Siunattua pääsiäistä!
Eilinen palmusunnuntai starttasi jo kivasti pääsiäisen tunnelmiin, kun virpojia liikuskeli ympäriinsä ja meidänkin kotiimme rantautui pääsiäiskoristeita. Olimme varanneet ovella kävijöitä varten jonkin verran suklaata, ja aamusella lapsia käveli kotitiellämme siinä määrin, että ehdimme jo huolestua herkkujen riittävyydestä. Loppujen lopuksi kuitenkin vain kaksi virpojaa kävi pimpottamassa ovikelloa. Veikkaan, että monet menivät tuttuihin asuntoihin tai omakotitaloihin, joita alueellamme riittää. Mutta kiva joka tapauksessa, että virpomispalkat pääsivät edes hieman käyttöön.
Omat lapsemme eivät vielä tänä vuonna lähteneet virpomiskierrokselle. Esikoinen on sen verran arka, että vieraiden ihmisten ovikellojen pimpottelusta olisi tuskin tullut mitään, lorun lausumisesta nyt puhumattakaan. Varsinkaan puolisoni ei myöskään ole innostunut ajatuksesta, että lapsi puettaisiin pääsiäisenä noita-asuun. Heillä päin virpominen ei ole ollut tapana edes hänen omassa lapsuudessaan. Itse kävin kyllä lapsena joka vuosi virpomassa, ja muistan sen tosi mukavana perinteenä pajunoksien koristeluineen ja suklaamunien ihasteluineen. Mutta itse emme vielä tässä kohtaa kokeneet virpomisen aloittamista tarpeelliseksi. Ehkä sitten parin vuoden päästä, kun molemmat lapset kykenevät kiertämään ovilla yhdessä. Voihan virpomaan nimittäin mennä vallan hyvin vaikka pupuksi pukeutuneena.
Kuten jo joulun yhteydessä taisin kirjoitella, juhlaperinteet hakevat vielä vähän paikkaansa meidän perheessämme. Kaksin asuessa mitään juhlapäiviä ei ole tullut kovin kummoisesti vietettyä. Nyt lasten myötä olisi kiva tuoda vuodenkiertoon vahvemmin mukaan merkityksellisiä perinteitä. Toistaiseksi lapset ovat olleet sen verran pieniä, että mitään kovin kummoisia juhlistuksia ei ole tullut järjestettyä, mutta esikoinen alkaa olla nyt vähitellen siinä iässä, että juhlien päälle ruvetaan jo ymmärtämään. Mies ei ole sen innostuneempi pääsiäispupuista ja tipuista kuin tontuista ja poroistakaan, eikä hän oikeastaan välitä mistään muista kuin kristillisistä juhlistuksista. Lapsille juhlaperinteet ovat kuitenkin mielestäni tärkeitä. Vaikka rairuohon kasvatus tai suklaan syöminen eivät sinänsä edistä pääsiäisen kristillistä sanomaa, ovat ne kuitenkin tapoja erottaa pääsiäinen tavallisesta viikonlopusta joksikin spesiaalimmaksi, kerran vuodessa tapahtuvaksi ilmiöksi.
Virpojien tuomien pajunoksien lisäksi lapset saivat eilen isovanhemmilta pienet pääsiäiskoristemuistamiset. Esikoinen oli lisäksi kylvänyt aiemmin mummilassa ohraa, josta kasvoi tosi hieno ja tuuhea ruoho. Näin paljon pääsiäiskoristeita meillä ei olekaan ikinä ollut! Kurkistelimme eilen yhdessä ikkunasta virpojia ja taapero sai maistaa yhden minisuklaamunan. Ensi sunnuntaina ajattelimme mennä kirkkoon. Esikoinen on päiväkodissa vain alkuviikon, joten lomalla hän pääsee pitkästä aikaa mummilaan hoitoon. Aiomme myös vierailla isomummun luona ja nähdä kavereita. Vaikka pääsiäinen ei varmaankaan näy viikossamme kovin suurieleisesti, on loppuviikolle siis tiedossa paljon mukavaa ohjelmaa.