Taapero aloitti kerhossa

Esikoinen aloitti tällä viikolla kerhon. Jos kaikki olisi mennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan, hän olisi käynyt jo yli kuukauden päivät päiväkodissa, mutta (kuten tällä varhaiskasvatustaipaleellamme on saanut noin tuhanteen kertaan todeta), suunnitelmat muuttuvat. Ensinnäkin taaperon elokuulle kaavailtu päiväkodin aloitus siirtyi, koska löysimme uuden asunnon. Muutamme lokakuun lopulla toiseen kuntaan, joten päätimme lykätä päivähoidon aloittamista, jotta hän voisi aloittaa suoraan uudella asuinalueella ilman hoitopaikan vaihdoksia. Oletin nimittäin etukäteen, että sopivan päivähoitopaikan löytäminen uudesta kunnasta olisi melko helppoa. Ei kai pienemmällä paikkakunnalla nyt niin täyttä voisi olla kuin nykyisellä asuinalueellamme ison kaupungin keskustassa? Uskoin optimistisesti, että pääsisimme lähialueen päiväkotiin saman tien muuton jälkeen, jolloin aloitus ei viivästyisi kuin alle kolmella kuukaudella.

Olin yhteydessä uuden kunnan varhaiskasvatukseen ja saamani vastaus oli aika musertava: täyttä on ja tuskin mihinkään lähelle mahtuu. Aloittaminen etukäteen tai edes muuton yhteydessä tuskin onnistuisi, vaan päiväkotipaikka tulisi neljän kuukauden varoajan mukaisesti vasta joulukuussa. Ja silloinkin todennäköisesti jostain ihan muualta kuin lähimmästä päiväkodista. Ei siis auttanut kuin laittaa taas hakemusruletti pyörimään. Täytin jälleen kerran hakulomakkeet kaikkiin mahdollisiin paikkoihin: kunnallisiin päiväkoteihin omaan kuntaan, kunnallisiin päiväkoteihin edelliseen asuinkuntaamme mutta lähelle rajaa, yksityisiin päiväkoteihin, seurakunnan kerhoihin, muiden järjestöjen kerhoihin. Kai sitä jostain tärppäisi, ajattelin.

Ja niin onneksi tärppäsikin. Mistään päiväkodista ei ole kuulunut mitään, mutta saimme nopeasti viestiä, että taaperolle olisi tilaa seurakunnan kaksi kertaa viikossa kokoontuvassa kerhossa. Vaikka kerho sijaitsee nykyisessä asuinkunnassamme, ajomatka on kohtuullinen molemmista asunnoista. Päätimme oitis tarttua tarjoukseen, jotta saisimme esikoiselle nyt syksyksi edes jotain ohjelmaa. Kolmen tunnin mittainen kerho kahdesti viikossa ei toki ole yhtä iso helpotus arkeen kuin varsinainen päivähoitopaikka, mutta parempi kuitenkin kuin kokoaikainen kotona olo.

Koska halusimme viettää ensin puolison isyysloman rauhassa koko porukalla ja antaa taaperollekin aikaa tutustua vauvaan, aloitti esikoinen kerhoon tutustumisen tällä viikolla. Menimme ekana päivänä kaikki yhdessä tutustumaan kerhopäivän ajaksi. Ryhmä vaikutti kivan rauhalliselta, reilut kymmenen 2-5-vuotiasta lasta ja kolme ohjaajaa. Päivä sisälsi vapaata leikkiä, hartaushetken, lauluja, puuhia ja evästauon. Tosi kivan oloista meininkiä! Ehkä ainoa pieni miinus on se, ettei kerhossa ulkoilla ainakaan mitenkään säännöllisesti – ulkoistaisin varsinkin huonolla säällä päivän ulkoilut mieluummin jollekulle muulle taholle kuin lähtisin vielä iltapäivällä itse puistoilemaan, haha. Mutta pääasia, että esikoinen saa kerhossa mukavaa tekemistä ja sosiaalisia suhteita.

Tokana päivänä taapero jäikin sitten jo kerhoon ekaa kertaa yksinään. Olin varma, että hän itkisi vuolaasti, koska esikoisemme on aina suhtautunut todella arastellen uusiin ihmisiin. Tavoitteenani ja toiveenani oli etukäteen lähinnä se, että muutamien viikkojen sisään mielipaha ei olisi enää kokoaikaista, vaan lapsi rauhoittuisi alun eroitkujen jälkeen puuhailemaan tyytyväisenä muiden kanssa. Juttelimme kotona jo etukäteen, että tänään taapero jäisi leikkimään kerhoon itsekseen ja äiti ja sisko tulisivat sitten parin tunnin päästä hakemaan. Aamulla ja menomatkalla lasta vähän itketti tämä ajatus ja hän sanoi, että ”äitiä ikävä kerhossa”. Kerhoon sisään hän asteli silti hyvillä mielin, mutta kun hyvästelin hänet käsipesun ja tossujen pukemisen jälkeen, hän alkoi taas itkeä. Onneksi mukava ohjaaja otti hänet syliin. Itse en voinut oikein tehdä muuta kuin vilkuttaa ja lähteä.

Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti siitä, kuinka hyvin aloitus sujui! Kun saavuin parin tunnin päästä takaisin kerhotalon eteiseen, mistään ei kuulunutkaan itkua. Taapero istui reippaana pöydän ääressä syömässä eväitään muiden kanssa eikä vaikuttanut olevan millänsäkään! Ohjaaja kertoi lapsen kyllä itkeskelleen välillä ja halunneen leikkiä ainoastaan sylissä istuen, mutta olin tosi iloinen, että hän oli kuitenkin myös osallistunut toimintaan eikä koko kaksituntinen ollut pelkkää hysteeri-itkua, kuten pahimmillaan olisi voinut käydä. Pääsin lähtemään kotiin hyväntuulisen ja rauhallisen lapsen kanssa.

Kerhon alusta jäi siis tosi myönteinen fiilis. Lapsemme temperamentin tuntien startti ei olisi voinut paljon paremmin sujua. Uskon, että kerho ja hoidossa olemiseen totuttelu tekee taaperolle tosi hyvää, vaikka alkuun ujoa lasta tietenkin jännittää ja harmittaa. Oli myös kiva, että ohjaajilla oli oikeasti aikaa huomioida aloitusta itkeskelevää taaperoamme. Varmasti siitä oli etua, että hän aloitti hieman myöhemmin ja muille, jo elokuussa aloittaneille lapsille kerhokuviot olivat ennestään tuttuja.

Nyt vain toivotaan, että sama positiivinen linja jatkuu ja taapero sopeutuu vähitellen entistä paremmin osaksi ryhmää! Vaikka kerho oli meille alun perin kakkosvaihtoehto ja olisimme mielellämme saaneet taaperon jo päiväkotiin, juuri nyt olen oikein tyytyväinen tähän järjestelyyn. Jos emme saa edes tammikuulle mitään järkevää päiväkotipaikkaa uuden kotimme alueelta, niin ainakin meillä on nyt tämä kerho tukemassa arjen sujumista.