Raskaus ja työ

Kerroimme raskaudesta lähipiirille heti. Heillä oli ollut jo ennestään tiedossa vauvatoiveemme, ja meille on aina tuntunut toimivalta ratkaisulta puhua aiheesta avoimesti. Muillekin tuttaville olemme kertoneet uutisen sitä mukaa, kun olemme heitä tavanneet. Jostain syystä työpaikalla raskaudesta avautuminen ei kuitenkaan ole tuntunut luontevalta. Päinvastoin, haluaisin mieluummin yrittää pitää asian omana tietonani vielä lähemmäs parin kuukauden ajan.

Yllättävää kyllä nyt vaikuttaisi siltä, että saatan jopa onnistua siinä. Aiemmissa raskauksissa pahoinvointi on alkanut kuudennella viikolla ja sitä on kestänyt toisen kolmanneksen alkupuolelle saakka. Nyt minulla on kuitenkin meneillään jo viikko 8, ja iltojen väsymystä ja hieman muuttuneita ruokailutottumuksia lukuun ottamatta oloni on edelleen varsin normaali. Toki pahoinvointi saattaa vielä yllättää, mutta jos oloni pysyy tällaisena, raskauden piilottelu ei tule olemaan homma eikä mikään. Hermoilin vähän etukäteen, kuinka töissä oleminen sujuu, jos minua yököttää yhtenään. Työpaikan seinät ovat kuin silkkipaperia, joten jos joudun kerrankin käymään vessassa oksentamassa, koko käytävä raikaa. Näillä näkymin näyttäisi kuitenkin siltä, että saan ihan itse päättää, koska asiasta kerron – huono olo ei tule minua paljastamaan.

Olen kyllä tosi tyytyväinen, että vähäoireinen alkuraskaus osuu juuri tälle kolmannelle kerralle. Ikinä aiemmin raskaana ollessani en ole nimittäin käynyt töissä. Kahdessa aiemmassa raskaudessa olen opiskellut ja pystynyt helposti sumplimaan hommia sen mukaan, mikä on päivän olotila. Toimistolla kirjauksien näpyttely varmasti hoituisi ihan ok, vaikka välillä täytyisikin vähän puhallella, mutta työhöni sisältyy myös paljon asiakaskontakteja. Niiden aikana pitäisi pystyä pitämään ajatus kirkkaana. Vaikka vähäiset raskausoireet vähän ihmetyttävät (mahtaako vauvalla olla kaikki kunnossa?), olen niistä siis varsin kiitollinen.

Olen alustavasti sopinut, että jatkan harjoittelun jälkeen töissä harjoittelupaikassani. Johtajan puheissa on vilahdellut jo vakipaikkakin. En sinänsä usko, että työvoimapulasta kärsivällä alalla yksi äitiysloma saisi työnantajaa pyörtämään puheitaan tyystin, mutta tuntuu silti turvallisemmalta puhua raskaudesta vasta pidemmillä viikoilla. En halua pimittää asiaa liian pitkään, mutten koe mukavaksi puida raskautta työporukan kesken vielä ensihetkilläkään.

Olen laskenut, että ehdin jatkaa harjoittelun jälkeen töitä neljä kuukautta ennen vanhempainvapaille jäämistä. Minua ei sinänsä haittaisi tehdä vaikka määräaikaista sopimusta vain tuolle lyhyemmälle pätkälle, koska suunnitelmissani on joka tapauksessa olla vauvan kanssa kotona parisen vuotta. Vaikka jatkan mielelläni vielä harjoittelun jälkeen hetken työssäni, en välttämättä näe sitä pitkällä tähtäimellä minulle omimmaksi työympäristöksi. Alallani riittää takuulla töitä jatkossakin ja parin vuoden päästä voin sitten arvioida taas uudelleen, millaisiin töihin haluan lähteä suuntautumaan.

Silti vakipaikka on kuitenkin aina vakipaikka, joten jos sellaista tarjotaan, toki siihen tartun. Vakituinen työsuhde tuo aina ihan erilaista varmuutta (ja vakuuttavuutta CV:hen) kuin määräaikainen pätkä, vaikkei tarkoitus olisikaan viettää työssä loppuelämää. Ja ihan ehdottomasti toivon, että voin raskaudesta huolimatta jatkaa ainakin kesän yli töissä. Olisihan se aika tympeää (ja ilmeisesti laitonta), jos lupailtu jatko jäisi uupumaan vauvauutisten vuoksi. Pitää siis vain toivoa, että oma olo pysyy työkykyisenä raskauden alusta loppuun saakka.