Olen aina joskus sivunnut uskontaipalettani täällä blogissa, mutta varsinaista yhtenäistä kertomusta uskoontulostani en ole koskaan tullut kirjoittaneeksi. Minulla on ehkä ollut vähän sellainen ajatus, ettei omassa tarinassani ole mitään kovin kiinnostavaa. Ihmisiä kun tuppaavat sykähdyttämään eniten ne vahvan kontrastin kertomukset, joissa uskoontulo on radikaali muutos aiempaan. Mutta kyllähän Jumalan löytäminen on todellisuudessa sykähdyttävä juttu ihan jokaisen kohdalla! Tänään on siis aika vihdoin kirjoittaa tämäkin tarina tarkemmin auki.

Tavallaan olen ollut uskossa aina. Silti koen, että kunnolla tulin uskoon teini-ikäisenä. Olen uskovasta perheestä, kävin lapsena pyhäkoulussa ja meillä luettiin iltaisin lasten Raamattua ja rukoiltiin. Vaikka vanhempani kävivät seurakunnassa, jäin kuitenkin itse joskus alaluokilla sieltä pois. Minulla ei oikein ollut seurakunnassa kavereita, enkä siksi kokenut toiminnassa käymistä mieluisaksi. En lakannut uskomasta Jumalaan, mutta uskoni oli aika lapsenkengissä, kuten nyt lapsena toki kaikilla jossain määrin onkin.

Elin aika tavallista alakouluikäisen elämää, eikä usko kovin kummoisesti heijastunut arkeeni. Mielestäni riitti, että uskoin Jeesukseen, eikä asiaa tarvinnut sen enempää jokapäiväisessä elämässä pohtia. Olinhan muutenkin luonteeltani tunnollinen ja kiltti. Vaikka tiesin hyvin uskon perusperiaatteet ja Raamatun kertomukset, en oikein ymmärtänyt, miksi Jumalalle pitäisi ”antaa koko elämänsä”. Pidin vähän outoina sellaisia ”tosiuskovia”, joiden elämän keskipiste on Jeesus ja kirkossa käyminen. En kertonut uskostani koskaan esimerkiksi koulukavereilleni, pikemminkin piilottelin sitä parhaani mukaan.

Uskonelämäni käännekohta oli riparikesä kasiluokan jälkeen. Alun perin minun piti mennä luterilaiselle ”normiriparille” ateistisen koulukaverini kanssa. Riparin tutustumistapaaminen meni kuitenkin tosi huonosti. Porukan yhteishenki vaikutti tympeältä ja totesimme tapaamisen jälkeen kaverini kanssa molemmat, että ei tämä kyllä taida olla meidän juttumme. Ystäväni lähti sitten lopulta uskonnottomalle Prometheus-leirille, ja minä päädyin Vapaakirkon seurakuntakoululeirille. Oman seurakunnan leirille meneminen arvelutti, koska en tuntenut etukäteen ketään. Näin jälkikäteen ajateltuna oli kuitenkin iso siunaus, että päädyin juuri sinne.

Leirillä minulle lähti ensimmäistä kertaa oikeasti avautumaan, mistä Jeesuksen seuraamisessa todella on kyse. Koin Pyhän Hengen kosketusta ja tajusin, että haluan uskonelämältäni enemmän. Ennen leiriä olin aika lailla jämähtänyt siihen lapsenuskoon, enkä ollut juurikaan pohtinut syvempiä teologisia argumentteja tai ”aikuisempia” hengellisiä kysymyksiä. Leirillä tajusin, että uskossa oleminen voisi tarjota paljon enemmän kuin olin aikaisemmin tajunnut. Yhtäkkiä siinä ”tosiuskovaisuudessa” alkoikin olla järkeä.

Palattuani kotiin aloin käydä oman seurakuntamme nuortenilloissa. Alkuun se oli tosi vaikeaa, koska oloni oli koko ekan vuoden ajan todella ulkopuolinen. Jokin seurakunnassa kuitenkin veti minua puoleensa, koska jatkoin sinnikkäästi. Itkin usein nuortenilloissa ja lueskelin kotona GotQuestions-sivustoa. Vaikka muistin lapsuudesta suunnilleen ulkoa Raamatun tarinat niin Nooan arkista kuin pienen pojan eväistäkin, tajusin, että syvempi Raamatun tuntemukseni oli vielä tosi ohutta.

Seurakunnalla kaikki olivat minulle alusta asti ystävällisiä, mutta kunnolla porukkaan pääsin vasta, kun päädyin mukaan varhaisnuorten toimintaa järjestävään tiimiin. Sen myötä tutustuin vihdoin muihin nuoriin kunnolla. Lukioaikana minusta kuoriutuikin todella aktiivinen seurakuntanuori. Saatoin viettää kirkolla neljä iltaa viikossa: oli jumalanpalvelus, nuortenilta, varkki-iltojen tiimissä oleminen ja vielä nuorten solukin. Satunnaisesti auttelin pyhäkoulussa ja kävin kaverin kanssa toisen seurakunnan nuorten ryhmässäkin.

18-vuotiaana tutustuin nykyiseen mieheeni, missäs muualla kuin seurakunnassa. Samalla aiempi nuorten porukkamme alkoi pikku hiljaa hajota, kun monet lähtivät opiskelemaan eri paikkakunnille. Kaikista aktiivisin seurakunnassa käymisen vaiheeni hiipui, mutta toisaalta puolison kanssa käydyt keskustelut ja yhteys kasvattivat uskoa nekin. Meillä oli myös pariskuntien soluryhmä, jossa luimme Raamattua ja rukoilimme yhdessä.

