Opiskelen nyt kolmatta vuotta, joten opiskelijan taloudenpito ja opintolainaan liittyvät kysymykset ovat ehtineet tulla minulle varsin tutuiksi. Olen myös jutellut opintolainasta monien tuttavieni kanssa ja huomannut, että siihen suhtaudutaan hyvin eri tavoin. Osa käyttää lainaa huoletta matkusteluun ja mukavamman elintason mahdollistamiseen, osa haluaa pysytellä kaukana velasta. Minä ja mieheni olemme siitä onnellisessa asemassa, että meidän ei ole pakko nostaa ja kuluttaa kaikkea saatavilla olevaa lainaa pakollisiin elinkustannuksiin. Kyse on ollut siis valinnasta: minkä verran lainaa on järkevää nostaa ja miten haluamme sen käyttää?

Nykyäänhän opiskelija, joka valmistuu tavoiteajassa, saa merkittävän summan opintolainasta ”anteeksi” hyvityksen muodossa. Esimerkiksi oman 300 opintopisteen tutkintoni määräaika on kuusi vuotta, ja lisäksi muun muassa äitiys- tai vanhempainvapaa ovat hyväksyttäviä syitä saada lisäaikaa.  Jos nostan hyvityksen maksimimäärän verran eli 18 000 euroa opintolainaa, voin saada 6200 euroa hyvitystä. Aika ison summan siis! Koska tyypillisellä 60 opintopisteen vuosivauhdilla ehdin valmistua jo viidessä vuodessa ja ainakin tähän saakka olen pysynyt hyvin kyseisessä tahdissa mukana, olen luottanut siihen, että saan hyvityksen lainaani ilman sen suurempia ongelmia. Toki aina jotain yllättävää voi sattua, mutta hyvitys on kuitenkin niin suuri, että olen nostanut lainaa tasaisesti maksimihyvitysmäärään tähdäten. Mieheni tekee samoin.

Mitä sitten teemme tuolla lainarahalla? Kun ainoastaan minä opiskelin, lähes koko summa meni asuntosäästötilille. Lisäksi jemmasimme aina jonkin verran rahaa myös tavalliselle säästötilillemme, jotta ne olisivat tarpeen vaatiessa käytettävissä lyhyelläkin varoitusajalla. Toisinaan tiukemman tilanteen tullessa vastaan otimme säästötililtä rahaa myös arjen elämiseen, mutta säännöllisesti kuukausittain lainan käytölle ei ollut tarvetta.

Kun mies aloitti viime syksynä opintonsa ja tulotasomme tipahti, lainaa on ollut tarpeen käyttää joka kuukausi myös ihan vain elämiseen. Olemme päätyneet sellaiseen ratkaisuun, että siirrämme joka kuukausi käyttötilille hyvityssumman verran rahaa. Olemme siis laskeneet, minkä verran koko lainamäärän hyvitys on jokaiselle opiskelukuukaudelle jaettuna, ja tuon verran rahaa meillä hupenee kuukausittain elämiseen. Loput lainarahat säästämme pahan päivän varalle. Vaikka tavoitteemme on, ettei lainaa tarvitsisi käyttää hirvittävän paljoa ”ylimääräistä” elämiseen kuluvan hyvityssumman päälle, tuo sen olemassaolo kuitenkin tietynlaista turvallisuuden tunnetta. Säästössä oleva lainaraha mahdollistaa myös tarpeen vaatiessa sen, että tiukempina kuukausina tai yllättävien menojen sattuessa vararahastoa löytyy.

Tiedän, että osa ihmisistä pelkää opintolainasta kertyvää velkataakkaa eikä halua periaatteesta ottaa lainaa ollenkaan. Meille opintolaina on kuitenkin ollut iso apu ja stressin helpottaja. Ilman sitä ainakin jomman kumman pitäisi tehdä opintojen ohella säännöllisesti osa-aikatöitä. Siihen en koe voimavarojeni riittävän ainakaan tällä opiskelutahdilla, vaan kesätyöt ja nyt vähän sattumalta minulle päätyneet satunnaiset sijaiskeikat tuntuvat sopivalta työmäärältä opintojen rinnalle. Vastaavasti opintojen viivästyminen työnteon vuoksi ei mielestäni olisi ollenkaan järkevää. Mieluummin suoritan tutkintoni ripeään tahtiin ja pääsen nopeasti kiinni oman alani työelämään, kuin hidastutan opintojani nihkeässä sivuduunissa.

