Miten se tulevaisuus sitten menikään

Lueskelin kirjoitusinspiraatiota etsiskellessäni vanhoja postauksiani, ja katseeni osui viime vuoden tammikuussa kirjoittamaani tekstiin tulevaisuuden haaveistani. Postaus oli kirjoitettu reilun parin vuoden aikaikkunalla, eli nyt eletään aika lailla niitä aikoja, joihin kyseiset haaveskenaariot tuolloin sijoitin. Tuntui tosi jännältä lukea, kuinka menneisyyden minä oli tästä hetkestä kirjoittanut. Muistan jotenkin vielä tosi hyvin ne tunnelmat, joista käsin tuon postauksen naputtelin. Suurin osa asioista on mennyt aivan eri tavalla, ja silti tavoitan nykyhetkessä jotain siitä tunnelmasta, jota tekstillä hain takaa.

Kun kirjoitin tuon aiemman postauksen, olin puolivuotiaan esikoisvauvan äiti. Toiveissani oli opiskelujen valmiiksi saaminen, toinen lapsi kolmen vuoden ikäerolla, oma asunto sekä työpaikka puolisolle. Koronasta ei ollut vielä tietoakaan. Ajattelin, että lapsi menisi puolitoistavuotiaana päiväkotiin, tekisin koulun loppuun, jäisin sitten uudelleen äitiyslomalle ja muuttaisimme jossain kohtaa omakotitaloon. Mikään elämäni osa-alue  ei ole toteutunut siten kuin kaavailin, mutta silti koen tämänhetkisen tilanteen monilta osin jopa parempana.

Suurin ero parin vuoden takaisen haave-elämäni ja nykyhetken välillä on tietysti kuopuksemme. Aiemmassa postauksessa olin ajoittanut toisen lapsen syntymän vasta vuoden päähän syksylle niin, että olisin ennen sitä tehnyt opintoni valmiiksi. Vauvamme syntyi siis aika tarkkaan vuoden ”etuajassa”. Aikataulu on kuitenkin tuntunut ainakin toistaiseksi juuri sopivalta. Esikoisen vauva-aikana ajattelin, että haluaisin lapsille vähintään sen kolmen vuoden ikäeron, jotta ehtisin ensin toipua ensimmäisestä pikkulapsivaiheesta. Lapsen kasvaessa ajatus kuitenkin muuttui. Puolen vuoden osa-aikainen opiskelu äitiyslomien välissä tuntuu nyt aivan riittävältä tauolta, eikä nopea valmistuminen ole missään kohtaa ollut itselleni se keskeisin prioriteetti. Kesken opintojen on mielestäni oikein hyvä hetki olla äitiyslomalla, niinhän tein jo esikoisenkin kanssa. Tällä hetkellä ajatuksenani on lähinnä, että kunhan saan vielä noin kahdeksan kuukautta kestävät opintoni purkkiin ennen mahdollista kolmatta lasta, niin hyvä.

Toinen iso eroavaisuus on se, että aiemman postauksen skenaariossa esikoinen olisi aloittanut päivähoidon jo aikapäiviä sitten. Nyt taas näyttää siltä, että hän saattaa olla kotona peräti kolmevuotiaaksi saakka, jollei ensi kevääksi löydy sopivaa päivähoitopaikkaa. Pitkän kotona olon on mahdollistanut ensin vuorotteluvapaalle jäänyt mummi, sitten vauvan syntymä ja taaperon kerho. Olen kyllä iloinen, että päiväkotihommaa on saatu venytettyä näinkin pitkälle! Vaikka toivoin alun perin päiväkodin aloitusta jo aikaisemmin ja osittain se on lykkääntynyt käytännön haasteiden, kuten muuton takia, nyt tuntuu siltä, että juuri näin tämän on kuulunutkin mennä. Taapero on persoonaltaan hyvin hitaasti lämpenevä, joten pehmeä lasku ulkopuolisten hoidossa olemiseen on ollut hänelle todellakin eduksi. Vaikka en kyllä olisi ikinä kuvitellut, että olisin äiti, jonka lapsi aloittaa tarhan vasta lähempänä kolmen vuoden ikää!

Postauksessa haaveilin myös, että löytäisimme jo vuonna 2022 unelmiemme omakotitaloasunnon ja voisimme ostaa sellaisen omaksi. Talon ostaminen ei tällä hetkellä ole taloudellisesti ollenkaan ajankohtaista, mutta hauskaa kyllä olemme silti menossa isolla harppauksella kohti kirjoittamani kaltaista asumista. Vaikka omakotitalon osto siintää tämänhetkisen ajatuksen mukaan kiikarissa ehkä siellä kolmen-neljän vuoden päässä, olemme juuri muuttamassa asumisoikeusasuntoon, jossa toteutuu moni toivomani piirre. Kyseessä on rivitalo kivalla omalla pihalla, ja vaikka tilaa ei ole läheskään yhtä paljon kuin siinä loppuelämän omakotitalossa toivottavasti on, lapsiperheystävällinen asuinalue, aidattu piha ja sopiva sijainti toteutuvat kodissamme jo nyt.

Sivusin postauksessa jonkin verran myös puolison työkuvioita. Mies valmistuu kaavailujen mukaisesti tänä syksynä, mutta toisin kuin postauksessa toivoin, hän ei ole vielä ollut oman alansa töissä. Niiden sijaan hän on kuitenkin aloitellut yritystoimintaa parin kaverinsa kanssa. Toivon mukaan hän saa ensi vuodelle starttirahan yrityksen parissa työskentelyn jatkamiseksi. Enää en siis niinkään toivo puolisolle työpaikkaa, vaan heidän yritykselleen menestystä, jotta hän voisi tehdä tulevaisuudessa juuri itsensä ja arvojensa näköistä työtä. Hänen alallaan yrityksen menestyminen on kuitenkin pitkälti myös tuurista kiinni eikä tuloksia näe heti. Jos starttirahaa ei irtoa tai yritys ei muuten lähde tuottamaan, toivon toki puolison löytävän itselleen mieleisen ”tavallisen” työpaikan.

Viimeiset pari vuotta ovat kuluneet samaan aikaan hitaasti ja tosi nopeasti. Tällä hetkellä toivon tulevaisuudelta ensinnäkin tietysti hyvin sujuvaa vauvavuotta kuopuksemme kanssa. Joko vuoden päästä syksyllä tai puolentoista vuoden päästä keväällä aion jatkaa opintoni valmiiksi, vähän vauvan luonteesta ja omasta fiiliksestä riippuen. Valmistumisen jälkeen sitten jossain kohtaa, kun voimavarat ja elämäntilanne sallivat, haluaisin ehkä perheeseemme vielä kolmannen lapsen. Aika paljon muutoksia ja käänteitä siis saattaa olla odotettavissa myös seuraavalle parin vuoden jaksolle!