Menetetty nuoruus? Ajatuksia perheellistymisestä nuorena

Olen kirjoittanut aikaisemmin, jo raskausaikana, ajatuksiani siitä, millaista on saada vauva nuorena kesken opiskeluiden. Tuossa postauksessa kävin läpi esimerkiksi opintojen joustavuuteen, tukiverkostoon ja talouteen liittyviä teemoja. Nyt vauvan synnyttyä ja arjen muututtua konkreettisesti kahden vapaa-aikansa valitsemallaan tavalla viettävän aikuisen yhteiselosta vauvaperhe-elämäksi ajattelin, että olisi hyvä hetki puntaroida lapsen saamista nuorena vähän laajemmastakin näkökulmasta. Millaista on sitoutua perhearkeen siinä iässä, kun monet muut haluavat vielä juhlia, matkustella ja ottaa rennosti?

Minä olin vauvan syntyessä 22-vuotias. Mistään teiniäitiydestä ei siis tokikaan voida kohdallani puhua. Menin kuitenkin naimisiin jo 19-vuotiaana, joten kokonaisuudessaan koen, että olen hypännyt turvalliseen, tasaiseen ja tietyllä tapaa hyvin sitoutuneeseen elämäntyyliin varsin nuorena. En ole koskaan asunut yksin, vaan muutin suoraan lapsuudenkodistani yhteen mieheni kanssa. En ole seurustellut vakavissani muiden kuin hänen kanssaan. En ole ikinä käynyt baareissa tai matkustanut yksin ulkomaille. Ja nyt minulla on aviomies ja lapsi, joten näitä kokemuksia tuskin tulee jatkossakaan. Olenko menettänyt jotakin?

Jonkun mielestä varmasti kyllä, omasta mielestäni en. En kaipaa nuoruuteen usein yhdistettävää vapautta. Edes teini-iässä en varsinaisesti kokenut mitään kapinointi- tai menovaihetta, vaan olen aina toivonut elämältä niitä tylsän aikuismaisia asioita: vakaata parisuhdetta, turvallista elämää ja omaa perhettä. En voisi olla iloisempi, että olen saavuttanut ne jo tässä vaiheessa. Sitä paitsi elämä on aina kiinni valinnoista. Kaikkea ei voi saada. Vaikka vauvan myötä joudun ainakin hetkellisesti luopumaan omasta ajasta ja harrastuksista, saan tilalle muunlaista, ainakin omasta mielestäni ihanampaa sisältöä. Saan viettää aikaa vauvan kanssa, seurata hänen kasvuaan ja rakastaa häntä. Saan olla äiti ja kokea kaikki siihen liittyvät hyvät ja haastavat hetket. Myös omaa vapaa-aikaa osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun se ei ole itsestäänselvyys vaan hieman harvinaisempaa herkkua.