Tällä viikolla

Maanantai. Menemme koko perhe aamulla päiväkodille esikoisen vasu-keskusteluun. Keskustelun jälkeen palaamme kotiin, teen vähän kotitöitä ja hengailen kuopuksen kanssa. Päiväunta pikkuneidillä riittää tänään melkein kahdeksi tunniksi, joten ehdin rentoutua rauhassa tietokoneella ennen, kun aloitan opiskelut etäseminaaria kuunnellen. Seminaari kestääkin pitkälle iltapäivään. Illan vietämme kotosalla: luen esikoiselle kirjoja ja mies keittää ruispuuroa.

Tiistai. Askartelen aamulla esikoiselle kissankorvapannan, koska heillä on tänään päiväkodissa naamiaiset. Yleensä molemmat lapset ovat tiistaisin kotona, mutta teemapäivän vuoksi vien esikoisen aamupäiväksi hoitoon ja haen kotiin ennen päivälepoa. Ehdimme käväistä sillä välin kuopuksen kanssa pikaisesti ulkona syksyisiä valokuvia ottamassa. Puolenpäivän jälkeen pakkaan lapset ja itseni autoon ja hurautamme mummilaan. Mummi ulkoilee lasten kanssa sillä aikaa, kun itse osallistun graduseminaariin. Tällä kertaa on vuorossa oman työni palautekeskustelu. Saan onneksi lähinnä myönteisiä kommentteja sekä hyviä parannusideoita jatkoon.

Keskiviikko. Kuopuksen päiväuniaikana pelaamme miehen kanssa Telltale: The Walking Deadia, jossa olemme edenneet jo viimeiselle tuotantokaudelle. Keskipäivän aikoihin hurautan vaaperon kanssa ystävän luo kyläilemään. On ihana jutella yhdessä ja juoda rauhassa teetä. Illaksi puoliso menee omaan harrastukseensa ja minä jään kotiin lasten kanssa. Ulkona sataa tihuttaa vettä ja kaikkialla on ihan märkää, joten puistoilun sijaan menemme kävelylle niin, että esikoinen pyöräilee ja minä työnnän pienempää rattaissa. Lisäksi katsomme pari jaksoa jo omasta lapsuudestani tuttua Franklin-sarjaa.

Torstai. Pidän opiskelupäivän ja muokkaan gradua tiistaina saamieni kommenttien pohjalta. Iltapäivällä suuntaamme koko perheenä kirppareille. Kuopuskin innostuu tepastelemaan käytävällä ihan itse pientä lastenkärryä työnnellen. Tällä kertaa emme kuitenkaan löydä yhtikäs mitään ostettavaa. Kirppistely on kivaa ja hauskaa, mutta varjopuolena hankinnat antavat välillä odotuttaa itseään, kun mitään ostoslistalla olevaa ei vain tule vastaan.

Perjantai. Molemmat lapset ovat tänään kotona. Käyn aamulla heidän kanssaan Prismassa isoilla ruokaostoksilla. Päivällä suuntaamme koko perhe HopLopiin. Suht aurinkoinen arkipäivä on selvästi loistovalinta sisäleikkipuistoon, koska muita lapsia on varsinkin aluksi todella vähän eikä lasten tarvitse väistellä tai arkailla toisia. Esikoinen on superinnoissaan ja jaksaa kiipeillä, liukua, pomppia, sukellella pallomeressä ja ajella kolmipyöräisellä pitkät tovit. Kuopuskin intoutuu välillä konttailemaan sinne tänne ja tykästyy etenkin pyörärataan. Illalla meille tulee vielä kaveri kylään pelailemaan. Pelaamme korttia sekä Sherlock Holmes: Crimes and Punishments -tietokonepelin loppuun.

Lauantai. Aamupäivällä ahkeroin lasten kanssa tehokkaasti kotitöitä. Vaihdan lakanat, pesen pyykkiä, kokkaan ruoan ja kylvetän lapset. Iltapäiväksi suuntaan siskolleni ja hänen miehelleen, jotka ovat järjestäneet häiden kaaso- ja bestmanporukalle kiitosbileet. On tosi mukavaa! Syömme raclettea ja muita herkullisia tarjoiluja ja juhlissa meneekin myöhään yöhön asti.

Sunnuntai. Paluu arkeen koittaa klo 6.15, kun kuopus herättää uuteen aamuun. Aamupäivä menee vähän väsähtäneissä tunnelmissa kotosalla. Onneksi lapset leikkivät tosi kivasti keskenään, vaikka pienempi onkin nuhaisen oloinen. Iltapäiväksi suuntaamme koko perhe mummilaan syömään. Pelaamme pari erää korttia ja siskoni ja hänen miehensäkin ovat paikalla. Edellisyön valvominen väsyttää niin paljon, että menen illalla jo yhdeksältä nukkumaan.

Perhe Oma elämä Lapset Opiskelu