Kuinka selvisimme muuttorumbasta vauvan ja taaperon kanssa

Huhhuh, kolme päivää kulunut muutosta ja uusi koti alkaa vihdoin olla jotenkuten kuosissa. Tai toki esimerkiksi osa verhoista on ripustamatta, taulut kiinnittämättä ja muutama laatikko purkamatta, mutta ainakaan huonekalut eivät enää tönötä rykelmässä keskellä olohuoneen lattiaa ja ruokana syödä ainoastaan pitsaa syviltä lautasilta.

Lähdimme muuttoon aika soitellen sotaan -asenteella. Arvasin kyllä, että reilu kaksivuotias taapero ja kaksikuinen vauva toisivat operaatioon omat mausteensa, mutta etukäteisvisiomme oli silti varsin positiivinen. Aikaisemmin olemme muuttaneet ainoastaan miehen tavaroita, kun hän seurusteluaikanamme muutti asunnosta toiseen ja sitten toiseen kertaan naimisiin mennessämme, kun muutimme yhteiseen kotiin. Jotenkin en ollut ihan tajunnut, että nyt nelihenkisenä perheenä muutossa olisi aika paljon enemmän hommaa kuin yksin asuneen miehen kamppeiden siirtämisessä. Apua olisi varmasti voinut pyytää ja vastaanottaa vähän enemmän. Taapero oli toki muuttopäivän mummilassa hoidossa ja miehen kaveri tuli töidensä jälkeen iltapäivällä kantoavuksi, mutta pääasiassa hoidimme koko ruljanssin keskenämme.

Pakkaaminen sujui kyllä oikein hienosti. Aloitimme valmistautumisen hyvissä ajoin, koska tiesimme muutosta jo melkein kolme kuukautta etukäteen. Vaikka monet hommat olivatkin sellaisia, että ne oli pakko tehdä vasta muuttoa edeltävinä päivinä, jo useampaa viikkoa etukäteen myimme uudessa asunnossa tarpeettomiksi jäävät huonekalut pois, karsimme kamaa kirpputorille sekä pakkasimme harvoin käytössä olevia tavaroita. Etukäteen pakkaaminen ei tosin ollut ehkä siinä mielessä kovin kätevää, että vaikka kuinka ajattelimme, että ”tätä nyt ei ainakaan kaipaa seuraavaan pariin kuukauteen”, jouduimme silti pariin otteeseen penkomaan laatikoihin sullottuja tavaroita takaisin käyttöön. Mutta kuten sanottua, muutoin pakkaaminen sujui yllättävänkin mukavasti kaksivuotiaan kanssa. Taapero tykkäsi, kun sai ihmetellä laatikoihin meneviä tavaroita eikä yleensä tullut sotkemaan järjestystä, kunhan hänelle vain antoi pari mielenkiintoista esinettä omiin leikkeihin tutkittavaksi. Toki isommat ja hankalammat pakkausoperaatiot hoidettiin lapsen ollessa muualla, mutta sellaisia kodin perustavaroita sai aika kivasti pakkailtua esikoisen kanssakin.

Muuttoaamuna haimme uuden kodin avaimet ja veimme taaperon yhdeksäksi miehen äidille hoitoon. Kävimme hakemassa pakettiauton (emme käyttäneet mitään muuttofirmaa) ja ajoimme vanhaan asuntoon lastaamaan tavaroita. Tai no, minun hommakseni jäi lähinnä vauvan hoitaminen sillä aikaa, kun mies kantoi laatikoita. Emme halunneet jättää parikuista kuopusta hoitoon, joten iso osa muuttopäivästä kului imettäen tai kanniskellen vauvaa. Kyllä hän toki nukkuikin ja katseli välillä tyytyväisenä sitteristä puuhiamme, mutta kahta kantajaa vaativien huonekalujen siirtely jäi varsin vähälle.

Saatuamme ensimmäisen muuttokuorman siirrettyä söimme pakastimesta itsetehtyä pitsaa ja minä jäin uudelle asunnolle purkamaan tavaroita, kun taas mies lähti kaverinsa kanssa seuraavaa lastia hakemaan. Kuuden aikoihin he palasivat, tilasimme taas pitsaa (ruokavaliomme koostui kaksi päivää oikeastaan yksinomaan pitsasta) ja minä lähdin hakemaan esikoista hoidosta samaan aikaan, kun miehet lähtivät kolmatta muuttokuormallista noutamaan. Esikoisen nukkumaanmenoaika vähän venähti ja iltapalaksi oli tarjolla vain hedelmiä ja naksuja, mutta onneksi sain lasten iltapuuhat aika sulavasti hoidettua. Jännitin etukäteen, että taaperon olisi vaikea nukahtaa uudessa paikassa, mutta vielä mitä. Kerran kävin rauhoittelemassa häntä ja sitten hän olikin jo unten mailla. Vauva toki kukkui yhdeksään saakka ja olin melkein koko loppuillan imettämässä, mutta eipä lepo pahitteeksikaan ollut.

Puoli yhdeltätoista illalla kaikki isommat tavarat oli vihdoin kannettu sisään ja miehen kaveri pääsi lähtemään kotiin. Aamulla puolison täytyi tosin käydä vielä hakemassa polkupyörät ja jotain pientä sekalaista kamaa ennen pakettiauton palauttamista. Vaikka nukkumaanmeno venähti, herätyskello täytyi siis laittaa soimaan jo kuuden jälkeen. Keskiviikko ja torstai kuluivat armottoman purkamisoperaation merkeissä. Ja perjantaina taapero heräsikin sitten nuhaisena… Onni onnettomuudessa tosin, että flunssa iski vasta näin muuttorumban loppupuolella. Kotona kyllä riittää tekemistä, vaikkemme pääsisi muutamaan päivään juuri liikkumaan.

Sunnuntaina olemme menossa siivoamaan entistä asuntoa, joten toivottavasti pikkuneiti olisi silloin jo paremmassa kunnossa. Onneksi entisen kämppämme vuokranantaja on oma äitini, mikä tuo joustoa hommaan. Meidän ei tarvitse saada asuntoa siistiksi mihinkään tiukkaan päivämäärään mennessä, koska se on menossa seuraavaksi myyntiin eikä seuraavia asukkaita kolkuttele ovella. Sovimme myös, ettei meidän tarvitse tehdä vanhaan asuntoon mitään superjynssäys-loppusiivousta. Muutimme sinne itsekin aikoinaan niin, että siellä oli vielä paljon mummoni tavaraa jäljellä. Teemme siis sunnuntaina sen, minkä ehdimme.

Vaikka tämä muuttoruljanssi on ollut aikamoinen työmaa ja väsymys painaa, olen tosi iloinen uudesta asunnostamme. En malta odottaa, että saamme sen kunnolla valmiiksi!

koti vanhemmuus lapset remontointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *