Lapsiperhekesä, kun kummallakaan vanhemmalla ei ole kesälomaa

Meidän perheessä on tänä kesänä siinä mielessä tosi poikkeuksellinen tilanne, että kummallekaan meistä vanhemmista ei ole kertynyt laisinkaan kesälomaa. Mies aloitti alkukeväästä uudessa työssä, ja itse olen jatkamassa toukokuun loppuun päättyvän harjoitteluni jälkeen hommia samassa paikassa. Yhteisestä koko perheen kuukauden mittaisesta kesälomasta voi siis vain haaveilla.

Miehelle ehtii kertyä töissä olon aikana pari lomapäivää, ja lisäksi hän aikoo pyytää jonkin verran palkatonta. Itse sain sovittua viikon mittaisen palkattoman lomapätkän heinäkuun lopulle, joten ihannetilanne olisi, jos miehen työnantajalle sopisi saman viikon vapaana pitäminen. Siten saisimme lomailla edes yhden viikon perheenä. Koska teemme molemmat osa-aikaista työaikaa, on meillä kummallakin lisäksi joka viikko yksi ylimääräinen vapaapäivä. Se helpottaa lasten päiväkotiviikkojen keventämistä huomattavasti.

Toiveenani olisi, että saisimme järjestymään lapsille yhteensä kolmen viikon mittaisen täysin vapaan pätkän päiväkodista. Yksi viikko siitä olisi koko perheen lomaa ja toiset kaksi mahdollistuisi niin, että kaksi arkipäivää lapset olisivat kotona aina toisen vanhemman kanssa ja loput kolme jonkun sukulaisen hoteissa. Mies voisi tarvittaessa ottaa pari ylimääräistä vapaapäivää niin, että sukulaisten kontolle jäisi vain pari päivää per viikko. Miehen äiti, jota alun perin ajattelin potentiaaliseksi lasten kesähoitajaksi, on valitettavasti näillä näkymin koko kesän töissä. Miehen sisko kuitenkin onneksi lupasi, että lapsia voi tuoda aina välillä hoitoon serkkujen kaveriksi. Myös oma äitini lomailee koko kesän, mutta hänen luokseen lasten hoitoon kuljettaminen ja sieltä töihin kurvaaminen kestää ainakin 50 minuuttia, joten ihan aamuvarhaisella ei niinä päivinä töihin ennätä. Uskon kuitenkin, että useamman mahdollisen hoitopaikan ansiosta saamme sumplittua niille muutamille tarvittaville päiville hoitopaikat ongelmitta.

Lasten kesänvietto pääosin päiväkodissa tuntuu toki vähän kurjalta, mutta uskon, että saamme silti hauskan kesän aikaiseksi. Molempien vanhempien osa-aikaistusten ansiosta lasten tarvitsee joka tapauksessa olla parhaimmillaan vain kolme päivää viikosta hoidossa. Se on jo tosi iso helpotus. Suureellisemmat kesätouhut jäävät luultavasti lähinnä viikonloppujen varaan, mutta onneksi näin pienet eivät osaa vielä kaivata mitään ihmeitä. Iloa kesään tuovat kerrakseen jo lapioleikit rantahiekassa, lähipuistoon pyöräily ja serkkujen pihalla puhallettavassa uima-altaassa läiskyttely. Vähän erityisempänä kesätouhuna asuntoyhtiömme tarjoaa joka vuosi ilmaisen sisäänpääsyn Särkänniemeen, jonne ilmoittauduimme tänäkin vuonna salamannopeasti.  Lisäksi olemme viime vuosina tehneet vanhempieni kanssa joka kesä ainakin jonkun pienen kotimaan retken esimerkiksi Hämeenlinnaan tai Porvooseen. Myös perheemme mökki sijaitsee sen verran lähellä, että sinne pääsee hurauttamaan helposti pelkäksi viikonlopuksikin.

Sinänsä tilanne ei myöskään ole meille sen kannalta täysin tavaton, että mitään perinteistä koko perheen yhteistä kesälomaa meillä ei ole ollut koko lasten olemassaolon aikana. Minä olen viettänyt lasten syntymän jälkeen kaikki kesät perhevapailla ja mies on tehnyt kesäopintoja tai yrityshommia. Meille perinteinen lapsiperhekesä on siis tähän saakka merkinnyt sitä, että minä lomailen lasten kanssa ja mies pakertaa päivät pääosin tietokoneella. Mökille on kyllä päästy irtautumaan parille muutaman päivän pätkälle, mutta muuten kesät ovat pyörineet pitkälti kotiympyröissä sukulaisia ja ystäviä tavaten. Sen puoleen tämä kesä ei siis välttämättä eroa ihan hirvittävän paljon aiemmista. Itselleni on totta kai iso muutos, että lasten kesän pyörittämisen sijaan ajatukset täytyy keskittää lähinnä uuden työn handlaamiseen. Itse kesäpuuhat onnistunevat kuitenkin suhteellisen mallikkaasti työntäyteisistä lomakuukausista huolimatta.

Miten te muut olette järjestelleet lasten kesää, jos perheen aikuisilla ei ole lomaa?

perhe vanhemmuus lapset tapahtumat-ja-juhlat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *