Mitä meidän perheessä harrastetaan?

Kun itse olin kouluiässä, kävin useampana päivänä viikossa erilaisissa harrastuksissa. En harrastanut mitään lajia tavoitteellisesti tai kilpailumielessä, mutta kävin joka viikko pianotunneilla, sanataidekoulussa sekä tanssi- tai ratsastustunneilla. Harrastukset olivat tärkeä ja mieluisa juttu ja kivaa tekemistä. En ikinä kokenut, että lajeja olisi ollut liikaa tai harrastaminen olisi aiheuttanut paineita.
Nyt aikuisena perheeseemme kuuluu minun ja puolisoni lisäksi neljä 0-7-vuotiasta lasta. Esikoisen aloitettua koulun olen miettinyt viime aikoina, miten haluaisimme omassa perheessämme harrastamisen suhteen toimia. Lähtökohtaisesti suhtaudun harrastamiseen positiivisesti: harrastuksissa oppii uutta, tapaa kavereita ja saa mielekästä tekemistä. Käytännössä isossa perheessä harrastuskuvio ei kuitenkaan välttämättä toimi ihan samalla tyylillä kuin silloin, kun itse olin lapsi. Vaikkapa ne kolme harrastuskertaa viikkoon per lapsi kävisi aika hankalaksi, jos kaikkiin täytyisi kuljettaa vanhempien toimesta autolla.
Meidän perheessämme yhteinen aika on aina ollut tärkeässä roolissa. Edes meillä aikuisilla ei ole ollut oikein koskaan omia, kodin ulkopuolisia harrastuksia. Vietämme vapaa-ajan mieluummin koko perhe yhdessä. Puoliso on pelannut vuosia erästä videopeliä, ja käy epäsäännöllisesti noin kerran-pari kuussa pelaamassa sitä yhdessä muiden harrastajien kanssa. Minä laulan toisinaan seurakunnan musiikkiryhmässä, mutta siihen liittyviä tapaamisiakin on maksimissaan kerran kuukaudessa. Muutoin iltapäivämme täyttyvät lasten kanssa olemisesta, puistoilusta, kirpparikierroksista ja muista yhteisistä, arkisista touhuista.

Äitiyslomalla ollessa olen kyllä harrastanut joka vauvan kanssa jotakin. Pääosin ”lajeina” ovat olleet muskari ja äiti-vauvapilates. Esikoisen kanssa kävin myös ahkerasti perhekerhoissa. Nyt kuopuksemme kanssa ilmoittauduin tulevaksi syksyksi äiti-vauvajumppaan. Liikuntaa kun ei tule arjessa yhtään liikaa! Lisäksi vedän parin muun äidin kanssa seurakunnallamme äiti-lapsipiiriä, joka kokoontuu joka toinen viikko, ja käyn lähes viikoittain ystävän kanssa vaunukävelyllä. Muskari olisi ollut kiva, mutta sille ei nyt tällä hetkellä riitä kalenterissa tila. Täytyy katsoa keväällä, jatkammeko vielä jumpassa, vai vaihdammeko mahdollisesti siinä kohtaa muskariin.
Alle kouluikäiset lapsemme eivät kuitenkaan ole ikinä harrastaneet mitään omin päin. Ajattelen, että perheen yhteiset monipuoliset touhut sekä päivähoito ovat pikkulapsille enemmän kuin tarpeeksi. Yksi viikoittainen, koko perheen yhteinen ”harrastus” meillä kyllä on: seurakunta. Kirkossa käyminen ei toki mikään varsinainen harrastus ole, mutta ajattelen, että lasten viikoittainen pyhäkoulu on tavallaan vähän samanlaista toimintaa kuin harrastaminenkin. Lapset käyvät pyhäkoulussa säännöllisesti, rakenne Raamatun opetuksineen ja askarteluineen on melko vakio ja kyseessä on toiminta, jossa me vanhemmat emme ole mukana.

Mutta entäs sitten ne ihan ”oikeat” harrastukset? Ne, missä lapsi käy itsenäisesti ilman muuta perhettä? Näiden makuun pääsemme nyt ekaa kertaa tänä syksynä, kun esikoinen aloitti partion. Olen ajatellut, että kouluun meno on hyvä kohta miettiä ensimmäistä harrastusta. Koulupäivät kun ovat melko lyhyitä ja lapsi osaa ja uskaltaa toimia hieman itsenäisemmin. Meiltä partioon on kylläkin sen verran etäisyyttä, että jompikumpi vanhempi kuljettaa lapsen joka kerta autolla.
Partio on vaikuttanut tosi kivalta. Esikoinen on viihtynyt ainakin parin ensimmäisen kerran perusteella mukavasti. En ole itse ikinä ollut partiossa, eikä meistä miehen kanssa kummallakaan ole kummoiset ”erätaidot”. Sitä suuremmalla syyllä on kuitenkin kiva, että esikoinen voi oppia harrastuksessaan jotain vähän erilaista. Partiossa on tosi monipuolista ohjelmaa ja hinta on erittäin halpa (meillä alle 100€/vuosi). Tykkään, että partio on tavallaan sellainen aika matalan kynnyksen harrastus, johon ei tarvita hulppeita varusteita. Lapsen kasvaessakaan laji ei ala vaatia valtavia taloudellisia tai ajallisia panostuksia.
Tällä hetkellä tämä yksi harrastus on koulun tuomien uusien tuulien lisäksi tuntunut vallan riittävältä määrältä. Jos lapsi olisi halunnut, hän olisi saanut alkaa käydä myös jossakin koululla pidettävässä kerhossa. Ainakin täällä meilläpäin on tosi monipuolinen tarjonta erilaisia liikunta-, käsityö- ja muita harrastekerhoja, joita pidetään kouluilla ilmaiseksi. Näihin lapsi pystyisi myös tarvittaessa kulkemaan itsenäisesti, onhan koulumatka muutenkin tuttu. Lapsi ei kuitenkaan itsekään kokenut, että haluaisi partion oheen enempää harrastetta.

Saa nähdä, millaiseksi perheemme harrastuskalenteri muotoutuu sitten, kun lapsista useampi on kouluiässä. Toivoisin, että kaikki löytäisivät ainakin yhden mieluisan harrastuksen. Samaan aikaan yhteisen, kiireettömän perheajan ylläpitäminen on meille jatkossakin tärkeää. En halua, että iltapäivät ovat pelkkää kuljetusrumbaa ja sitä, ettei sisaruksia tai vanhempia tapaa kuin vasta iltapalapöydässä. Monta kertaa viikossa toistuvia jääkiekkotreenejä tai vastaavia emme taloudellisestikaan pystyisi takaamaan joka lapselle, mutta uskon, että myös edullisemmin ja kevyemmällä intensiteetillä löytyy jokaiselle sopivaa tekemistä. Monissa ryhmissä parin vuoden ikäerolla olevat lapset pystyvät harrastamaan yhdessäkin. Se on mielestäni myös kiva vaihtoehto, jos vain sama laji innostaa.
Minkälaisia ratkaisuja muissa isommissa perheissä on harrastamisen osalta tehty? Täällä blogissa kommentointi ei valitettavasti vieläkään toimi, mutta käy laittamassa vaikka ig-viestiä @maja.auringolle! Muutenkin Instagramia kannattaa käydä seuraamassa. Julkaisen siellä selvästi blogia useammin, aiheena erityisesti kristilliset teemat.