Mitä kannattaa huomioida vauvan vaatekaappia koostaessa

Vaikka olen ollut äiti vasta kuukauden, jo tässä ajassa olen ehtinyt oppia vauvanvaatteista yhtä sun toista. Hankintojen tekeminen raskausaikana on aina joiltan osin hakuammuntaa: pienokaisen koosta ei voi olla varma, ja omaan arkeen kätevimmät ratkaisut löytyvät usein vain kokeilemalla. Halusin kuitenkin koota tällaisen listan asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon vauvan vaatekaappia koostaessa. Kuka tietää, ehkä teen vielä toisenkin vinkkilistan sitten, kun beibi on vanhempi ja kokemusta pukemisesta karttunut enemmän.

– Tätä olen valitellut blogissa jo moneen kertaan, mutta vaatteiden kokomerkintöjen välillä on huimia eroja. Esimerkiksi Newbien ja H&M:n vaatteet ovat selvästi pienempiä kuin Lindexin tai Name It:in. Vauvallamme on ollut päällään samaan aikaan Lindexin koon 44 body ja Newbien koon 56 housut, ja silti bodyssa on ollut enemmän kasvunvaraa kuin housuissa. Kokomerkintää ei siis kannata tuijottaa liikaa. Äitini on kysynyt monesti, minkä kokoisia vaatteita hänen kannattaisi ostaa vauvalle lahjaksi, mutta kysymykseen on vaikeaa vastata. Riippuu ihan siitä, ostaako suuria vai pieniä vaatteita valmistavalta merkiltä. Koskaan ei myöskään voi tietää, paljonko vaate kutistuu pesussa. Tässä mielessä kirppislöydöt ovatkin turvallisin vaihtoehto: niistä näkee heti päällepäin, minkä kokoinen vaate on kyseessä, eikä tarvitse arpoa, millaiseksi vaate muuttuu pesukoneessa pyörähdettyään.

– Edelliseen liittyen: järjestä vaatteet kaappiin ehdottomasti todellista kokoa vertailemalla, älä kokomerkinnän mukaan. Muutoin osa saattaa olla jo aivan liian pieniä siinä kohtaa, kun kurkistat ensimmäistä kertaa suurempien vaatteiden laatikkoon. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka paljon mitäkin kokoa vastaavia vaatteita vauvallemme on hankittu, koska vaatteet ovat vähitellen suurenevassa pinossa vaatekaapin hyllyllä. Nyt, kun pari pienintä bodya alkaa olla jo melkoisen nafteja, olen pikkuhiljaa ottanut käyttöön pinossa seuraavana olevia vaatteita.

– Muista muutkin vaatteet kuin bodyt ja housut. Helposti sitä tulee hamstranneeksi kauhean kokoelman jokapäiväisessä käytössä olevia vaatteita, kuten juuri bodyja. Niitä myös saa ehdottomasti eniten lahjaksi. Sen sijaan sukkahousuja, neuletakkeja tai collegehaalareita ei välttämättä tule ajatelleeksi, tai en ainakaan itse tullut, kun saimme kesävauvan ja ajatuksena oli, että sitten syksymmällä ehtii miettiä lämpimiä vaatteita. Totuus kuitenkin on, että jo näin elokuussa sateisella ja tuulisella säällä vauvalle tarvitaan päälle muutakin kuin kesähepeneitä. Äitiyspakkauksen koon 62/68 collegehaalarin pukeminen kolmen ja puolen kilon kääryleelle ei paljoa naurata.

– Osta ihan pienimpiä vaatteita järkevästi. Esimerkiksi monissa Lindexin bodyissa on kätevä tuplanepparisysteemi, jolla alaosan pituutta pystyy säätämään hieman. Ihan minejä vaatteita ei kannata olla liikaa, mutta kuitenkin sen verran, että niillä pärjää mukavasti ensimmäiset viikot. Ota jälleen huomioon myös muut vaatekappaleet kuin bodyt ja housut. Meidän vauvallamme on esimerkiksi vain yksi pipo, joka sopii hänen päähänsä nyt eikä valahda jatkuvasti silmille. Pärjäämme hyvin sillä yhdellä, koska päähineet harvoin likaantuvat, mutta jos kyseistä hattua ei olisi, olisimme helisemässä. Sen sijaan sukissa olen saanut yllättyä siitä, kuinka pieniä pienimmät sukat todella ovat. Koon 13/15 sukatkit ovat tosi nafteja. Kantapää alkoi valua jo parin viikon ikäisellä vauvalla pois paikaltaan. Tämänhetkisellä tietämyksellä hankkisin vain ihan parit 13/15-koon sukat, en yhtään 10/12-kokoa ja panostaisin enemmän isompiin sukkakokoihin.

– Pidä mielessä vaatteiden yhdisteltävyys. Ihaniin kuoseihin ja kivoihin väreihin tulee kuin huomaamattaan kiinnittäneeksi ostoksilla enemmän huomiota, ja niitä ihmiset myös antavat mielellään lahjaksi. Toimivaa vaatekaappia on kuitenkin vaikea rakentaa pelkästään kuviollisten tai kovin värikkäiden vaatteiden varaan. Hanki siis myös niitä tylsän yksinkertaisia perusvaatteita neutraaleissa väreissä, jotta kuvioiden ja värien yhdistely helpottuu.

– Bodyt likaantuvat paljon housuja nopeammin, koska ne vastaanottavat ensimmäisinä sekä kuolat ja puklut että vuotavan vaipan sisällön. Bodyja kannattaa siis olla suhteessa selvästi enemmän kuin housuja. Lämpimällä säällä body käy myös jo itsessään asusta, eli housuja ei sisätiloissa aina tarvita.

