Viime postauksessa kerroinkin jo vähän meidän kesäkuulumisistamme. Mies on ollut nyt lomalla opinnäytetyön puuttuvia tietoja odotellessaan. Kävimme taannoin muutaman päivän mökkivisiitillä ja taapero tykkäsi hurjasti järvessä ”uimisesta”. Oli kiva, kun vesi oli niin lämmintä, että uimaan oli helppo pulahtaa ilman saunaakin. Mökille on tehty nyt pieniä kunnostustoimia, keittiö uusittiin ja sinne saatiin muun muassa uusi jääkaappi, minikokoinen astianpesukone sekä uudet kaapistot. Myös parempi sänky ja pimennysverhot ovat hankintalistalla, eli nukkumismukavuuskin paranee tuota pikaa kertaheitolla. Nyt seuraavat kolme viikkoa meillä on joka lauantai juhlia, mutta yritämme ehtiä jossain välissä viikoilla vielä mökkeilemään vähän lisää ennen, kun taaperon päiväkotitreenit alkavat ja miehen täytyy taas syventyä opiskeluihinsa.

Vaikka järviveden lämpöisyys onkin mukava juttu, noin muutoin helle saisi kyllä jo minun puolestani riittää: mihinkään järkevään tekemiseen ei oikein ole kotona voimavaroja, kun lämpötila on niin korkea sekä ulkona että sisällä. Vuosien tuskailun jälkeen päädyimme nyt vihdoin ostamaan ilmastointilaitteen, joka olisi varmasti kannattanut hankkia jo aikapäiviä sitten. Aina sitä vain on optimistina odottanut, että kaipa nämä helteet kohta helpottavat ja ajatellut, ettei ole järkeä maksaa montaa sataa rumasta ja äänekkäästä pömpelistä, mutta kun säätiedotus on edelleen silmänkantamattomiin aurinkoa ja +28 astetta, päätimme vihdoin luovuttaa. On tympeää, kun kesä menee ohitse hellettä pakoillen ja kivojen kotipuuhien sijaan kotona olo on hikistä ja tyytymätöntä kärvistelyä.

Taaperon aina niin ihanteellinen nukkumisrytmi on heittänyt nyt totaalisesti häränpyllyä. En tiedä, onko syypää lämpö, 2-vuotiaan unitaantuma vai mikä, mutta nukkumaanmeno on ollut viime aikoina pitkällisen itkukonsertin takana ja aamulla on silti herätty ennen viittä. Vaikka lapsi on ennen päiväunia jo aivan tööt, hän jaksaa taistella unta vastaan puolesta tunnista tuntiin raivoitkemällä pinnasängyssään. Ja toki hän on sitten myös hereillä ollessaan väsähtänyt, itkuinen ja kärttyisä (tai vaihtoehtoisesti ylipirteä ja kaikelle naurava ilopilleri), kun unet jäävät niin onnettomiksi. Pari kertaa tyttö on nukahtanut autoillessa istuimeensa jo yhdeksän maissa, vaikka normaalisti hän ei nuku autossa, rattaissa tai muualla kuin kotona sängyssä ikinä. Eli selvästi unelle olisi tarve, hän vain jostain syystä vastustelee nukahtamista niin kovasti.

Olemme onneksi saaneet tällä viikolla jonkin verran hoitoapua mummilasta, niin olemme ehtineet miehenkin kanssa vähän hengähtää ja levätä. Taaperon eka yökyläily oli toissapäivänä ja sujui periaatteessa hyvin, joskin nukahtaminen oli ollut aivan yhtä haastavaa myös mummin kanssa. Tunnin nukutteluruljanssi illalla ja kahtakymmentä vaille viisi sängyssään pirteänä ”pois” huutava taapero eivät ymmärrettävästi innosta ottamaan neitiä yöhoitoon kovin usein, joten vaikka sinänsä päiväaikainen hoitoapu on meille aivan riittävää, niin ihan jo meidän vanhempienkin jaksamisen kannalta toivoisin, että lapsen nukkuminen palaisi entisiin uomiinsa mahdollisimman pian. Onneksi sentään mies on lomalla, niin olemme pystyneet pitämään aina välillä vuorotellen päikkärituokioita. Ostimme myös aamuheräilyä kitkemään yölampun, jonka saa kytkettyä päälle automaattisesti tiettyyn kellonaikaan. Tavoitteena olisi, että neiti oppisi, että vasta valon syttyessä kuudelta sängystä pääsee pois – sitä ennen yritetään nukkua.

