Päiväkotia, pilatesta ja muita lasten kuulumisia

Moi pitkästä aikaa! Yritän palailla taas pikkuhiljaa bloggaamisen pariin. Olimme taas muutaman päivän sairaina (tällä kertaa minuunkin iski kova kuume ja päänsärky niin, etten jaksanut juuri sängystä nousta), mutta noin muuten arki on rullaillut mukavasti. Vaikka esikoinen ei ole ehtinyt olla koko vuonna kuin yhden viikon hoidossa ilman sairaspoissaoloja, hoidossa oleminen on selvästi lähtenyt nyt kunnolla vauhtiin.

Taapero jää päiväkotiin yleensä jo varsin hyvillä mielin. Pieniä itkuja saattaa päivän aikana toisinaan tulla ja välillä hän haluaa yhteisiin tekemisiin osallistumisen sijaan ainoastaan katsella, mutta pääpiirteittäin hän on mielestäni sopeutunut hienosti. Ihan ekoina päivinä neiti ei esimerkiksi suostunut syömään lainkaan, mutta nyt ruoka maistuu päiväkodissakin mukavasti. Päiväunilla hänellä on tosin yhä ollut pieniä haasteita saada unen päästä kiinni, mennäänhän hoidossa nukkumaan 45 minuuttia aikaisemmin kuin kotona, joten välillä hän on nukahtanut vasta juuri ennen kuin pitäisi jo herätä. Mutta kokonaisuudessaan koen, että päiväkoti on ollut tosi hyvä juttu ja taapero pärjää siellä kivasti.

Taapero on muuttunut päiväkodin myötä selvästi omatoimisemmaksi. Kotona kaksivuotiaamme ei ole ollut järin innostunut esimerkiksi pukemaan itse, vaikka siihen on yritetty kannustaa, vaan on tähän asti halunnut aikuisen auttavan. Päiväkodin aloituksen jälkeen hän on kuitenkin ruvennut laittamaan kengät itse jalkaan ja pukemaan välillä haalarinkin omatoimisesti päälleen. Myös muissa askareissa lapsi sanoo aiempaa selvästi useammin, että ”minä itse, äiti ei saa koskea”. Toki tämä on normaali kehitysvaihe ja tulee varmasti lähes kaikilla jossain kohtaa vastaan, mutta meillä alkusysäys omatoimisuuteen tuntuu selvästi olleen päiväkoti. Siellä muilta lapsilta mallioppimalla (ja kun aikuiset eivät yksinkertaisesti ehdi saman tien auttaa) hän on innostunut harjoittelemaan monia taitoja reippaammin itse.

Myös itsenäinen leikkiminen on esikoisella päiväkodin myötä lisääntynyt, mistä olen ollut vähän yllättynyt ja ihmeissänikin. Oletin etukäteen, että hän kaipaisi päiväkotipäivien jälkeen oikein erityisen paljon meidän vanhempien huomiota, haluaisi olla sylissä ja puuhailla yhdessä. Mutta päinvastoin! Lapsi alkaa kotiin tultuamme usein puuhata touhukkaana omia leikkejään. Kun yritän tuppautua seuraksi, hän sanoo ”äiti älä häiritse”. Sen sijaan, että hän innostuisi ehdottamistani lukutuokioista tai muusta yhteisestä, hän haluaa mennä omaan huoneeseensa kokkaamaan nukeille ruokaa tai tekemään muita omia tärkeitä projektejaan. Toki hän välillä haluaa edelleen leikkiseuraakin, mutta yleisesti ottaen omat puuhat tuntuvat kiinnostavan aiempaa enemmän. En tiedä, olisiko syynä sitten se, että päiväkodissakin lapset leikkivät enemmän keskenään ja aikuisten rooli on enemmänkin valvoa ja ohjata kuin koko ajan aktiivisesti osallistua?

On ollut kiva viettää päiviä kahdestaan vauvan kanssa ja tuntuu, että aikaa on esikoisen hoitopäivien myötä vapautunut ruhtinaallisesti. Vaikka kahdenkeskiset arkipäivät kuluvat paljolti ruoanlaiton, siivouksen ja muiden kotiaskareiden parissa, olemme myös esimerkiksi laulaneet paljon. Viisikuisemme on edelleen tosi hyväntuulinen, lunki ja ihana pieni tyyppi. Uusia suosikkijuttuja ovat jatkuva kielen näyttäminen sekä sylkeä pitkälle lennättävä päristely. Päiväuniajat ovat olleet nyt aika vaihtelevia, mutta silti hyvin ennakoitavissa: neiti jaksaa valvoa yleensä noin kaksi tuntia unien välillä (aamulla vain puolitoista ja illalla kolme) ja nukkuu pääosin kolmet selkeät päiväunet. Vauvan nukkumiset on siis ollut helppo sovittaa päivien ohjelmiin, varsinkin, kun hän nukahtaa sopivasti väsyneenä ongelmitta omaan sänkyynsä, kantoreppuun tai turvakaukaloon. Yölliset jokeltelut ja hyörimiset ovat aika lailla loppuneet, joskaan ihan vielä ei olla palattu yhden syötön taktiikkaan vaan maito maistuu edelleen paristi yössä. Hihaton paksu unipussi on selvästi ollut hyvä lisä öihin, koska vauva tuntuu nukkuvan sen kanssa paremmin ja pysyy mukavan lämpöisenä.

Äiti-vauvapilates siirtyi vihdoin lähitunteihin ja se on kyllä ollut tosi kivaa yhteistä puuhaa. Vauva viihtyy fyysisesti järjestettävällä tunnilla paljon paremmin kuin kotona videon tahtiin jumpatessani, onhan livetunnilla uusi paikka ja muita ihmisiä ihmeteltäväksi. Pilateksen ohjaaja on myös mukava ja asiantunteva. Hän esimerkiksi tarjoutui ensimmäisen tunnin päätteeksi tarkistamaan halukkailta perusteellisesti vatsalihasten erkauman kunnon, mikä oli tosi hyvä juttu, koska esimerkiksi omassa jälkitarkastuksessani asiaa ei tsekattu lainkaan. Oma vatsani on kuulemma palautunut vallan hyvin ja treenata saa vatsalihasten puolesta jo ihan niin paljon kuin haluaa. Se oli hyvä kuulla, koska vaikka olen jo tehnytkin kuntohaasteessamme esimerkiksi punnerruksia ja hooveria, varsinaisten vatsalihasten teko on vähän jännittänyt, kun erkauman tilannetta ei ole aiemmin tarkastanut kukaan muu kuin minä itse.