Ajan hurmaa

Hui!

Mihin tämä kaikki aika oikein menee? Kohta mä olen ollut kaksi viikkoa ilman mitään nameja, kakkuja ynnä muita herkkuja ja mun on ihan pakko sanoa, että en ole ikinä tehnyt elämässäni parempaa päätöstä.

Musta tuntuu, että elämä on alkanut asettua omiin uomiinsa aika kivasti. Käyn koulussa ja muutama iltana viikossa. Muuten teen koulujuttuja tai jotain kivaa ystävieni tai puolisoni kanssa ja ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa. On tosi outoa, ettei mun tee yhtään mieli mitään herkkuja enää ollenkaan. Siis ei yhtään. En edes ajattele suklaata tai no, yhtenä päivänä tällä viikolla kävi mielessä, että pitäisi ostaa jotain välipalaa ja pitäisikö ostaa suklaata, mutta sitten muistin etten enää syö sitä ja niin vain meni suklaanhimo ohi.

Vieläkin kaivertaa pelko siitä, että voiko se todella olla näin helppoa? Eikö mun muka oikeasti tee mitään mieli enää koskaan?

Mutta luulen, että olin siihen sokerishaibaan niin koukussa, että sitä voisi jopa verrata alkoholismiin (anekdootti: sokeri vaikuttaa meidän aivoissa samoihin välittäjäaineisiin, kuin heroiini, think about that!). Joten ehkä mun on parempi vain pysyä kaidalla tiellä tämän sokerittomuuden kanssa, ettei musta tule tuurisyöppöä (enää).

Mun mies on lähdössä viikonloppuna poikien kanssa mökille kalastamaan ja vielä kuukausi sitten olisin ollut todella innoissani. Toki hänen puolestaan, että hän näkee kavereita ja pitää hauskaa, mutta myös siksi, että voisin ostaa paketin jäätelöä ja suklaata ja jotain gluteenitoomia pullia kylkeen ja mässäillä niitä täällä yksin. Nyt musta on ihanaa olla rauhassa ja ajattelin tehdä vähän koulujuttuja ja joogata hieman. Tämä elämä on kyllä ehdottomasti parempaa kuin se vanha jossa elin.