Kaiken kaikkiaan kesäaktiviteettimme ovat olleet ulkoilu-, mökkeily-, rento puuhailu- ja kotoilupainotteisia. Mitään maksullisia retkiä, kuten huvipuistoja tai vastaavia, emme vielä tänä kesänä ryhtyneet taaperolle järjestämään. Särkänniemen Koiramäkeä vähän harkitsin, mutta koska tämän ikäisen kanssa mahdollisuus sille, että itse maksullinen aktiviteetti eli eläimet ei satukaan sillä hetkellä kiinnostamaan yhtään ja parasta onkin kivien keräily tai hiekkalaatikko, tuntui viisaammalta säästää sekin ensi kesään. Taaperolle mieluisimpia kesähuveja ovat joka tapauksessa päästä uimaan järveen tai altaaseen, pomppia mummilan trampoliinilla, puuhastella aamuisin omalla parvekkeella tai tepastella shortseissa nurmikolla. Leikkipuistoissa olemme käyneet lähinnä vain koiralenkkien yhteydessä sään ollessa varhain aamulla mukavasti viileämpi. Sillä aikaa, kun toinen vanhempi on tehnyt lenkin koiran kanssa, toinen on leikkinyt hetken taaperon kanssa hiekkalaatikolla tai liukumäessä.

Uutena erikoisempana tekemisenä olemme tosin löytäneet nyt kesällä pari kertaa tiemme HopLopiin. Koronarajoitusten lievennyttyä alle 2-vuotiaat ja aikuiset pääsevät jälleen sisään ilmaiseksi, joten olemme hyödyntäneet muutamana sade- tai hellepäivänä mahdollisuutta puuhastella leikkipaikan mukavan viileissä sisätiloissa. Alle 2-vuotias ei toki vielä saa leikkipaikasta aivan täyttä riemua irti, mutta pienten puolen helpommat kiipeily- ja liukumäkiviritelmät, potkuteltavat polkupyörät, pallomeri, yleinen ympäriinsä juoksentelu sekä tietenkin trampoliinit ovat silti tarjonneet taaperolle paljon kivaa aktiviteettia. Yleensä olemme hoploppailleet oman perheen kesken, mutta eilen kävimme ekaa kertaa siellä myös yhdessä miehen siskon, hänen miehensä ja taaperon vajaan vuoden ikäisen serkun kanssa. Muutoinkin sukulaisia on tullut nähtyä tiuhaan, koska mummilat pihoineen tarjoavat sekä viilennystä että kivan helppoa ulkotekemistä kesään. Toivottavasti ensi kesänä meillä olisi jo ihan omakin piha, jossa ulkoilla ja viettää aikaa lasten kanssa!

Jo 33. raskausviikko (tarkemmin sanottuna 32+5) käynnissä ja oloni on ollut edelleen hyvä. Raskausoireiden osalta ei siis ole vieläkään juuri kerrottavaa. Hikoilen runsaasti, heräilen öisin ja pari kertaa pohkeeseen on iskenyt lihaskramppi, mutta epäilen, että syynä näihin on ennemminkin helteinen sää kuin raskaus. Lisäksi aina satunnaisesti närästää ja tuttu ajoittainen särky kylkiluiden alla on säilynyt ennallaan. Mutta yleisesti ottaen kaikki on siis tosi hyvin!

