Nelikuinen vauva kääntyilee ja kuolaa

Vauva täytti vuodenvaihteessa neljä kuukautta. Hän kasvaa ja oppii uutta kovaa vauhtia ja alkaa koko ajan tuntua enemmän ja enemmän ”isolta vauvalta”. Tietenkin hän on oikeasti vielä ihan pieni, mutta sellainen pikkuvauvan passiivinen pötkyläisyys alkaa olla taakse jäänyttä elämää. Meillä asustelee virkeä ja puuhakas pikkuneiti, jolla tuntuu olevan jo kova kiire seikkailemaan.

Vauva oppi kääntymään selältä mahalleen muutama viikko sitten (toiseen suuntaan sujui jo aiemminkin), joten neitiä ei voi enää jättää valvomatta minnekään korkealle. Lisäksi hän on aivan mahdoton potkuttelemaan! Jalat vispaavat etenkin sylissä kannettaessa yhtenään. Jopa pientä yritystä ryömimisen suuntaan on ollut havaittavissa. Vauva vetää välillä mahalla ollessaan otsan lattiaan, nostaa peppua ilmaan ja yrittää työntää itseään eteenpäin. Toistaiseksi touhu ei ole tuottanut toivottua lopputulosta, mutta uskoisin, että kuopus lähtee kyllä liikenteeseen esikoista nopeammin.

Ylipäätään tuntuu, että vauva on kasvanut paljon esikoista vikkelämmin. Kahden lapsen kanssa arki on toki hektisempää ja viikot hurahtavat siksikin ohi vauhdikkaammin, mutta varmasti vaikutusta on myös sillä, että kuopus on selvästi isosiskoaan jäntevämpi ja isokokoisempi. Vauva käyttää jo monia sellaisia vaatteita, joita esikoisella oli päällään kahdeksankuisena. Ei hän mikään jätti ole, kasvoi kolmekuisena pituuden puolesta +1 -käyrällä ja painon suhteen keskimmäisellä, mutta ihan jo muutamien senttien ero tekee tässä vaiheessa paljon. Nelikuisen lääkärineuvola on vasta lähempänä kuun puoliväliä, joten tämänhetkiset tarkat mitat eivät ole tiedossa. Mutta huomaan mieltäväni kuopuksen jo jotenkin samaan ikävaiheeseen kuin esikoisen paljon vanhempana. Kun katselen videoita, joissa reilusti yli puolivuotias esikoinen on puettu samoihin vaatteisiin kuin vauva nyt, väkisinkin tulee olo, kuin olisimme jo pidemmällä vauvavuodessa.

Monesti varoitellaan tästä neljän kuukauden rajapyykistä ja sen mukanaan tuomista hulinoista, mutta ainakaan vielä meille ei ole rantautunut mitään suurempaa unitaantumaa. Muutamana viimeisimpänä yönä vauva on kyllä hyörinyt öisin sängyssään siihen malliin, että on löytynyt sieltä poikittain tai on vähintään potkinut peiton pois. Mutta onneksi levottomampikin yö on silti tarkoittanut maksimissaan kolmea herätystä. Lisäksi saimme ystävältä lainaan paksun hihattoman unipussin, joten pikkuneiti pysyy jatkossa yöt lämpimänä vaikka jumppailisikin peittonsa mytylle.

