Raskauskuulumisia viimeiseltä kolmannekselta
Viimeinen raskauskolmannes on hyvässä vauhdissa, ja olotilani on edelleen ollut oikein hyvä. Vauva liikkuu aktiivisesti ja liikkeet erottuvat selvästi jo mahan ulkopuolellekin. Toki näin kolmekymppisviikoilla sitä alkaa silti jo arjessa huomata olevansa raskaana. Mitään kovin häiritseviä oireita minulla ei onneksi ole, mutta verenpaineeni on aina ollut matala ja ylös noustessa välillä huimaa. Lisäksi jalkakrampit ja suonenvedot ovat vaivanneet useammin mitä aiemmissa raskauksissa, joskin tuntuu, että nyt viime viikkoina niitä on ollut taas vähemmän. Olen alkanut syödä D-vitamiinin ohella maitohappobakteereita ja ostanut ensimmäisiä tarvikkeita synnytystä varten.
Vaikka yleisvointini on hyvä, huomaa, etten ole ihan niin hyvässä fyysisessä kunnossa kuin normaalisti. En tiedä, onko osasyynä se, että töiden vuoksi istun paljon eivätkä päivittäiset koiran lenkitykset enää kuulu arkeeni. Huomaan kuitenkin hengästyväni melko helposti ja vähänkään urheilullisempi meininki saa harjoitussupistukset aktivoitumaan. Mielestäni olen edellisissä raskauksissa ollut tässä kohtaa vielä vallan hyvässä liikuntakunnossa, joten kolmas kierros, ikä tai ihan vain rapistunut yleiskunto ehkä vaikuttaa tällä kertaa aiempaa voimakkaammin. Kävimme taannoin HopLopissa, ja esikoisen perässä tunneleissa ja portaissa könytessäni totesin, että mitään kauhean sporttista ei liene enää viisasta harrastaa. En vain jaksa entiseen malliin, ja tuon tuostakin täytyy istahtaa alas lepäilemään.
Kotikätilö kävi meillä viikonloppuna toisella kotikäynnillä. Oli jotenkin ihanaa ja mieltä rauhoittavaa taas jutella hänen kanssaan. Keskusteltiin vielä edelliskertaa tarkemmin käytännön tarvikkeista synnytystä varten. Kyselin, mitä asioita kätilö seuraa vauvasta heti synnytyksen jälkeen ja mitä tarkistetaan lastenlääkärin käynnillä sairaalassa sitten muutaman vuorokauden iässä. Allekirjoitimme myös sopimukset. Olen alkanut jo tehdä hankintoja synnytystä varten, ja mitään kovin olennaista ei enää puutu. Kertakäyttöisiä vuodesuojia sekä jättikokoisia siteitä olen ostellut kauppareissujen yhteydessä, ja maanantaisella kirppariskierroksella löysin myös ison kasan vanhoja pyyhkeitä sekä jumppamaton suihkun lattialle levitettäväksi.
Avasin viikonlopun tapaamisella kätilölle ammepohdintojani ja sain mielenrauhaa siihenkin. Olen nimittäin viime aikoina miettinyt, onko amme sitten kuitenkaan oma juttuni kotona synnyttäessä. Siinä on kuitenkin jonkin verran valmisteltavaa ja laitettavaa. Omat synnytykseni ovat olleet nopeita, enkä halua, että miehen huomio menee koko avautumisvaiheen ajan pelkästään lasten hoitoon kuskaamiseen tai ammeen täyttöön. Edellisessä sairaalasynnytyksessäni amme oli kyllä hyvä ja heti sinne päästyäni rentouduin niin, että ponnistusvaihe alkoi. Aika vähän aikaa ehdin siellä kuitenkin loppujen lopuksi olla. Sairaalassa amme tarjosi eräänlaisen ”oman tilan” ja vapauden olla itselle mieleisessä asennossa, mutta kotona koen luontevammaksi synnytyspaikaksi vaikka kylppärin kuin ainoastaan keskelle olohuonetta mahtuvan ammeen.