– Vaatteita tulee todennäköisesti lahjaksi paljon. Älä siis huolehdi, jos raskausaikana tuntuu siltä, että pari lisävaatetta ei olisi pahitteeksi – kun ihmiset tulevat tapaamaan vauvaa ensimmäistä kertaa, todella monilla on mukanaan tuliaisena jokin vaatekappale (yleensä body tai housut) tai lelu. Itse jotenkin ajattelin, että tuskin vauva nyt syntymänsä jälkeen niin kovin paljon lahjoja saa, ehkä ristiäisissä sitten. Olin kuitenkin väärässä, melkein jokainen on tuonut mukanaan jotakin. Se on ihanaa, mutta olisin sen vuoksi hyvin voinut säästää jotkut hankinnat vasta syntymän jälkeiseen aikaan.

– Muista helppo puettavuus. Pukeminen harvoin on vauvojen lempipuuhaa, joten nopeat ja näppärät ratkaisut kunniaan. Etenkin vaipanvaihdon sujuvuus on hyvä ottaa huomioon. Kietaisumallisia bodyja ei turhaan ylistetä pienen vauvan vaatekaapin ykkösvaatteena, ja pyjamissa riittävän alas aukeava vetoketju on mielestäni kaikista kätevin mekanismi.

Muoti Lapset Trendit

Kaasomeininkejä

Lokakuun alussa juhlitaan hyvän ystäväni häitä, ja olen yksi hänen kolmesta kaasostaan. Polttarijärjestelyt ovat siis jo hyvässä vauhdissa. Tapasin tänään yhtä toista kaasoa kahvittelun merkeissä ja mietimme taas polttarikuvioita piirun verran eteenpäin. On ollut hauskaa taas järjestellä porukalla juhlia nyt, kun edellisistä kekkerijärkkäilyistä eli parhaan ystäväni baby showereista on kulunut muutama kuukausi.

Olen ollut kerran aikaisemminkin kaasona, joten osin homma on jo tuttua. Eri morsian ja kaveriporukka kuitenkin tekevät juhlajärjestelyistä aika erilaisia. Edelliset polttarit järjestettiin melko pienellä porukalla ja edullisella budjetilla, ja suunnittelimme ne pitkälti kahdestaan toisen kaason kanssa. Näihin syksyisiin juhliin on puolestaan tulossa reilusti yli 15 vierasta, asumme kaasojen kanssa kaikki eri paikkakunnilla emmekä tunne toisiamme kovin hyvin ennestään. Onneksi järjestelyt ovat silti sujuneet tosi hyvin. Itse jaksoin panostaa suunnitteluun hyvin vielä heinäkuussa ennen vauvaa, ja toinenkin kaaso on tosi aktiivinen ja innokas organisoija. Kolmas kaaso puolestaan järjesti hyvän ja halvan ohjelmanumeron kontaktiensa kautta. Vielä täytyy suunnitella yksityiskohtia, kuten ruokapolitiikkaa ja morsiamen tehtäviä, mutta uskon, että saamme homman kasaan kunnialla.

Polttarimeininkeihin osallistuminen reilun kuukauden ikäisen vauvan äitinä on toki sekin mietityttänyt. Päivään on tarkoitus sisältyä brunssi, tanssitunti, tehtäviä ja kaupunkikiertelyä, melontaa, mökkeilyä sekä saunomista. Valtaosa vieraista aikoo myös yöpyä mökillä. Olenkin joutunut vähän punnitsemaan, mihin kaikkeen pystyn itse beben kanssa osallistumaan. Olisi toki ihanaa olla mukana koko päivän ja kaikessa, mutta vähän veikkaan, että se kävisi liian raskaaksi meille molemmille. Olenkin vähän miettinyt, että skippaisin osan keskipäivän aktiviteeteista ja menisimme siksi aikaa kotiin lepäämään ja valmistautumaan iltapäivän ja illan mökkeilyyn. Olen myös suostutellut miestä, että hän hakee meidät illalla kotiin. Vaihtelevasti nukkuva vauva ja yöpyminen tuntemattomalla mökillä ison tyttöjengin kanssa ei ehkä olisi kovin hyvä idea.

Itse häissä meille kaasoille ei onneksi ole mitään kovin kummoisia tehtäviä, ainoastaan yleistä vieraiden ohjaamista ja juhlien sujuvan kulun varmistamista. Morsian on myös painottanut, että minä saan täyden vapautuksen kaikesta sellaisesta, mitä en vauvan kanssa pysty tai jaksa hoitaa. Häitä edeltävänä päivänä olisi tarkoitus koristella juhlatila valmiiksi, mutta en ole vielä varma, menenkö sinne vai säästelemmekö voimia itse hääpäivää varten. Menen jo aamulla aamiaiselle ja laittautumaan tyttöjen kanssa ennen varsinaista vihkimistä ja juhlaa. Koska vauva syö vain rintaa, ”joudun” ottamaan hänet mukaan kaikkialle. Virike- ja ärsyketulva on siis pienelle melkoinen, kun koko päivä on menon ja meiningin täyteinen. Mutta uskon, että selviämme silti hyvin! Mies on onneksi häissä mukana, joten voimme vaihdella vauvan sylittely- ja hyssyttelyvuoroja. Aina voi vetäytyä sivummalle tai vaikka lähteä aiemmin kotiin, jos tuntuu, että hänelle alkaa riittää. Vauvan kanssa elämä ja erilaisiin huvituksiin osallistuminen on tosi erilaista ja usein mutkikkaampaa kuin ilman häntä, mutta niistä nauttiminen silti ihan mahdollista.

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat