Kun imetys muuttui itkemiseksi

Imetys lähti meillä sujumaan alusta asti oikein hyvin. Vauva imi tehokkaasti hyvällä imuotteella ja hänen painonsa kasvoi reipasta tahtia. Minulta tuli runsaasti maitoa – jopa niinkin paljon, että suihkuavaa ja vauvan kakomaan saavaa maidontuotantoa piti pyrkiä hieman hillitsemään. Muutaman toimivan imetysasennon löydyttyä ja maidontulon tasaannuttua imetys oli superhelppoa ja mukavaa. On ihanaa vain makoilla sängyllä vauva kainalossa ja katsella, kun hän syö. Monesti vastasyntyneet saattavat viettää rinnalla tuntikausia, mutta meidän vauvamme oli heti alusta saakka nopeaa sorttia. Iltojen imetysmaratonit eivät koskaan tulleet minulle tutuiksi. Imetykset kestivät vain noin kymmenen minuuttia, vauva söi parin tunnin välein ja öisinkin selvittiin parilla-kolmella pikaisella tankkauksella. Reilun kahden kuukauden iässä yöimetykset jäivät (ainakin toistaiseksi) kokonaan pois ja hän alkoi nukkua täysiä öitä.

Nyt viime aikoina imetyshetket ovat kuitenkin alkaneet muuttua hieman. Vauva touhuaa, huitoo ja irrottaa otettaan paljon tiuhempaan kuin aikaisemmin. Imemisestä on selvästi tullut tietoista toimintaa. Vauvamme ei ole koskaan ollut kovin selkeä nälkäviesteissään  – esimerkiksi kielen lipominen ei todellakaan ole meillä mikään erityinen nälkämerkki, vaan sitä tehdään ihan huvikseen ruokailuista riippumatta. Aiemmin tarjosinkin maitoa enimmäkseen kellon perusteella suunnilleen parin tunnin välein, ellei vauva sitä ennen vaikuttanut tyytymättömältä. Ruokailut oli helppo ajoittaa esimerkiksi silloin, jos piti lähteä jonnekin, koska vauvan pystyi ruokkimaan ennen ovesta ulos astumista ja hän suostui syömään, vaikkei edellisestä syötöstä olisi vielä ollutkaan kovin kauaa.

Reilu viikko sitten vauva alkoi kuitenkin reagoida rinnan tarjoamiseen aivan toisin. Jos yritin imettää häntä ennen, kuin neidin mielestä oli sopiva hetki, oli tuloksena välitön parahtaminen lohduttomaan itkuun. Ensin imetyksestä istualteen kodin ulkopuolella ei meinannut tulla mitään, sitten vakioasento eli kylkimakuu sängyllä aiheutti harmistuksen, vaikken olisi vielä edes ehtinyt ottaa rintaa esille. Lopulta ollessani kipeänä imetys meni pariksi päivää ihan mahdottomaksi touhuksi. Olin jo aika huolissani, kun aiemmin iloisena imenyt vauva ei suostunut  aterioimaan koko vuorokauden aikana kuin neljästi. Onneksi imetysten kestot vastaavasti pidentyivät: kun vauvan sai lopulta houkuteltua syömään, aterioi hän keskimäärin 25 minuuttia aiemman kymmenen sijaan. Yhtenä aamuna tehtiin oikein ennätys, kun imetin häntä peräti 40 minuuttia väleissä rintaa vaihdellen.

Etsin tuon muutaman päivän aikana runsaasti tietoa rintaraivareihin liittyen, ja kokeilimme kaikkia kikkoja, joita sairaana väsymykseltäni ja heikotukseltani jaksoin. Testasin läpi eri asentoja ja huoneita, imetin vauvaa sylissäni kävellen samalla ympäriinsä sekä käytin tuttia hämäyksenä. Mies auttoi lennättämällä vauvaa ”lentokoneena” rinnalle sekä nostamalla hänet ylös rauhoiteltavaksi, jottei minun tarvinnut jatkuvasti asettautua uudelleen asemiin. Loppujen lopuksi täytyy sanoa, etten lopultakaan ihan tiedä, oliko nikseistä hyötyä ja jos oli, niin mistä. Välillä vauva rauhoittui yhdellä konstilla, välillä aika ehkä teki tehtävänsä ja tarpeeksi nälkäisenä joku aiemmin itkun aikaansaanut imetystapa toimikin hyvin. Yhtä kaikki, raivarointi loppui ja nyt viimeiset kolme päivää imetys on sujunut taas niin kuin ennenkin.

Epäilen, että kipeänä olemiseni oli isoin syy vauvan rintalakkoiluun. Pumppaamisen perusteella maitoa kyllä tuli ihan hyvin silloinkin, mutta ehkä tulikuumana hohkaava äiti tai mahdollinen hitaampi heruminen ärsyttivät vauvaa, kun hän tuntuu muutenkin olevan imetyksen suhteen tietoisemmassa iässä. Joka tapauksessa on ihanaa, ettei pienen riittävästä ravinnonsaannista tarvitse enää olla huolissaan. Ehdin jo pelätä, että rintaraivarit ovat pysyvä olotila ja joudun antamaan maitoa pullosta, että edes jotakin menisi alas. Imetys on minulle supertärkeää, mutta vauvan kanssa ei oikein ikinä voi tuudittautua täysin ajatukseen siitä, että nyt tämä sujuu. Jatkosta ei koskaan voi olla varma, koska erilaiset kehitysvaiheet voivat yhtäkkiä heittää pakan jälleen aivan sekaisin. Onneksi meillä on käynyt imetyksen suhteen näin hyvä tuuri. Enää en kuitenkaan ota sitä ihan niin itsestäänselvyytenä, vaan osaan ehkä iloita yhteisistä imetyshetkistämme aiempaakin enemmän.