Amme on kuitenkin niin yleinen kotisynnyttäjillä, että vähän mietitytti, olenko ihan sekaisin jos päätän jo valmiiksi, etten sitä ota. Kätilö oli kuitenkin sitä mieltä, että en ole! Jos koen pärjääväni helposti ilmankin, ei synnytykseen tarvitse ”varmuuden varalta” kasata stressiä erilaisista oheistarvikkeista. Omissa aiemmissa synnytyksissäni sellaista oikeasti todella intensiivistä vaihetta on kestänyt noin tunnin. Uskoisin, että liike, suihku ja ihan vain oman kodin rauha kantavat jälleen riittävästi.
Neuvolassa kävin vasta tänään, koska edellisviikolle sovittu käynti peruuntui henkilöstövajeen vuoksi. Tämä oli ylipäätään vasta kolmas neuvolakertani: aiemmin olen ollut vain alkukäynnillä sekä raskaustodistuksen saamassa. Ekan lääkärintarkastuksen jätin väliin, ja uudelleensynnyttäjällä ekat kaksi kolmannesta menevät ihan protokollassakin varsin harvoilla käynneillä. Loppuraskauden olen ajatellut käydä tarkastuksissa suunnitelman mukaan, kun nyt viimeisellä kolmanneksella seurannalla on jo oikeasti enemmän pointtia kuin alkuraskaudessa. Lisäksi terkkari on tosi mukava, kunnioittaa toiveitani ja suhtautuu ymmärtäväisesti valintaani synnyttää kotona. Sen puoleen en siis ole kokenut tarvetta harventaa neuvolakäyntejä.
Nyt tämänkertaisella käynnillä vastassa oli eri työntekijä, mutta hänkin kyseli tosi positiiviseen sävyyn kotisynnytyssuunnitelmistani. Pakko sanoa, että olen ollut ihan yllättynyt kuntamme neuvolan ilmapiiristä! Vauva oli jo raivotarjonnassa ja sf-mitta oli kasvanut hyvin tasaisesti. Hemoglobiinini oli jälleen hieman laskenut viime käyntiin verrattuna, joten rautalisää voisi ottaa käyttöön. Pitää kaivella kaappeja, jos viime raskautta varten hankkimassani valmisteessa olisi vielä päiväystä jäljellä.
Sovimme jo tulevia aikoja, eli neuvolalääkärin, sekä terkkarin käynnin siitä parin viikon päähän. Niiden aikaan olenkin sitten jo äitiyslomalla! Lääkärin käynniltä odotan lähinnä kotisynnytykseen tarvittavien reseptien pyytämistä. Mielenkiintoista nähdä, millainen ammattilainen kohdalle sattuu, kun terveydenhoitajat ovat tosiaan olleet yllättävänkin myötämielisiä kotisynnytystä kohtaan. Oman kätilöni kohdalla reseptejä ei kylläkään tarvitse lähteä metsästämään yksityiseltä puolelta, jos neuvolalääkäri ei niitä suostu kirjoittamaan, mikä oli helpottava tieto. Mutta ihan periaatteen vuoksi haluaisin ne julkisesta terveydenhuollosta saada. Esimerkiksi K-vitamiini kun on suoraan vauvan terveydentilaan, ei kotisynnytykseen sinänsä, liittyvä valmiste, jonka saatavuuden ei missään nimessä pitäisi olla synnytyspaikan valinnasta kiinni. Mutta katsotaan, kuinka käy!
Vielä suunnilleen kuukausi tehokasta työntekoa jäljellä, ja sitten saakin heittäytyä kunnolla vauvakuplaan. Vaikka työni on motivoiva, täytyy myöntää, että olen jo laskenut jäljellä olevien viikkojen määrää. Työelämän tarjoama katkos kotimammailuun tuli tarpeeseen, mutta jatkossa keskityn kyllä taas oikein mielelläni lastenhoitoon ja perheeseen.