Meillä on joka tapauksessa jossain kohtaa tähtäimenä ostaa oma asunto, joten lainan ottaminen itsessään ei niinkään hirvitä. Opintolainaan sisältyy hyvät edut, joten pidän parinkymmenen tuhannen opintolainaa kuitenkin pienempänä riskinä kuin omaan asuntoon investoimista – etenkin, kun meille  on mahdollista säästää suurin osa lainasummasta. Opintolainoista on selvitty silloinkin, kun edut olivat paljon heikommat, joten uskon, että työelämään kiinni päästyämme lainanmaksu kyllä hoituu. Alamme ovat hyvin työllistäviä, ja maksuvaikeuksienkin kohdalla opintolainaa ottaneen tilanne on turvatumpi kuin perinteisillä lainamarkkinoilla. Toki tietty riski velan ottamiseen aina liittyy – mutta itse olen kokenut lainan hyödyt riskejä suuremmiksi.

Reilu viikko kevätlukukauden opiskeluja takana ja pakko sanoa, että kiire ja normiarjen intensiivisyys pääsivät vähän yllättämään. Yli kolmen viikon joululomalööbaaminen sai kätevästi unohtamaan arjen realiteetit. Tosin ihan pelkästä lomamoodista aikataulun palapelimäistä fiilistä ei voi syyttää, vaan työmäärä on nyt ollut oikeasti selvästi suurempi kuin viime syksynä. Mies on ollut useana päivänä viiteen asti koulussa, joten esimerkiksi koiran ulkoilutus on jäänyt enimmäkseen minun kontolleni. Omaa aikatauluani ovat tukkineet kandiprojektin alkuun saattaminen, päiväkotisijaisuudet ja ylipäätään kaikenlaisen ylimääräisen kasaantuminen tähän tammikuun puolivälin tietämille.Onneksi kiire ei ole ollut pelkkää stressaavaa raatamista, vaan myös paljon tosi kivaa ja ihanaa ohjelmaa. Olen tavannut ystäviä ja perhettä, olemme käyneet seurakunnassa, on ollut parturia ja muuta sekalaista pikkumenoa. Tein tällä viikolla jopa poikkeuksen perinteiseen kolme postausta viikossa -blogiaikatauluuni ja totesin, että kaksi tekstiä viikossa on ihan ok kiireisempinä aikoina.

Kiireinen viikko on saanut meidät myös tekemään muutoksen kaupassakäynti- ja kokkausrutiineihimme. Tähän asti tapanamme on ollut ostaa aina joka kauppareissulla kahden lämpimän ruoan ainekset, ja mennä uudelleen ostoksille sitten, kun edelliset ruoat alkavat loppua. Välillä tämä on kuitenkin tarkoittanut jopa joka toinen päivä tapahtuvia kauppareissuja, mikäli ruoiksi on valikoitunut kuuden annoksen makaronilaatikon tai valtavan soppakattilallisen sijaan vaikkapa kanasalaatti tai pizza. Ennen se oli ihan fine, kun kauppareissun sai kyllä tungettua päivään kuin päivään, mutta enää ei niinkään. Sitä paitsi, miksi ihmeessä ravata siellä kaupassa harva se päivä, kun vähempikin riittää?

Otimme siis käyttöön uuden strategian. Kerran viikossa kunnon isot ruokaostokset ja kaappeihin sekä pakkaseen jemmaan helppoja, pitkään säilyviä ruoka-aineksia. Kun jaottelin puhelimeen listaa arkiruoistamme sen perusteella, kuinka hyvin niiden raaka-aineet säilyvät, oikein yllätyin. Suurin osa vakioruoistamme lukeutuu pitkään säilyvien listaan. Niitä voi siis huoletta varastoida kotona pahan päivän varalle. Nopeammin pilaantuvista aterioistakaan ei tietenkään tarvitse luopua, vaan niitä voi valmistaa aina heti uuden viikon alussa kaupassa käynnin jälkeen. Uskon, että tämä uusi tyyli auttaa meitä karsimaan hieman myös ruoan tilaamista sekä ulkona syömistä, kun pikaista mahantäytettä varten ei ole aina pakko sännätä kauppaan tai hampurilaiselle.