekemääni soittolistaa. En kuitenkaan välittänyt kuunnella musiikkia enempää kuin biisin-parin verran.

Supistuksia tuli noin kahden minuutin välein ja niiden aikana piti jo keskittyä hengittämään. Klo 0.45 lopetin supistusten kellottamisen, koska se tuntui häiritsevältä, ja jätin puhelimen keittiöön. Vetäydyin vessaan ja istuin pääasiassa pöntöllä. Lapsivettä alkoi tihkua ja samalla tuli paljon veristä limaa. Pytyllä en saanut ihan optimaalista asentoa supistustuntemusten kannalta, mutta tuntui helpoimmalta istua siinä, kun koko ajan valui jotakin ja en ehtinyt supistusten välissä juuri liikkumaan saunan lauteiden ja vessanpöntön väliä. Olin etukäteen ajatellut meneväni jossain kohtaa synnytystä suihkuun, mutta ajatus suihkun jälkeisestä puolimärästä olotilasta ja palelemisesta ei houkutellut. En siis lopulta käyttänyt synnytyksessä lainkaan suihkua tai vettä.

Yhden jälkeen supistukset alkoivat olla niin kipeitä, että aloin käyttää voimakkaammin ääntä ja kaipasin miestä tueksi selkääni painamaan. Puoliso totesi, että nytkö jo ollaan tässä vaiheessa, kätilö ei kyllä varmaankaan ehdi paikalle. Olin polvillani kylpyhuoneen lattialla jumppamaton päällä ja nojasin kyynärpäillä saunan lauteiden jakkaraan. Ensimmäisellä lauteella oli pyyhe, johon nojasin päätäni. Varsin pian supistusten voimistuttua alkoikin jo ponnistusvaihe. Supistukset olivat todella intensiivisiä, mutta halki ponnistusvaiheenkin niiden väleissä oli aina selkeät, useamman sekunnin mittaiset tauot, joiden aikana ehdin sanoa jotakin. Mies kysyi, mitä hänen pitää tehdä, ja sanoin, että ole vain siinä ja paina selkää, kaikki on hyvin. Rukoilimme molemmat lyhyesti ja toistelin koko ajan, että kaikki menee hyvin, vauva syntyy pian. Pyysin miestä hakemaan pyyhkeitä lähemmäs.

Oloni oli koko ajan todella varma ja luottavainen. Synnytys eteni koko ajan ja tutulla kaavalla – tunnistin etenemisen edellisistä synnytyksistäni. Ponnistusvaihe kesti kokonaisuudessaan ehkä reilun vartin. Tunsin ensin pään laskeutuvan, sitten “ring of firen” ja sitten yhdellä voimakkaalla ponnistuksella pää syntyi. Mies totesi, että vauva on kasvot häneen päin, ja ihmetteli sitä. Pään synnyttyä supistuksiin tuli pieni tauko, sitten vartalo syntyi yllättävän helposti perästä. Olin polvillani melkein kiinni lattiassa ja vauva syntyi jumppamaton ja pyyhkeen päälle. Nostin hänet syliini ja kiepautin napanuoraa pois tieltä, se oli kietoutunut hieman vauvan käden ympäri häntä nostaessani.

Vauva päästi heti pienen äännähdyksen ja pian hän äänteli enemmänkin. Juurikaan hän ei kuitenkaan itkenyt, katseli vain tyytyväisenä minua. Mies otti valokuvia ja katsoi kellosta, että vauvan syntymäaika oli klo 1.40. Olin häkeltynyt ja onnellinen, meidän täydellinen vauvamme oli syntynyt niin helposti ja nopeasti!

Siirryin saunan puolelta kylppärin lattialle jumppamatolle ja otin tyynyn selän taakse. En kuitenkaan pystynyt asettumaan kunnolla istumaan tai makuulle, koska jälkisupistukset tuntuivat koko ajan mahassa ja selässä jonkinlaisena jomotuksena. Yritin ihan pienesti ponnistella istukkaa ulos, mutta se ei vielä lähtenyt syntymään “itsellään”. Vauva ei myöskään ottanut rinnasta kunnon otetta, vaikka kokeilin tarjota hänelle rintaa ja ensi-imettää. Siispä vain istuskelimme siinä kaikessa rauhassa ja ihastelimme pienokaista.

Kätilö saapui paikalle noin puoli tuntia vauvan syntymästä. Siinä kohtaa vauva oli juuri alkanut imeä rintaa kunnolla. Kätilö kehotti ponnistamaan istukkaa voimakkaammin, ja se syntyikin klo 2.20. Sairaalasynnytyksissäni istukka on aina tullut pihalle melkein itsellään, kun kätilöt ovat painelleet kohtua, joten yllätyin, että nyt se piti ihan ponnistamalla ponnistaa ulos, kun kukaan ei ”avittanut”. Istukka oli kaikin puolin normaali ja verenvuodon määräksi kätilö merkkasi 400 ml, vaikka sekin kuulemma saattoi olla yläkanttiin. Itse olin yllättynyt, että vuotoa tuli niin vähän. Joka paikka ei ollutkaan yltä päältä veressä, vaan kylppärin sai melko näppärästi suihkuteltua puhtaaksi.

