Raskauskuulumisia, viikko 33

Jo 33. raskausviikko (tarkemmin sanottuna 32+5) käynnissä ja oloni on ollut edelleen hyvä. Raskausoireiden osalta ei siis ole vieläkään juuri kerrottavaa. Hikoilen runsaasti, heräilen öisin ja pari kertaa pohkeeseen on iskenyt lihaskramppi, mutta epäilen, että syynä näihin on ennemminkin helteinen sää kuin raskaus. Lisäksi aina satunnaisesti närästää ja tuttu ajoittainen särky kylkiluiden alla on säilynyt ennallaan. Mutta yleisesti ottaen kaikki on siis tosi hyvin!

Vaikka olemme lomalla, olen oikeastaan ehtinyt viime aikoina fiilistellä raskautta selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Olemme lenkittäneet koiran aamuisin koko perheenä, joten en ole tullut hetkeen kuunnelleeksi mitään synnytyspodcasteja, ja päivät kuluvat joko koko perheen tai vähintäänkin miehen kanssa kahdestaan hengaillen. Täytyisi nyt lähiviikkoina aktivoitua viimeisten ostosten, sairaalakassin pakkaamisen sekä nimestä ja kummeista päättämisen kanssa, mutta optimistisesti olen ajatellut, että ehtii sitä sitten elokuussakin, kun esikoinen on aloittanut päivähoidon. En jotenkin osaa ajatella, että vauva syntyisi kovasti ennen laskettua aikaa. Mutta olisihan se silti varmasti hyvä idea hoitaa hommat aikaisemmin eikä jättää niitä viimeisen kahden viikon murheeksi.

Kävin alkuviikosta pelkopolilla juttelemassa synnytyksestä ja sairaalan käytänteistä. Käynti sujui oikein hyvin, vaikka toki edelleen koen sairaalan lähestymistavan syntymään jokseenkin erilaiseksi kuin omani. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että valtaosa käytännön asioista on mahdollista hoitaa toiveideni mukaisesti: sydänäänien seuranta onnistuu täysin langattomasti, sisätutkimuksia ei ole pakko tehdä lainkaan ja myös ponnistusvaihe on mahdollista hoitaa ilman ohjausta. Ammeeseenkin suurella todennäköisyydellä pääsee halutessaan, jos vain ehtii. Minulla on tällä hetkellä melko rauhallinen olo sairaalaan menon suhteen, vaikka toki etukäteen ei voi tietää, millainen kätilö kohdalle sattuu ja kuinka asiat lutviutuvat sitten itse synnytyksessä.

Olin vähän yllättynyt, ettei pelkopolin kätilö erityisesti kannustanut minua lähtemään sairaalaan heti synnytyksen alkaessa. Hän vain totesi, että kyllähän sekin on ihan hyvä lopputulema, vaikka jälleen vain ponnistaisin sairaalassa – ja että ainahan joku syntyy kotona suunnittelemattakin. Itse pidän syöksysynnytystä erittäin mahdollisena skenaariona esikoisen syntymätahdin perusteella, joten minulla on vielä vähän mietinnän alla, miten synnytyksen alkaessa toimin. En haluaisi mennä sairaalaan liian aikaisin, koska koen avautumisvaiheen huomattavasti miellyttävämmäksi kotona, mutten toisaalta halua myöskään koko aikaa stressata sopivaa lähtöhetkeä tai jännittää, ehdimmekö perille. En sinänsä koe pelottavana ajatuksena sitäkään, että vauva sattuisi syntymään avustamattomasti kotiin ennen sairaalaan ehtimistä, koska todellisissa syöksysynnytyksissä tulee loppujen lopuksi hyvin harvoin mitään isompia komplikaatioita. Mutta lähtökohtaisesti tietenkin olisi kiva päästä sinne sairaalaan asti.

Tämä kesä on kieltämättä tuntunut vähän jonkinlaiselta välivaiheelta, vaikka olemmekin puuhanneet paljon kaikkea mukavaa perheen kesken. Odotan vain, että helteet jo loppuisivat ja kotona jaksaisi tehdä muutakin kuin vain hikoilla. Tuntuu, että kaikki konkreettinen tapahtuu sitten syksyllä: esikoisen päiväkoti, vauvan syntymä, uusi arki, viileys. Toki lähiviikoille on vielä paljon ihania odottamisen arvoisia juttuja, on taaperon 2-vuotissynttärit ja paljon muitakin juhlia, on aikaa olla sekä kolmistaan perheenä että kahdestaan esikoisen kanssa, on mökkiä, ulkoilua ja kaikkea mitä vain keksimmekään. Helle syö kuitenkin tällä hetkellä elämänlaatua aika vahvasti, kun niin monet suunnitelmat täytyy rakentaa sen pohjalta, ettei läkähtyisi joko kotona tai pihalla auringossa ollessa. Lähestyvä elokuu tuntuu samaan aikaan sekä kivan jännittävältä että hieman pelottavalta. Niin moni asia menee arjessa uusiksi, ja en ole varma, olenko saanut valmistauduttua riittävästi. Mutta samalla uskon, että kaikki kyllä järjestyy pala kerrallaan. Vauva on joka tapauksessa niin iso muutos, ettei sitä voi täysin ennakoida parhaallakaan valmistautumisella.