Sisaruutta ja sormiruokaa, eli lasten viime aikojen kuulumiset

Meillä on eletty viime viikot sellaista ihanan tavallista arkea. Alkusyksyn enterorokkoepisodin jälkeen olemme pysyneet jopa ennätyksellisen terveinä. Jotain pientä nenän valumista on ollut itse kullakin, mutta esimerkiksi poissaoloja päiväkodista ei ole tullut juuri lainkaan. Se on ollut iso helpotus, kun viime keväänä meininki oli lähinnä mallia ”joka toinen viikko sairaslomalla”.

Esikoinen vaihtoi nyt syksyllä isompien lasten päiväkotiryhmään, ja alkuun muutos otti selvästi koville. Vaikka uuteen ryhmään tuli yksi tuttu aikuinen ja monia lapsia aiemmasta ryhmästä, isompi ryhmäkoko sekä uudet ihmiset ja tilat selvästi arveluttivat kolmevuotiastamme. Kesti monta viikkoa, että hän rohkaistui taas kunnolla leikkimään muiden lasten kanssa ja osallistumaan innokkaasti toimintaan. Esikoisella on taipumusta hakeutua mielellään aikuisten seuraan, jos tilanne on jollain tapaa jännittävä, ja koko elokuun ajan hän informoi aina päiväkodista tullessaan, että ”minä leikin vain aikuisten kanssa, en halua leikkiä muiden lasten kanssa”. Nyt hän on kuitenkin päässyt taas vauhtiin, ja etenkin yhden tutun ja tärkeän ystävän kanssa leikit sujuvat kuulemma tosi kivasti. Lapsi on myös ollut jälleen tosi iloisella tuulella hoidosta haettaessa.

Ylipäätään kolmevuotias on selvästi saanut lisää rohkeutta vieraampien ihmisten kanssa touhuamiseen. Hän on aina ollut luonteeltaan äärimmäisen hitaasti lämpenevää sorttia. Esimerkiksi kaveriporukkamme kuukausittaisissa tapaamisissa, joita on ollut hänen syntymästään lähtien, kaksi muuta lasta ovat aina leikkineet mielellään keskenään. Meidän lapsemme ei ole aiemmin uskaltautunut mukaan, vaan on halunnut aina mieluummin istua meidän vanhempien sylissä aikuisten juttuja kuunnellen. Viime kerralla hän kuitenkin uskaltautui ensimmäistä kertaa mukaan muiden lasten leikkiin toiseen huoneeseen niin, että me vanhemmat saimme pysytellä olohuoneessa!

Muutenkin esikoisen kanssa on mennyt viime aikoina tosi kivasti. Uhmailua toki edelleen esiintyy ja neidillä on napakat omat mielipiteet moniin asioihin, mutta sellaista mahdotonta kiukkua tai jatkuvaa harmistelua ei ole ollut juurikaan. Kolmevuotias on jotenkin niin ihana pieni, mutta samalla jo tosi viisas lapsi. Hän on vielä sellainen pieni hupsuttelija, mutta hänen kanssaan voi silti käydä monimutkaisia keskusteluja, hänellä on rikas sanavarasto ja upea mielikuvitus. Esikoinen käyttää luovasti omakeksimiään lempinimiä eri asioille, hänellä on mielikuvituskavereita (joille täytyy esimerkiksi puistossa antaa keinussa vauhtia) sekä aimo annos huumorintajua. Kaikin puolin hurmaava tapaus siis.

Lapsilla on alkanut myös vähitellen olla ihanasti yhteisiä leikkejä. Koko vauva-ajan esikoinen suhtautui pikkusiskoon lähinnä neutraalin välinpitämättömästi. Hän kohteli siskoa yleensä nätisti, osallistui joskus hoitotoimenpiteisiin ja hermostui, jos pienempi sotki leikkejä, mutta ei enimmäkseen noteerannut pikkusiskoa ollenkaan. Nyt he sen sijaan nauravat toisinaan katketakseen yhdessä. Tietenkään kuopus ei vielä oikeasti tajua esikoisen roolileikkien päälle, mutta isompi tykkää silti ottaa häntä mukaan leikkiensä juoniin. Välillä he riehuvat yhdessä niin, että kuopus konttaa kauheaa kyytiä karkuun ja esikoinen juoksee perässä. On ihan huippua, kun lapsista on oikeasti jo hetkittäin seuraa toisilleen. Vauva-aikana kaksi ei totisesti mennyt siinä missä yksi, kun molempien tarpeet olivat niin erilaisia eikä heistä sinänsä ollut vielä ”iloa” toisilleen. Uskon, että parin tulevan vuoden aikana sisaruussuhde pääsee kuitenkin puhkeamaan kukkaan ihan uudella tasolla.

Myös lasten nukkuminen samassa huoneessa on sujunut tosi kivasti. Varsinaisia yöherätyksiä ei ole ollut enää moneen viikkoon. Kuopus herää yleensä ennen kuutta, jolloin haen hänet meidän makkariimme imetykselle ja laitan sitten vielä viereiseen matkasänkyyn jatkamaan unia. Esikoinen nousee varttia vaille seitsemältä ja yleensä pienempikin havahtuu silloin uudestaan hereille. Päiväunien osalta vaapero on selvästi pikkuhiljaa siirtymässä kohti yksiä unia. Hän nukkuu päivän ainoat kunnon päikkärit suunnilleen klo 11-12.30 ja ottaa niiden lisäksi iltapäivällä enää lyhyet vartin minitorkut useimmiten autossa.

Kuopus on myös siirtynyt nyt vuoden täytettyään aika pitkälti sormiruokailijaksi, vaikka toki pilttejäkin menee varsinkin kiireessä ja kodin ulkopuolella. Lapsi on itsekin selvästi innostunut omatoimisesta syömisestä. Vauva-aikana soseet olivat mielestäni ehdottomasti helpompia, kun sormisyötävät lensivät lähinnä lattialle ja sotku oli ihan mahdoton. Tässä vaiheessa sormiruoka tuntuu kuitenkin jo oikeasti kätevältä. Lapsen valmiudet riittävät pinsettiotteeseen ja vähän kiinteämmän ruoan työstämiseen eikä suolan kanssa tarvitse olla täysi nollatoleranssi. Saan omat kädet vapaaksi ja ehdin käyttää ne lapsen sormiruokaillessa vapautuvat hetket vaikka seuraavien sormiruokien väkertämiseen, heh. Makaronilaatikkoa ja muuta helposti syötävää kuopus aterioi meidän muiden kanssa samasta padasta, mutta useimmiten teen hänelle lounaaksi oman annoksen Simppelin sormiruokakeittiön jauheliha- tai kanapötköistä sekä keitetyistä kasviksista. Ilta- ja välipaloiksi olen tehnyt muun muassa banaanileipää sekä hedelmäsoseesta ja kaurahiutaleista koostuvia mikrokeksejä. Aamulla mennään helpoimman kautta eli talk-muruilla sekä jogurtilla, jonka vaapero juo itse pillipullosta.

Vaikea uskoa, että tässä on enää alle kolme kuukautta aikaa ennen, kun pienempikin lähtee päiväkotiin. Meille koittaa kevääksi ihan uudenlainen lapsiperhearki. Näin pienten kanssa elämä tuntuu kyllä muutenkin olevan jatkuvaa muutosta. He kasvavat niin hurjaa tahtia, ja jo yksi vuosi tekee kehityksessä ihan valtavan eron.