Tämä lienee raskausviikkopostausteni toisiksi viimeinen päivitys. Neuvolakäynnillä kohdun sf-mitta on laskenut edellisestä tuloksesta reilusti. Sijaistavan terveydenhoitajan kanssa kuitenkin tuumimme, että mittaustuloksen tipahtaminen voi hyvin johtua siitä, että vauva on laskeutunut kohdussa alemmaksi sekä siitä, että mittaajana on joku muu kuin vakioterkkamme. Terveydenhoitajan mukaan vauva ei tunnu käsillä tunnustelemalla erityisen pieneltä tai lapsiveden määrä vähäiseltä. Hän on kohdussa hyvässä asennossa ja liikkuu aktiivisesti, pää ei ole vielä kiinnittynyt. Saamme sf-mitan vuoksi kuitenkin ylimääräisen kontrolliajan reilun viikon päähän, kun oma työntekijämme palaa lomaltaan.

Äidin ja siskon kanssa tehty reissu Turkuun sujuu mainiosti. Äiti ihmettelee, kun jaksan hyvin kävellä useita kilometrejä ympäri keskustaa enkä ole yhtään sen väsyneempi kuin hekään. Vauvan liikkeitä ja omaa jatkuvaa hikoilua lukuun ottamatta olo tuntuu samanlaiselta kuin ilman raskauttakin. Päinvastoin, siinä missä viimeisen kolmanneksen alkupuolella kylkiluita välillä jomotteli ja odotin jo paljon puhuttujen kolotusten alkamista, nyt viimeinen kuukausi on ollut täysin oireeton. Ilmeisesti kuulun niihin onnekkaisiin, joilla voidaan kärsimysten sijaan puhua kolmannella kolmanneksellakin raskausajan hehkusta. Olen huomannut, että ihoni on ollut koko raskausajan tavallista paremmassa kunnossa. Siinä missä aiemmin hiuksiin täytyi suihkuttaa toisena pesun jälkeisenä päivänä kuivashampoota, nyt tukkakin pysyy hyvin puhtaana kaksi päivää.

Tunnepuolella nämä viimeiset viikot ovat olleet seesteisiä mutta jotenkin myös herkkiä. Hän voi saapua hetkenä minä hyvänsä. Se tuntuu niin epätodelliselta! Minulla ei ole yhtään sellainen olo, että raskaus olisi loppusuoralla. Olo on hyvä, mieli iloinen ja tyyni. Synnytys tuntuu edelleen joltain unenomaiselta tulevaisuuden jutulta, ei asialta, johon on enää päiviä tai pisimmilläänkin viikkoja. Suhtaudun synnytykseen tosi positiivisesti ja sillä ajatuksella, että se tulee menemään oikein hyvin. Samalla myönteinen ajattelutapani herättää minussa jopa vähän pelkoja: mitä jos olen ihan yltiöoptimistinen enkä tarpeeksi valmistautunut, kun tässä vain tyynenä nautiskelen loppuraskaudesta ilman kuumeista synnytyksen odottamista tai tuskailua? Voiko synnytys tosiaan sujua yhtä mukavasti ja helposti kuin tämä loppuraskaus?

Vauva-arki odottaa aivan nurkan takana, ja sekin tuntuu epätodelliselta hypyltä tuntemattomaan. Tiedän, että tulemme rakastamaan pientä aivan äärettömästi. Uskon, että ensimmäiset päivät hänen kanssaan ovat ihania. Mutta kyllähän valtava elämänmuutos, joka lähestyy koko ajan eikä silti tunnu yhtään todellisemmalta, myös pelottaa. Koko tämä synnytys- ja vauva-asia on oman kontrollini ulottumattomissa. Voin vain luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja heittäytyä siihen, mitä vastaan tulee. Tietää, että mitä ikinä tapahtuukaan, meillä ei ole mitään hätää.

