(Vähän tahmea) paluu arkeen

Arkeen paluu on tuntunut tänä vuonna samaan aikaan tosi odotetulta ja aika ristiriitaiselta. Kesäloma tuli ehkä vedettyä purkkiin vähän sellaisella tsemppariasenteella: kun tiesin, että olen useamman viikon päivät itsekseni lasten kanssa, järjestin meille hurjasti kaikkea kivaa ohjelmaa, yritin parhaani ja loma sujuikin tosi mukavasti. Nyt, kun ”puristus” on ohitse, huomaan olevani vähän väsähtänyt kaikkeen. Takki tuntuu tyhjältä enkä jaksa ammentaa innostusta mihinkään ylimääräiseen. Luulin, että olisin virkeämpi nyt, kun saan esikoisen päiväkodin ansiosta taas enemmän aikaa päiviini, mutta päinvastoin minulle tuntuu iskeneen pienimuotoinen lomauupumus. Kaikki on vähän tahmeaa.

Meille kävi totta kai myös klassiset heti ekan päiväkotiviikon jälkeen – lähestulkoon flunssavapaan kesän jälkeen perheessämme jylläsi enterorokko. Puoliso pysyi onneksi terveenä ja esikoisellakin tauti käväisi tosi lievänä. Minä ja vauva sen sijaan sairastimme rokon kaikilla herkuilla. Kuumetta oli molemmilla vain vuorokauden ajan, mutta näppylöitä tuli reilusti. Vauva söi pari päivää lähinnä smoothieita ja hedelmäsoseita, kun hänen kurkkuaan varmaankin aristi rakkuloiden vuoksi. Itsellänikin oli kurkku kipeänä, mutta pahin juttu oli ehdottomasti käsien ja jalkojen hillitön kihelmöinti ja kutina. Yksi yö meni kokonaan valvoessa, ja jouduin vähän väliä liottamaan jalkoja kylmässä vedessä, jotta kutina hellittäisi edes hieman. Kihelmöinti onneksi helpotti melko nopeasti, mutta yhä edelleen olen aivan punaisten paukamien peitossa. Naama näyttää siltä, kuin olisin nuortunut kymmenen vuotta ja kärsisin oikein kunnon aknesta, ”heh”.

Kolmas arkeen paluuta mutkistava asia on varmasti se, etten oikeastaan edes tiedä, mihin olemme palaamassa. Esikoisen päiväkoti jatkuu, joo, mutta muutoin syksyn kuviot ovat vielä aivan auki. Puolison starttirahakausi päättyi ja hän hakee parhaillaan töitä. Hänen työllistymisestään roikkuu aika lailla koko muunkin perheen himmeli. Jos mies ei ole ulkopuolisissa töissä, hän voi hoitaa joinain arkipäivinä vauvaa, jolloin minä pystyn opiskelemaan eikä kuopusta tarvitse laittaa vielä syksyllä päiväkotiin. Sen sijaan jos työpaikka nappaa, hän tekee luultavasti neljänä päivänä viikossa kasista neljään töitä muualle ja sitten viimeisenä päivänä hieman lyhyemmän päivän omaa yritystään. Silloin minä en ehdi pitää arkisin ollenkaan täysipainoisia opiskelupäiviä. Tiettyyn kellonaikaan läsnäoloa vaativien etäseminaarien ajaksi saan lapset hoitoon mummilaan, mutta jos haluan oikeasti saada sitä graduakin kirjoitettua, täytyy kuopus luultavasti laittaa puolipäiväisesti hoitoon jo marraskuussa.

Olen ehkä suhtautunut graduun vähän sillä meiningillä, että kyllähän  se tässä ohessa valmistuu melkein kuin itsestään. Mutta nyt, pidettyäni pari kuuden tunnin opiskelupäivää ja edistyttyäni olemattomasti, olen alkanut tajuta, että okei, kyllä sille pitää ihan oikeasti varata runsaasti aikaa. Nautin aidosti tutkielman tekemisestä, mutta nurinkurista kyllä se ei välttämättä tee minusta yhtään sen nopeampaa graduntekijää, ehkä jopa päinvastoin. Koska aihe kiinnostaa ja haluan tehdä tutkimuksen hyvin, aikaa kuluu tosi paljon ihan vain lähdekirjallisuuden pläräämiseen ja tekstin hiomiseen.

Periaatteessa olen tosi innoissani opiskelujen jatkamisesta ja sormeni syyhyävät jo gradun kimppuun, mutta samalla nautin kyllä ihan hurjasti myös leppoisista äitiyslomapäivistä kuopuksen kanssa. Jos venyttäisin opiskeluaikatauluani niin, että suorittaisin harjoittelun vasta maalis-kesäkuussa (jolloin valmistuminen venyisi syksylle), voisi päiväkotistartti tammikuussa riittää. En halua laittaa kuopusta päiväkotiin liian pienenä, mutta samalla en halua myöskään ajaa omaa opiskeluaikatauluani liian tiukaksi. On tässä onneksi vielä pari kuukautta aikaa puntaroida, mikä on viisain ratkaisu ja kuinka paljon saan syksyn aikana opintoja suoritettua, mikäli taapero hengailee mukana menossa. Ennakoijaluonteena haluaisin mieluiten tietää tulevan vuoden tarkat suunnitelmat heti, mutta joissain asioissa lienee parasta totutella siihen, että ajan mittaa järjestelyt kyllä lutviutuvat parhain päin.