Esikoisen synnyttyä ja korona-aikaan meillä oli kausia, jolloin emme käyneet säännöllisesti kirkossa. Nyt viime vuosien aikana olemme kuitenkin taas löytäneet tiiviin seurakuntayhteyden pariin ja saaneet uusia, uskovia ystäviä. Usko on sieltä teinivuosista lähtien saanut koko ajan kehittyä. Vaikka uskoon tuleminen ja pelastuksen vastaanottaminen ovat tärkeimpiä valintoja, joita ihminen voi elämässään tehdä, yhtä lailla hienoa on se, miten uskossa ollessa saa koko ajan oppia ja kasvaa lisää.

Postaus sisältää mainoslinkin BibleMemory-sovellukseen.

Meillä koko perhe lapsista aikusiin on opetellut jo jokusen vuoden ajan päivittäin Raamattua ulkoa. Tavasta on tullut niin rutiininomainen, ettei sitä tule arjen keskellä aina edes niin mietittyä. En ole kuitenkaan tainnut tänne blogiinkaan koskaan avata asiaa tarkemmin, joten tänään kerron, miten ja miksi me Raamatun jakeita harjoittelemme!

Homma lähti alun perin käyntiin siitä, että aloimme miehen kanssa joulukuun 2023 kuukausihaasteena opetella Raamattua ulkoa. Mies löysi tähän hyvän kännykkäsovelluksen nimeltä Bible Memory. Sovelluksen avulla jakeet on helppo kerrata nopeasti päivittäin. Sovellus antaa jakeita kerrattavaksi sen mukaan, kuinka hyvin ne on osannut. Aina, kun jakeen muistaa ensi yrittämältä kokonaan oikein, muuttuu kertaustiheys harvemmaksi. Tutuimmat jakeet sovellus saattaa kysyä kerran puolessa vuodessa, kun taas uudet, vasta harjoittelussa olevat saatetaan käydä läpi esimerkiksi joka toinen päivä.

Tapa ja sovelluksen käyttö jäi käyntiin kuukausihaasteen jälkeenkin. Olen harjoitellut paljon yksittäisiä jakeita, jotka ovat teologisesti olennaisia, erityisen rohkaisevia tai muuten vain tärkeitä. Lisäksi olen treenannut joitain pidempiä jaekokonaisuuksia. Olen harjoitellut esimerkiksi jouluevankeliumin sekä pari psalmia kokonaan ulkoa. Tällä hetkellä treenaan luomiskertomusta ja olen toistaiseksi ehtinyt viidenteen päivään saakka. Jakeiden harjoittelu on sovelluksen ansiosta kivan ”pelillistä” eikä vie kuin pari minuuttia päivässä.

Koen, että jakeiden osaaminen ulkoa tukee omaa uskonelämää. Kun jakeet muistaa, ne myös tulevat helpommin arjessa mieleen. Uskosta keskustellessa tai kirjoittaessa on kiva, kun voi siteerata Raamattua tarkasti eikä ole aina sormi suussa sen suhteen, mistä päin Raamattua mikäkin keskeinen kohta löytyy. Kaikenlaista turhaa huttua, kuten laulunsanoja, sitä oppii ulkoa ihan itsestäänkin, niin miksipä ei harjoittelisi jotain oikeasti olennaista?

Koska olemme puolison kanssa molemmat kokeneet Raamatun opettelun kivana ja hyödyllisenä, päätimme laajentaa tavan myös lapsille. Luemme muutenkin joka aamu lasten Raamattua, joten neljä- ja kuusivuotiaat sanovat aina raamattutuokion lopuksi yhden muisteltavan jakeen. Taapero ei vielä osallistu varsinaisesti jakeiden opetteluun, mutta on tilanteissa kuulolla ja hänellekin on selvästi jäänyt niistä jotain mieleen. Toisinaan hän saattaa nimittäin ladella spontaanisti leikin lomassa sanatarkkoja sitaatteja jaenumeroineen päivineen.

Lapsilla olemme käyttäneet jakeiden opettelussa valmiita jaelappuja, jotka olen saanut vuosia aiemmin seurakunnasta, sekä itse kirjoittamiani lappusia. Esikoinen on juuri oppinut lukemaan, joten hän osaa jo tarkistaa itse lapusta, menikö jae oikein. Pienemmille lapuista ei tietenkään ole niin paljoa hyötyä, mutta minusta eri näköiset ja väriset laput auttavat neljävuotiastakin muistamaan, mistä jakeesta oli kyse. Ja vähintäänkin aikuiselle niistä on apua, kun voi tsekata, miten kohta nyt oikein menikään. Neljävuotiaan suosikkijakeita ovat ne, joihin olemme keksineet omat käsiliikkeet muistin tueksi.

Toivon, että vielä aikuisinakin lapsillemme tulisi vaikeissa tilanteissa tai arjen keskellä Raamatun sanat mieleen. Lapset oppivat jakeita huomattavasti nopeampaan tahtiin kuin vaikkapa minä itse, ja uskon, että kertaalleen kunnolla ulkoa opittua ei kovin helposti unohda myöhemminkään. Tuntuu aika huimaavalta ajatella, kuinka paljon Raamattua ihminen voisi oppia ulkoa, jos tätä jokapäiväistä tapaa pitäisi yllä vaikka koko loppuelämänsä! Itse olen tässä reilun parin vuoden aikana ehtinyt oppia nykyisellä (varsin kevyellä) panostuksellani vajaat parisataa jaetta, niin ehkä niitä sitten eläkeiässä voisi vetäistä jo tuhansia? 😀

Ps. Jos innostut kokeilemaan BibleMemory-sovellusta, tällä affiliate-linkillä saat 20 % alennusta!