Vähemmän tietokonetta ja somea
Meillä oli mieheni kanssa koko viime vuoden ajan joka kuukaudelle jokin haaste. Oli herkuton helmikuu, tunti Raamatun lukemista tai rukoilua päivässä, kotityöhaaste ja niin edelleen. Päätimme jatkaa perinnettä tällekin vuodelle. Minä valitsin vuoden 2020 ensimmäiseksi haasteekseni tietokoneen ja kännykän käytön vähentämisen. Tein itselleni selkeät säännöt: enintään puoli tuntia tietokoneella surffailua päivässä, kännykän tai koneen selailu kielletty vauvan ollessa hereillä ja niin edelleen. Blogin kirjoittamisen ja muut ”hyödylliset” puuhat tietokoneella sisällytin haasteen ulkopuolelle, koska tarkoitus oli päästä eroon nimenomaan kaiken vapaa-ajan syövästä turhasta ruudun tuijottamisesta, ei jättää blogia tauolle taas uudeksi kuukaudeksi.
Olen aina viihtynyt tosi hyvin kotosalla ja rentoudun parhaiten blogeja lukemalla, pelejä pelaamalla tai leffoja katsomalla. Nyt vauvan kasvaessa ja päiväuniaikojen lyhentyessä sellaiseen ei ole enää aikaa samalla tapaa kuin aiemmin. YouTube-videoita ehtii katsoa ehkä yhden päivässä, blogit tulee selattua nopeasti kännykältä ja aiempaa suosikkiani The Sims 3:a en ole pelannut kuluneen puolen vuoden aikana kertaakaan. Kun vapaa-aikaa on vähemmän, sen priorisoi eri tavalla kuin aiemmin. Siinä mielessä tietokoneen edessä istuminen on siis vähentynyt aiemmasta huomattavasti jo ihan luonnostaan.
Siltikin minusta on tuntunut, että oman ajan voisi hyödyntää vielä paremmin. Tai sanotaanko ehkä, että monipuolisemmin. Minulla on monia asioita, joita haluaisin tehdä enemmän ja joihin mielelläni käyttäisin vapaa-aikaani: lukeminen, virkkaaminen, erilaiset luovat aktiviteetit, aika Jumalan kanssa. Mutta ne tuntuvat aina jäävän, koska niiden sijaan valitsen sen tutun ja turvallisen eli istahdan vauvan nukahdettua tietokoneen ääreen. Sinänsä sen vähäisen oman ajan päivissä mielestäni toki saakin ”tuhlata” yksinomaan aivot nollaavaan rentoutumiseen: päiviin kuuluu kyllä ihan kerrakseen suorittamista, kotitöitä ja hyödyllisiä askareita. Mutta rentouttavan ”ajan tuhlauksen” ja ihan oikean ajan hukkaan heittämisen välillä on eroa. Vauva-arjen myötä tapahtuneesta karsiintumisesta huolimatta kaikki kone- ja someaikani ei ole aidosti ilahduttavaa, rentouttavaa tai energiaa antavaa. Sellainen on hedelmällisempää vaihtaa johonkin muuhun tekemiseen.
Koneajan vähentämisen lisäksi halusin rajata tässä kuussa kännykän käyttöäni. Kun en vauvan myötä ole juuri ehtinyt istua rauhassa tietokoneen ääressä, olen huomannut kaivavani puhelinta esiin jatkuvasti. Vilkuilen somea, luen puolikkaan blogipostauksen, selaan jotain turhaa aina siirtyessäni paikasta toiseen tai joutuessani odottamaan edes muutamia sekunteja jotakin. Minuutti siellä ja toinen täällä -mentaliteetti ei edistä hyvinvointiani, päinvastoin. En pysty nauttimaan ja oikeasti uppoutumaan sisältöön, kun kurkin kännykkää vähän väliä. Instagramin plärääminen ruokaa laittaessa tai Facebook-ryhmien kommenttien selaaminen hampaita harjatessa aiheuttavat rentoutumisen sijaan lähinnä levottomuutta.
Haastetta on nyt takana vasta reilu viikko, mutta olen jo ehtinyt leipoa kakun, lukea parisuhteeseen liittyvää kirjaa, värittää värityskirjaa, kirjoittaa bullet journalia ja tehdä monia muitakin sellaisia asioita, jotka olisivat takuulla jääneet välistä, jos olisin voinut käyttää ajan tietokoneella. Joinain päivinä olen jopa ihan vapaaehtoisesti skipannut sen puolen tunnin koneaikani, kun on ollut niin paljon muuta tekemistä. Kännykän laittaminen arjessa jäähylle on myös auttanut olemaan paremmin läsnä vauvan kanssa ja keskittymään olennaiseen. Blogipostauksia ja -ideoitakin on syntynyt paremmin varastoon, kun tietokoneella ei olekaan saanut surffata päämäärättömästi, vaan sen äärellä on ollut pakko joko tehdä jotakin hyödyllistä tai laittaa ruutu kiinni.
Itsekuri on oikeasti aika vaikea laji, ja ainakin minua tällaiset selvästi määritellyt säännöt auttavat tapojen muuttamisessa. Epämääräinen ”vähennän tietokonetta ja kännykällä oloa” ei tepsi, koska aina voi keksiä tekosyyn, miksi juuri nyt olisi silti ihan hyvä ajatus selata vähän somea. Kellon ajastimelle, joka piipittää tasan kolmekymmentä minuuttia myöhemmin, eivät sen sijaan selitykset auta. Vaikka ensin tekisikin mieli tuijottaa ruutua, parin minuutin päästä kirjaan uppoutuminen tai käsitöiden tekeminen tuntuu jopa innostavammalta, kun vain on päässyt alkuun. Kuukauden kestävään haasteeseen on myös helppo sitoutua, koska sen tietää loppuvan suhteellisen nopeasti, jos vapaa-aika vähemmällä tietokoneajalla osoittautuisikin silkaksi kärsimykseksi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jotakin tällaista ruutuhaastetta (omilla, juuri sinun tilanteesesi sopivilla rajoituksilla), jos rentoutuminen jonkun muun aktiviteetin parissa houkuttelisi, muttet vain ikinä saa sometukseltasi aikaiseksi.