Vaikka olemme lomalla, olen oikeastaan ehtinyt viime aikoina fiilistellä raskautta selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Olemme lenkittäneet koiran aamuisin koko perheenä, joten en ole tullut hetkeen kuunnelleeksi mitään synnytyspodcasteja, ja päivät kuluvat joko koko perheen tai vähintäänkin miehen kanssa kahdestaan hengaillen. Täytyisi nyt lähiviikkoina aktivoitua viimeisten ostosten, sairaalakassin pakkaamisen sekä nimestä ja kummeista päättämisen kanssa, mutta optimistisesti olen ajatellut, että ehtii sitä sitten elokuussakin, kun esikoinen on aloittanut päivähoidon. En jotenkin osaa ajatella, että vauva syntyisi kovasti ennen laskettua aikaa. Mutta olisihan se silti varmasti hyvä idea hoitaa hommat aikaisemmin eikä jättää niitä viimeisen kahden viikon murheeksi.

Kävin alkuviikosta pelkopolilla juttelemassa synnytyksestä ja sairaalan käytänteistä. Käynti sujui oikein hyvin, vaikka toki edelleen koen sairaalan lähestymistavan syntymään jokseenkin erilaiseksi kuin omani. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että valtaosa käytännön asioista on mahdollista hoitaa toiveideni mukaisesti: sydänäänien seuranta onnistuu täysin langattomasti, sisätutkimuksia ei ole pakko tehdä lainkaan ja myös ponnistusvaihe on mahdollista hoitaa ilman ohjausta. Ammeeseenkin suurella todennäköisyydellä pääsee halutessaan, jos vain ehtii. Minulla on tällä hetkellä melko rauhallinen olo sairaalaan menon suhteen, vaikka toki etukäteen ei voi tietää, millainen kätilö kohdalle sattuu ja kuinka asiat lutviutuvat sitten itse synnytyksessä.

Olin vähän yllättynyt, ettei pelkopolin kätilö erityisesti kannustanut minua lähtemään sairaalaan heti synnytyksen alkaessa. Hän vain totesi, että kyllähän sekin on ihan hyvä lopputulema, vaikka jälleen vain ponnistaisin sairaalassa – ja että ainahan joku syntyy kotona suunnittelemattakin. Itse pidän syöksysynnytystä erittäin mahdollisena skenaariona esikoisen syntymätahdin perusteella, joten minulla on vielä vähän mietinnän alla, miten synnytyksen alkaessa toimin. En haluaisi mennä sairaalaan liian aikaisin, koska koen avautumisvaiheen huomattavasti miellyttävämmäksi kotona, mutten toisaalta halua myöskään koko aikaa stressata sopivaa lähtöhetkeä tai jännittää, ehdimmekö perille. En sinänsä koe pelottavana ajatuksena sitäkään, että vauva sattuisi syntymään avustamattomasti kotiin ennen sairaalaan ehtimistä, koska todellisissa syöksysynnytyksissä tulee loppujen lopuksi hyvin harvoin mitään isompia komplikaatioita. Mutta lähtökohtaisesti tietenkin olisi kiva päästä sinne sairaalaan asti.

Tämä kesä on kieltämättä tuntunut vähän jonkinlaiselta välivaiheelta, vaikka olemmekin puuhanneet paljon kaikkea mukavaa perheen kesken. Odotan vain, että helteet jo loppuisivat ja kotona jaksaisi tehdä muutakin kuin vain hikoilla. Tuntuu, että kaikki konkreettinen tapahtuu sitten syksyllä: esikoisen päiväkoti, vauvan syntymä, uusi arki, viileys. Toki lähiviikoille on vielä paljon ihania odottamisen arvoisia juttuja, on taaperon 2-vuotissynttärit ja paljon muitakin juhlia, on aikaa olla sekä kolmistaan perheenä että kahdestaan esikoisen kanssa, on mökkiä, ulkoilua ja kaikkea mitä vain keksimmekään. Helle syö kuitenkin tällä hetkellä elämänlaatua aika vahvasti, kun niin monet suunnitelmat täytyy rakentaa sen pohjalta, ettei läkähtyisi joko kotona tai pihalla auringossa ollessa. Lähestyvä elokuu tuntuu samaan aikaan sekä kivan jännittävältä että hieman pelottavalta. Niin moni asia menee arjessa uusiksi, ja en ole varma, olenko saanut valmistauduttua riittävästi. Mutta samalla uskon, että kaikki kyllä järjestyy pala kerrallaan. Vauva on joka tapauksessa niin iso muutos, ettei sitä voi täysin ennakoida parhaallakaan valmistautumisella.