Nuku nuku nurmilintu

Vauvamme on aina ollut todella hyvä nukkumaan. Jo aivan alkuvaiheessa hän nukkui 2-4 tunnin yhtenäisiä pätkiä, ja nyt vajaan kolmen kuukauden iässä hän saattaa vedellä sikeitä yli kahdeksan tuntia putkeen ilman ongelmaa. Päiväunetkin maittavat niin hyvin, että toisinaan minulle ehtii tulla niiden aikana jo ikävä pikkutyyppiä. Vauvan nukkumisessa on kuitenkin ollut monenlaisia vaiheita. Vähitellen olemme löytäneet yhä parempia toimintatapoja juuri meidän vauvamme nukutteluun.

Vauva on nukkunut alusta asti omassa sängyssään meidän makuuhuoneessamme. Aluksi hän torkkui pinnasänkyyn nostetussa äitiyspakkauksen laatikossa, mutta kun pahvilaatikon seinämät alkoivat paukkua yöllisten huitomisten myötä, otimme laatikon vajaan parin kuukauden iässä pois ja jätimme ainoastaan pakkauksessa tulleen patjan ekstrapehmikkeeksi pinnasängyn patjan päälle. Kun haluan imettää neitiä öisin, käyn nostamassa hänet viereeni meidän sänkyymme. Koska tyyppi on varsin pikainen ruokailija ja maha tulee täyteen noin kymmenessä minuutissa, en nukahda vauva kainalossa, vaan pidän ruokailun päätteeksi häntä pienen hetken pystyasennossa mahdollisen röyhtäyksen varalta ja lasken sitten takaisin omaan petiinsä. Hän nukahtaa yösyöttöjen jälkeen ongelmitta, vaikka aamua kohti ähistelyn ja piereskelyn määrä ennen syvempään uneen palaamista kasvaakin. Yöherätykset eivät ole meillä muodostaneet missään kohtaa ongelmaa. Päinvastoin, kun vauva alkoi nukkua pidempiä pätkiä, saatoin itse herätä parin tunnin välein vanhasta tottumuksesta, vaikka bebe ei olisi päästänyt inahdustakaan.

Sen sijaan illat ja vauvan saaminen unille ovat olleet se haastavin paikka meidän unitaipaleellamme. Reilun kuukauden ikäiseksi asti vauva kärsi kovista vatsavaivoista, jotka saattoivat itkettää häntä pitkiäkin aikoja. Pari kertaa hysteerisen itkun sai loppumaan tuntien jälkeen vasta, kun häntä kantoi turvakaukalossa ympäri olohuonetta white noisen kohistessa taustalla. Iltoihin kuului vakiojuttuna parin tunnin sylissä hyssyttelyt, ja vauvan viimein nukahdettua kömmin aina saman tien itsekin peiton alle. Siinä missä monet vauvat ilmeisesti nukahtavat iltaisin rinnalle, meillä syöminen ei koskaan toiminut nukuttavana juttuna. Päinvastoin, jos nukutteluun meni niin kauan, että hänelle ehti tulla uudelleen nälkä, imetyksen jälkeen kesti taas vähintään tunti, että unihiekka rupesi hiipimään takaisin silmiin. Uskoakseni kyse oli siitä, että imettäessä vauva nieli ilmaa, joka kiusasi mahassa ja häiritsi nukahtamista.

Vauvan kasvaessa vatsavaivat ovat hiljalleen helpottaneet. Kokeilimme Cuplatonta, vaihdoimme D-vitamiinin vesipohjaiseen ja sängynpääty oli koko äitiyspakkauksessa nukkumisen ajan kohotettu. Ruokailun jälkeen pidimme vauvaa pystyasennossa ja yritimme mahajumpan avulla saada ilmat pois vatsasta. En ole varma, mikä lopulta toi avun – ehkä isoin merkitys on ollut ihan vain sillä, että hän on kasvanut. Vähitellen itkuisuus on kuitenkin vähentynyt merkittävästi. Edelleen mahasta kuuluu pluplutus ja välillä vauvaa harmittaa ja vääntelehdityttää, mutta yleismeininki on muuttunut huomattavasti hyväntuulisemmaksi. Illalla nukahtamiseen itkun poisjääminen ei kuitenkaan vaikuttanut heti mitenkään. Vielä muutama viikko sittenkin nukkumatti saapui hakemaan vauvan yöunille vasta puolenyön jälkeen. Vaikka häntä ei erityisesti tuntunut harmittavan mikään, vauva maata pötkötti sylissäni silmät auki kaukaisuuteen katsellen sen samat tunnin-pari joka ilta. Väsy tuntikausien valvomisen jälkeen oli jo taatusti kova, mutta jostain syystä hän vain sinnitteli hereillä. Onneksi aamuisin vauva nukkui sitten vastapainoksi pitkään. Omalle unirytmilleni pikkutunneille saakka valveilla keikkuminen ei silti ollut se ihanteellisin rytmi.

