Aikaa on vierähtänyt viimeisestä postauksesta, mutta nyt on tapahtunut aika paljon muutoksia elämässä pienessä ajassa, että en edes tiedä mistä aloittaisin. Nainen valmistui opinahjosta, sai työpaikan viime viikolla, jonka aloitti eilen ja kaiken päälle vielä muutettiin isompaan asuntoon nopealla aikataululla viime viikonloppuna, joka mahdollistaa hybridityöskentelyn.

Voisi ajatella, että ihanaa, onnea teille! Tunteet ovat kuitenkin ailahdelleet helpotuksesta epätoivoon ja se on heijastunut myös parisuhteeseen itkuineen ja vittuiluineen puolin ja toisin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla.

Mä oon täällä makuuhuoneessa yksin vailla syliä,
voisitko tulla sieltä sohvalta tänne?

Aistin ja vaistoan ihmisistä tosi paljon henkisenä ihmisenä. Tänä iltana kysyin mieheltäni hetken  hiljaisuudessa surullisen naaman takaa, tunnetko elämässäsi merkityksellisyyttä tämän kaiken keskellä?

En. Se loppui urheilu-uraan jo vuosia sitten paikkojen hajottua.

Jäin miettimään. Ja tuli paha olo toisen puolesta. Tiedän miltä tuntuu luopua elämänsä tärkeimmästä asiasta, mutta tilalle voi löytää aina jotain uutta. Ei sitä tyhjiötä viinalla korvata.