Kolmevuotias oppi pyöräilemään
Viime kesänä esikoisemme potkupyöräili innokkaasti kaikki kävelyreissut koiralenkeille ja puistoon, joten heti lumien lähtiessä kaivoimme tänäkin vuonna pyörät esiin. Sama edellisvuoden potkupyörä oli edelleen varastossa odottamassa. Sen lisäksi olimme kuitenkin ostaneet kolmevuotiaalle jo syksyllä hetken mielijohteesta oman polkupyörän, kun sellainen oli osunut eteen edellisesti käytettynä. Etenkin mies oli heti innokas aloittamaan polkupyöräilyn harjoittelemisen. Itse epäilin, että apupyörät tai se sama tuttu potkupyörä olisivat vielä tämän vuoden ehdottomasti tarpeen, mutta puoliso oli sitä mieltä, että totta kai testaisimme jo itsenäisen pyöräilyn harjoittelemistakin. Ja onneksi oli, koska nyt esikoisemme polkee menemään aivan itse kuin vanha tekijä!
En itse olisi ikipäivänä arvannut, että arka ja rauhallinen esikoisemme oppisi pyöräilemisen näin nopeasti. Hän ei ole koskaan ollut erityisen rohkea tai liikunnallisesti kokeileva lapsi, pikemminkin päinvastoin. Ostimme polkupyörään tangon, jotta vanhempi voisi alkuun tukea liikkeellelähdöissä ja tasapainon treenaamisessa. Apupyöriä emme kuitenkaan heti alkajaisiksi hankkineet ollenkaan. Esikoinen sai hakea pyöräilyyn tuntumaa aluksi sisällä kotona. Toki pientä eteisen ja olohuoneen muodostamaa käytävää pitkin polkiessa ei voida ehkä puhua mistään kovin kummoisesta harjoittelusta, mutta arvelen, että meillä pyörän tuominen sisälle auttoi nimenomaan varmuuden keräämisessä. Samoin olimme toimineet aiemmin myös potkupyörän esittelemisen suhteen. Olohuoneessa vanhemman tukemana polkiessa lasta ei hirvittänyt kaatuminen ollenkaan samalla tavalla kuin ulkona pihalla.
Testailimme pyörää pariin kertaan lyhyesti ulkona. Ainakin minusta tuntui, että lapsi kaipasi aika paljon tukea tangosta pitelevältä aikuiselta pystyssä pysyäkseen. Epäilin, että päätyisimme vielä apupyöräkaupoille. Yhtenä lauantaina, kun itse olin omilla menoilla, mies vei kuitenkin lapset mummilaan pyörän kera ja he treenailivat siellä pitkät tovit ajamista asfaltoidulla, isolla talon ympäri kiertävällä piha-alueella. Ja voitte vain arvata, kuinka puulla päähän lyöty olin, kun kännykkääni kilahti alkuillasta video huimaa vauhtia ihan itse polkevasta kolmevuotiaasta! Minulla ei ollut rehellisesti käynyt mielessäkään, että hän voisi oppia uuden taidon näin nopeasti. Mutta niin hän vain oli lähtenyt polkemaan. Mies oli ensin irrottanut otettaan tangosta esikoisen huomaamatta, ja kun hän oli kertonut lapselle, että hän polki ihan itse ilman isää, oli tyttö innostunut asiasta oikein kunnolla ja halunnut heti harjoitella lisää. Liikkeelle lähdöissä lasta pitää vielä tukea, jotta hän pääsee kiipeämään kyytiin, mutta muutoin tangolle ei ole juuri tarvetta.
Olen todella tyytyväinen, ettemme menneet hankkimaan niitä apupyöriä, koska uskon, että ne olisivat voineet helposti sabotoida tasapainon oppimisen. Jos lapsi olisi tottunut turvautumaan apupyöriin, kynnys ottaa ne myöhemmin pois olisi varmasti noussut korkeammaksi. Tällä metodilla selvisimme muutaman kerran harjoittelulla, ja uusi taito oli jo hanskassa. Tietysti jarruttamista ja esimerkiksi alamäissä toimimista täytyy vielä harjoitella runsaasti, mutta kun peruspolkeminen on hallussa, uskon niiden harjaantuvan kesän aikana hienosti. Edellisvuoden potkupyöräily on tuonut jo hyvän pohjan tasapainoon ja tiellä toimimiseen.
Potkupyörä vapautui nyt siis kuopukselle, mutta hänen osaltaan pyöräilyhommat saavat toistaiseksi vielä odottaa. Vaihdoimme lasta vuotta vanhemman serkun kanssa potkupyöriä päikseen niin, että serkku sai esikoisen viime vuotisen, hieman isomman potkupyörän, ja meidän kuopuksemme serkun vanhan pikkuisen version. Vaihdoksesta huolimatta potkupyörä on kuitenkin vielä liian suuri taaperollemme. Hänen varpaansa ylettävät vain juuri ja juuri maahan, vaikka satula olisi alimmalla asetuksella. Kun jalat eivät yletä kunnolla maahan, on tasapainon treenaaminenkin tietysti hankalaa. Muutaman kerran taapero jaksoi yrittää kotona sisällä potkuttelua, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Toki hän onkin vasta 1 v 8 kk ikäinen, joten pyöräilyllä ei ole mikään hoppu. Jos muutama kaivattu lisäsentti ehtii kesän mittaa hujahtaa jalkoihin, voi hän saada loppukesästä jo ihan hyvät potkuttelut aikaiseksi, mutta katsomme ihan rauhassa, miten asia etenee. Viimeistään vuoden päästä hän pääsee sitten treenaamaan kunnolla pyöräilyhommia.