Kätilö tutki istukan ja pyysin miestä ottamaan siitäkin pari kuvaa. Monet kotisynnyttäjät haluavat pakastaa, haudata tai jopa syödä istukan, mutta itse en ole moisista rituaaleista innostunut, joten hävitimme istukan ihan vain sekajätteen mukana. Lisäksi kätilö otti napanuorasta TSH-verinäytteen ja neuvoi miestä leikkaamaan nuoran. Jonkin ajan kuluttua kävin suihkussa ja siirryin makuuhuoneen sänkyyn pötköttelemään. Kätilö kysyi, haluanko, että hän tarkistaa kohdun supistumisen ja sen, onko jotain ommeltavaa. Vastasin myöntävästi. Mitään repeämiä ei ollut tullut ja oma oloni olikin heti synnytyksen jälkeen tosi hyvä.

Kaikki tutkimukset ja toimet tehtiin rauhakseltaan ja ylipäätään koko synnytyksen ajan tunnelma oli jotenkin tosi levollinen. Ei ollut mitään kiirettä, häslinkiä tai hätäilyä. Noin klo 3.15 kätilö antoi vauvalle K-vitamiinipistoksen ja happisaturaatio mitattiin klo 3.40. Mies siivoili kylppäriä, otti muutamia kuvia ja toi minulle syötäväksi hedelmärahkaa, välipalakeksin sekä omenan. Vielä ennen kätilön lähtöä vauva punnittiin ja mitattiin. Painoa oli reilut 3,4 kiloa, eli hieman enemmän mitä isosiskoilla. Pituus oli hankala mitata ja näytti ensin 52 cm, mutta kätilö totesi, että ei vauva niin iso ole. Papereihin merkittiin lopulta pienen mitan venyttelyn jälkeen 50 cm.

Kätilö lähti ennen puolta viittä. Lähetin vielä viestillä kuvan ja infon vauvan syntymästä omani ja miehen perheen WhatsApp-ryhmiin ja menimme sitten nukkumaan. Vauva nukkui reippaana kolmisen tuntia, mutta itse sain nukuttua vain noin tunnin verran, kun  kaikki tapahtunut pyöri mielessä. Hormonit kuitenkin tulivat välittömästi apuun, sillä en tuntenut itseäni seuraavanakaan päivänä erityisen väsyneeksi.

Vietimme sunnuntaiaamupäivän rennosti kolmistaan. Mies kävi hakemassa kaupasta ruokatäydennystä ja itse makoilin lähinnä sängyssä. Vauva pötkötti mahani päällä ja sain välillä torkuttua hieman lisää. Kahden jälkeen mies kävi hakemassa isommat lapset kotiin mummilasta uutta siskoa ihmettelemään. Koska kaikki oli sujunut niin hienosti ja oma vointinikin oli oikein hyvä, kutsuimme perhettäkin jo heti ekoina päivinä vauvaa katsomaan. Maanantai-iltana kätilö tuli vielä tarkistamaan vauvan ja torstaina menimme sairaalaan lastenlääkärin tarkastukseen. Se sujui hienosti, vauvalla oli kaikki kunnossa ja suhtautuminen meihin ystävällistä.

Näin jälkikäteen ajateltuna koen, että synnytys meni juuri täydellisesti ja kätilö saapui juuri oikeaan aikaan. En lopulta oikeastaan kaivannut hänen läsnäoloaan itse synnytyksessä. Minulla oli koko ajan varma ja rauhallinen olo. Oli ehkä jopa hyvä, että sain olla ikään kuin koko ajan itse ohjaksissa ilman mitään häiriöitä – myös itse valittu, ihana kätilö kun on kuitenkin lopulta vieras ihminen ja tietynlainen auktoriteetti. Samaan aikaan en ollut yksin, koska mies oli koko ajan läsnä ja tukenani. Oli jollain tapaa aika voimaannuttavaakin ”selvitä” synnytyksestä ihan kahdestaan. Vaikka kätilön palkkaaminen oli hyvä ajatus enkä olisi uskaltanut vapaasynnyttää suunnitellusti, ei minua siis jäänyt yhtään harmittamaan, ettei hän ehtinyt paikalle nopeammin. Ja ehkä tieto siitä, että hän on matkalla, toi kuitenkin synnyttämiseen jonkinlaista turvaa.

Lisäksi jälkeisvaiheessa kätilön apu oli oikein tervetullutta. Oli kiva, että joku tuli syntymän jälkeen tsekkaamaan tilanteen ja tekemään tarvittavat tutkimukset. Tavallaan ”tiesin” kyllä itsekin, että vauvalla on kaikki kunnossa, mutta oli silti mukavaa, että kätilö oli paikalla. Hän otti tarvittavat näytteet, hoiti paperikuviot ja muutenkin vähensi omaa stressiä kaikenlaisten pienten käytännön asioiden pohtimiselta.

Vaikka sairaalasynnytyksenikin ovat sujuneet verrattain hyvin ja luonnollisesti, oli kotisynnytys kokemuksena ihan omaa luokkaansa. Oli ihanaa olla koko ajan omassa kodissa, vetäytyä lopuksi nukkumaan omaan sänkyyn ja tehdä asiat omilla ehdoilla. Kotona ei tarvinnut missään kohtaa puolustaa näkökantojaan, pelätä henkilökunnan reaktioita, väitellä tai tehdä kompromisseja. Synnytys ja vauvan ensi hetket saivat tapahtua täysin rauhassa ja omalla painollaan. Synnytys kokonaisuudessaan meni jotenkin niin luontevasti. Se vain alkoi, vauva saapui maailmaan ja sitten elämä jatkui eteenpäin, tavallaan ihan arkisena mutta silti niin erityisenä ja ihmeellisenä. Nyt meitä on viisi <3