Tulin eilen illalla kotiin parin päivän tyttöjen reissulta Turusta. Päätimme lähteä äidin ja siskon kanssa pienelle kaupunkilomalle, kun siskolla oli sopivasti muutama arkivapaa ja minäkään en vielä ole synnyttänyt. Oli aivan huippumukava reissu! Junamatkat hurahtivat nopeasti ja aika kului Turussa kuin siivillä. Jaksoin hyvin kävellä ja puuhastella mahasta huolimatta. Mielessä kyllä käväisi, onko fiksua lähteä junalla toiseen kaupunkiin alle pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta onneksi sain järkeiltyä epäilykset pois. Turussa on yhtä lailla synnytyssairaala, monilla on jo lähtökohtaisesti sairaalaan pidempi matka kuin minulla Turusta kotiin ja synnytyksen käynnistymisestä ei ollut mitään merkkejä ilmassa. Ja onneksi lähdin!

Olimme perillä tiistaina aamupäivällä, ja kävimme jo matkalla juna-asemalta hotellille Gaggui-kahvilassa lounassalaatilla. Salaatti oli  hyvänmakuinen mutta yllättävän pieni, joten tämän kokemuksen perusteella en välttämättä suosittelisi kahvilaa lounaspaikaksi. Ruokaisampia salaattilounaita saa samaan hintaan tai edullisemminkin muualta. Miljööltään kahvila oli kuitenkin tosi miellyttävä, ja kun piipahdimme samassa paikassa kahveilla keskiviikkona ennen kotiin lähtöä, raparperipiirakka oli oikein hyvää.

Tiistai-iltapäivä kului muutoin aika pitkälti kaupoissa kierrellen. En hankkinut reissulta itselleni mitään, koska mahan kanssa vaatteiden sovittaminen ei oikein onnistu, mutta äiti halusi ostaa vauvalle pari pientä bodya. Shoppailujen jälkeen söimme Mami-ravintolassa täyttävän ja superherkullisen illallisen. Tilasin itse vaihteeksi kasvisruokaa eli sitruunaisen risoton. Annos oli todella maukas ja tosiaan niin täyttävä, ettei jälkiruoalle jäänyt tilaa. Myös äidin savulohiannos oli tosi hyvä ja kesäisen makuinen, samoin siskon tilaama kana. Ruoan jälkeen menimme vielä hetkeksi istuskelemaan viereiseen Tiirikkala -anniskelukahvilaan juomien kera. Yläkerran teranssilta oli hienot näkymät Aurajoen rantaan.

Nukuin hotellihuoneessa suhteellisen hyvin, vaikka omaan erikoistyynyyn tottuneena mikä tahansa muu päänalunen tuntuu aina vähän epämukavalta. Ihaninta oli, että toisin kuin kotona, hotellissa nukkumislämpötila oli niin sanotusti normaali. En joutunut kieriskelemään alasti hikisellä lakanalla, vaan pystyin jopa käyttämään peittoa. Talvea, kämpän viilentymistä ja raskauden päättymistä odotellessa, haha.

Keskiviikkoaamuna suuntasimme runsaan ja herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen kauneushoitola Pieni Kauneushuoneeseen hierontoihin. Oli ihana rentoutua hierottavana, vaikka näin raskaana ollessa pakollinen istuma-asento ei olekaan yhtä mukava kuin makuullaan oleminen. Kävin keväällä pari kertaa opiskelijahieronnoissa, joissa niskajumit saivat kunnolla kyytiä, joten vaihteluksi tällainen kevyempi rentoutushieronta oli oikein miellyttävä kokemus, vaikkei toki yhtä tehokas. Hieronnan jälkeen menimme lounaalle kiinalaiseen sekä piipahdimme Turun taidemuseossa katsomassa Neljä elementtiä- -näyttelyn sekä Imogen Cunninghamin valokuvataidetta. Kahvittelun kanssa meinasi tulla vähän kiire ennen junalle kiiruhtamista, koska asemalle päin valumisen sijaan kävelimme vahingossa päinvastaiseen suuntaan. Hyvin kuitenkin ehdimme junaan.