Postpartum ja ensitunnelmia arjesta vastasyntyneen kanssa

Vauva on nyt vajaan kahden viikon ikäinen ja tiivistettynä voisi sanoa, että meillä on sujunut tosi ihanasti. Tunnit tuntuvat kyllä kuluvan hirveää vauhtia ja askareita riittää, vaikka meitä on täällä kotona kaksi aikuista ja vauva nukkuu hyvin myös omassa kopassaan. Olen kuitenkin ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten hienosti tämä alkuvaihe on lähtenyt liikkeelle. Vaikka kuopuksen kohdalla vauvakuplaan ei pysty uppoutumaan samalla tapaa kuin esikoisen kanssa, toisaalta toisen vauvan kanssa on jollain tapaa myös helpompi ottaa rennosti ja vain nautiskella. Vaikka pelkän vauvan ihastelun lisäksi täytyy huolehtia taaperoarjen pyörittämisestä, toisella kierroksella jokainen ihottumalaikku tai rähmivä silmä ei saa enää sormea menemään suuhun.

Pieni baby blues oli havaittavissa pari päivää synnytyksen jälkeen, kun herkistyin selvästi tavallista helpommin ja itkin mm. sitä, kuinka vauva näyttää joissain kuvissa aivan esikoiselta vastasyntyneenä. Muutoin myös oma henkinen vointini on ollut tosi hyvä ja seesteinen. Tavallaan arki tuntuu varsin erilaiselta kuin ennen, mutta sitten toisaalta vauva tuntuu sujahtaneen osaksi elämäämme yllättävän vaivattomasti. Kahden lapsen äidiksi muuntautuminen ei ole ainakaan vielä saanut aikaiseksi mitään isoa päänsisäistä kriisiä. Vaikka onhan se tuntunut vähän erikoiselta palata ikään kuin ”ajassa taaksepäin”, jälleen niihin samoihin minikokoisiin bodyihin, harsojen pyykkäämisiin ja sylipäikkäreihin kuin esikoisenkin kanssa, mutta tällä kertaa toisen kerran kokemuksella asioita niin eri perspektiivistä katsellen. Kaikki on toisaalta samankaltaista kuin esikoisen ollessa vauva, mutta silti niin kertakaikkisen erilaista. Esikoinenkin tuntuu vauvan syntymän myötä erilaiselta.

Jännitin etukäteen vauvan tulossa erityisesti väsymystä, mutta ainakin näin aluksi hormonit ovat onneksi auttaneet. En ole ollut ollenkaan niin väsynyt kuin olisi voinut kuvitella. Vauvan rytmi on toistaiseksi ollut sellainen, että hän sekä nukkuu että valvoo pitkiä pätkiä kerrallaan: uni maistuu yleensä kolmekin tuntia putkeen, mutta vastaavasti hänellä on yleensä päivittäin pari pidempää valvomisjaksoa, jolloin hän saattaa ihmetellä maailmaa hereillä sen samat kolme tuntia yhtä soittoa. Öisin hän nukkuu parin-kolmen tunnin pätkissä välissä syömässä ja vaipanvaihdolla käyden. Aamuyöstä uni on kevyempää, eikä hän välttämättä enää suostu nukkumaan omassa sängyssään. Nyt miehen ollessa isyyslomalla olen pystynyt onneksi paikkaamaan vähiin jääneitä yöunia aamuisinkin, ja lisäksi tytöt ovat yleensä nukkuneet samaan aikaan päiväunet. Pieniä oman ajan hetkiä, esimerkiksi juuri blogin kirjoittamiselle, on siis ehtinyt ottaa.

Itse olen mielestäni toipunut synnytyksestä tosi hyvin. Esikoisen synnytyksessä minulle tehtiin episiotomia ja tuolloin haava oli sen verran kipeä ja kiristävä, että istuminen tuntui epämukavalta, vaikka selvisinkin ilman särkylääkkeitä. Tällä kertaa sain vain minipienen nirhauman, jota ei tarvinnut tikata lainkaan. Edes vessassa käyminen ei tuota ongelmia ja muutenkin olo on vallan mainio. Huvittavaa kyllä isoimmin synnytys tuntui jälkikäteen aristavissa käsilihaksissa ja kipeässä leuassa. Nojasin ilmeisesti ponnistaessani niin lujaa leualla ja käsillä ammeen reunaan, että leuka tuntui ekat pari päivää siltä, kuin siinä olisi iso mustelma. Lisäksi jälkisupistukset olivat tällä toisella kertaa selvästi voimakkaampia. Esikoisen kanssa en muista oikeastaan edes kunnolla huomanneeni niitä, mutta nyt ne olivat heti synnytyksen jälkeen varsin napakoita ja niitä tuli ainakin viikon ajan lähes joka imetyskerralla, vaikka tuntemukset eivät olleetkaan enää mitenkään häiritsevän voimakkaita.

Huomenna vauva täyttääkin jo kaksi viikkoa ja meillä on seuraava neuvolakäynti. Terveydenhoitajamme vaihtui vauvan syntymän yhteydessä toiseen ja on ollut vähän outoa käydä taas ihan uuden tyypin vastaanotolla, mutta hienosti kaikki oli ainakin ensimmäisessä tarkastuksessa viikko sitten. Vauvan paino oli noussut hyvää vauhtia ja imetys on lähtenyt muutenkin hienosti liikkeelle. Ekoina päivinä muutamat vauvan ensimmäiset imaisut saivat aikaan nipistävän kivun, mutta yleisesti ottaen se on tuntunut helpolta ja mukavalta. Olen siitä tosi iloinen, koska imetys on itselleni tärkeää ja haluaisin jälleen täysimettää vauvaa lähemmäs puolen vuoden ikää.

Tämä puolitoista viikkoa kotona koko perheenä on mennyt tosi nopeasti, ja tuntuu hassulta, että ensi viikolla miehen isyysloma jo päättyy ja esikoinenkin aloittaa kerhoon tutustumisen. Se muuttaa arkea varmasti taas paljon, ja vähän jännittää, miten kaikki lähtee sujumaan yksin kahden lapsen kanssa. Mutta eiköhän siitäkin selviydy, kun uudet rutiinit vain tulevat tutuiksi. Ainakin vielä näin alkuhuumassa olen tosi innoissani tästä tulevasta syksystä ja elämästämme nelihenkisenä perheenä.