Pikkuhiljaa olemme kuitenkin saaneet aikaistettua nukkumaanmenoa. Käänteentekevä juttu oli, kun vauva yksi ilta nukahti ”päiväunille” puoli kahdeksan aikaan. Vaikka epäilin, että siihen aikaan nukutut torkut vain viivästyttäisivät yöunille pääsemistä entisestään, annoin hänen nukkua. Ja vauva heräsikin vasta puolenyön jälkeen, nukahti takaisin tunnin kuluttua ja nukkui tyytyväisenä pelkillä ruokatauoilla aamuun asti! Tämän jälkeen nukahtaminen venyi vielä parina kertana lähemmäs keskiyötä, mutta on nyt vakiintunut siihen kymmenen korville. Parina iltana vauva on jopa nukahtanut jo vauvojen kulta-aikaan, kahdeksalta.

Lisäksi olemme nyt vihdoin päässeet eroon iltojen nukuttelurumbasta. Tässä suurena apuna ovat olleet tutti sekä Swaddle Up -kapalopussi. Nykyisin vain otan vauvan syliin, kun hän alkaa näyttää uniselta, ja annan hänelle tutin. Hän päästää korkeintaan pari pientä itkunparahdusta, mutta alta viiden minuutin pystyn laskemaan hänet omaan sänkyyn kapalopussin sisään. Muutaman kertaan täytyy ehkä käydä vielä laittamassa tuttia takaisin suuhun, mutta muutoin hän nukahtaa itse sänkyynsä.

Kokeilimme kyllä tuttia ja kapalopussia jo vauvan ollessa ihan pieni, mutta jostain syystä vielä silloin ne eivät tuntuneet auttavan nukahtamiseen. Vauvamme on aina huolinut tutin, mutta emme oikeastaan käyttäneet sitä alkuun juurikaan. Tutin syöminen kelpasi hänelle nimittäin vain silloin, kun hän oli jo valmiiksi hyvällä tuulella, ja itkuisena se sylkäistiin mahdollisimman kauas. Tutista ei siis ollut tavallaan mitään hyötyä, koska hyväntuulisena vauva oli hyväntuulinen tutista riippumatta ja harmiin siitä ei ollut mitään apua. Kapalopussissa vauva puolestaan alkuun vain hermostui, kun ei saanut huitoa käsillä ja jaloilla vapaasti. Veikkaan, että tutti ja pussi ovat ruvenneet toimimaan nukuttelussa siksi, että vauva on nykyisin tarpeeksi tyyni kyetäkseen rauhoittumaan niiden avulla. Silloin, kun nukahtaminen oli ison itkun ja vatsanväänteiden takana, hän oli liian hysteerinen ”hyödyntääkseen” apuvälineiden rauhoittavia ominaisuuksia.

Vaikka koen, että eniten vauvan nukkumiseen ovat vaikuttaneet aivan meistä vanhemmista riippumattomat tekijät, ainakin sen olen oppinut, että eri toimintatapoja kannattaa testata säännöllisin väliajoin uudelleen. Vaikka jokin keino ei olisi toiminut kuukautta aiemmin, nyt voi olla jo toinen ääni kellossa. Ja kaikkeen tottuu. Aluksi olin usein aivan ärsyyntynyt vauvaa nukutellessani, mutta kun siitä muodostui jokailtainen rutiini, johon olin varautunut, ei se tuntunut enää ollenkaan niin pahalta. Toisaalta myös hyvät yöunet alkaa nopeasti ottaa itsestäänselvyytenä. Neljän kuukauden hulinoita siis odotellessa – voi tehdä aika tiukkaa siirtyä takaisin jatkuviin yöherätyksiin, kun on päässyt jo tovin nauttimaan hyvin nukkuvan vauvan luksuksesta.