Moikka!
Ajattelin lisäillä tännekin puolelle vanhan blogini suosituimman reseptin.
Tässä siis ohje täydelliseen valkosuklaa-juustokakkuun. Tämä kakku ei ole liian makea, koska täytteen crème fraiche tasoittaa makeutta. Kakun päällä olevat marjat tuovat taas raikkautta. Yhdistelmä ei voi olla kuin hyvä!
En ole aivan varma ohjeen alkuperästä, mutta itse en ole ohjetta kehittänyt. Olen vain pieniä muutoksia tehnyt.
Kyseinen juustokakku ei myöskään tarvitse uunia. Ohje saattaa tuntua työläältä, mutta ei sitä oikeasti ole! Rohkeasti kokeilemaan, et tule pettymään!

<3 Suvi
Valkosuklaa-juustokakku:
Pohja
75 g voita
200 g Digestive-keksejä
Täyte
100 g valkosuklaata
400 g maustamatonta tuorejuustoa, esimerkiksi Philadelphiaa
250 g maustamatonta rahkaa
1 dl sokeria
3 munaa
Päällyste
1-2 vaniljatankoa, itse käytän aina vain yhden
4 dl crème fraichea
Päälle tuoreita mansikoita, vadelmia ja mustikoita oman maun mukaan
1. Pohja: Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja lisää sinne murennetut keksit. Sekoita massaksi.
2. Painele massa irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 22-24 cm. Vuokaa ei tarvitse voidella, mutta voit laittaa leivinpaperin vuoan pohjalle.
3. Paista pohjaa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Ota kakkupohja pois uunista ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen.
4. Täyte: Paloittele valkosuklaa ja sulata vesihauteessa ( itse olen aina niin malttamaton että sulatan mikrossa 🙂 )
5. Vatkaa tuorejuusto, rahka ja sokeri kulhossa. Sekoita mukaan sulatettu valkosuklaa ja munat.
6. Kaada seos vuokaan kakkupohjan päälle. Paista uunin keskitasolla 30-35 minuuttia. Varo, ettei kakku saa paistuessaan väriä. Ota kakku uunista ja anna sen jäähtyä. Tähän asti kakun voi valmistaa tarjoilua edeltävänä päivänä.
7. Päällyste: Halkaisee vaniljatankoa pitkittäin ja raaputa siitä siemenet. Sekoita siemenet crème fraichen joukkoon ja vatkaa seos vatkaimellasi jämäkäksi ja hyvin levittyväksi kreemiksi.
8. Levitä kreemi kylmän kakun päälle ja koristele kakku tuoreilla marjoilla.
9. Nauti!