Olemme nyt joululomalla vakiinnuttaneet vauvalle esikoisen tahtiin sopivaa unirytmiä. Toki aikataulut vaihtelevat, jos olemme jossakin liikenteessä, mutta kotosalla tuttu tahti toimii jo varsin hyvin. Vauva herätetään aamuisin viimeistään klo 7.30, ellei hän ole sitä ennen itse herännyt. Ensimmäiset päiväunet kestävät reilun tunnin ovat noin klo 9-10 välillä, ja sitten uudelleen vauva menee nukkumaan esikoisen kanssa samaan aikaan viimeistään puoli yhden tietämillä. Näitä unia vauva saa nukkua niin kauan kuin unta riittää, yleensä noin kaksi tuntia, ja sitten puoli viiden kieppeillä on vielä kolmannet lyhyet, maksimissaan puolen tunnin torkut. Yöunille pirpana väsähtää suunnilleen klo 19.30. Olen tosi tyytyväinen vauvamme unenlahjoihin, koska jo aika usein hän nukkuu tuon liki 12 tuntia vain yhdellä syötöllä. Nukahtaminen sujuu myös edelleen hienosti itsenäisesti. Vauva vain laitetaan pinnasänkyyn, peitellään ja hän nukahtaa itsekseen peukaloa imien.

En ole nyt jaksanut enää stressata tuota peukalon imemistä, vaikka pikkuneiti imeskelee sitä (ja koko nyrkkiä) varsin ahkerasti päiväsaikaankin. Hän on vielä pieni, tapa saattaa jäädä itsestään pois ja jos ei jää, ehtii vieroittamisoperaation tehdä sitten, kun mahdolliset vaikutukset purentaan alkavat oikeasti realisoitua. Kuolan määrä on lisääntynyt muutenkin hurjasti ja kuolalaput ja harsot ovat päässeet aktiivikäyttöön. Tosin vauvalla on tapana tunkea koko kuolalappu suuhunsa, jolloin litimärkä lappu pikemminkin kastelee alla olevan bodyn kuin suojaa sitä, mutta kuitenkin. Esikoisella oli muistaakseni kuolamaakari-vaihe niin ikään tässä neljän kuukauden kieppeillä, joten eiköhän märkien rinnusten ongelma vähene ajan mittaa pikkuhiljaa. Vauva myös pulauttelee edelleen päivittäin. Määrät ovat onneksi sen verran pieniä, että saan useimmiten siepattua puklun harsoon tai käteeni. Vaatteet joutuvat vain harvoin vaihtoon.

Taaperon ja vauvan yhteiselo on sujunut edelleen tosi mukavasti. Toki isompi aina välillä toteaa, että pikkusisko ei saa katsoa hänen lelujaan tai että hän ei halua, että äiti hakee uniltaan heränneen siskon makuuhuoneesta, mutta pääosin esikoinen suhtautuu pikkusiskoon varsin neutraalisti. Ja jos vauva itkee, hän tulee usein silittämään, sanoo ”ei mitään hätää sisko” ja saattaa jopa tuoda lelun ilahduttamaan. Tai toteaa, että ”*siskon nimi* varmaan vähän väsynyt” tai ”*siskon nimellä* varmaan vähän nälkä”.

Ensi viikolla esikoinen aloittaa päiväkodissa, ja odotan kyllä jo innolla vauvan kanssa kahdestaan höpsöttelyyn vapautuvaa aikaa. Päiväkotipäivät ovat varmasti taas tietynlainen henkinen paluu esikoisen vauvavuoteen, koska kahden lapsen kanssa arki on kuitenkin tosi erilaista kuin pelkän vauvan. Vaikka olen kokenut kahden lapsen äitiyden tosi mielekkääksi ja kaikki on sujunut paremmin kuin olisin uskaltanut edes toivoa, on kahden hyvin erilaisessa kehitysvaiheessa olevan lapsen äitiydessä toki omat haasteensakin. On kiva, kun pystyy välillä viettämään aikaa niin, että keskittyy täysillä vain yhteen. Vaikka ainakin esikoisen kohdalla koin, että monet lapsen luonteen vivahteet alkoivat näkyä selkeämmin vasta taaperovaiheessa, ovat jo nämä ihan pienet omia ainutlaatuisia persooniaan kaikki. On ihana päästä omistautumaan joiksikin päiviksi viikossa vain tämän pienemmän pampulan ihasteluun.

perhe lapset vanhemmuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *