Clarissan eka ”tipaton” 2/31

Päivä 2: Vielä ei tee mieli juurikaan viinaa. Viimeisestä huikasta on nyt jotakuinkin 36 tuntia aikaa. Tipaton on alkanut.

En ole koskaan viettänyt tipatonta, tai edes harkinnut sitä, mutta nyt kuitenkin ystäväni kanssa päätimme ruveta sille lähinnä kahdesta syystä: lihominen ja rahatilanne. Itseäni kiinnostaa koheneeko kasvojen iho ja se että kompensoinko viinakalorit mässäilemällä enemmän. Elyseekin on pakotettu tähän mukaan kysymättä häneltä varsinaisesti mielipidettä. Minusta on  hienoa, että kun kärsii jostain asiasta, ei joudu kärsimään yksin. Sitähän varten kaverit ovat olemassa?

Tipattomani on kuitenkin ”tipaton”, eli en tiedä onko järkeä ottaa mitään neuroottista nollatoleranssia, eli esimerkiksi jos joku tarjoaa minulle yhden bissen, on ihan ok juoda se, koska ilmainen viinahan on aina kotiinpäin. En kyllä usko että kukaan minulle alkoholia välttämättä tarjoaa, sillä tätä sattuu aika harvoin. Lisäksi kylässä ottaa joku lasi alkoholia ruuan kanssa, silleen ”sivistyneesti”

. Tipaton kieltää kuitenkin vinkumasta muilta ilmaista viinaa, baareilun ja kalsarikännit(ps.kavereiden kanssa, en mä yksin tissuttele). 

Viinastoorit tuskin silti loppuvat tammikuuksi täysin, sillä en tiedä onnistummeko pakottamaan elämään Elysen ilman viinaa (hän on kuitenkin parisuhteessa ja niitä on joskus vaikea kestää selvinpäin) ja onhan meillä liuta opettavaisia tarinoita ja muita juttuja (humalaisessa)muistissamme. Lisäksi suoritimme tiistaina suuren lonkerotestin, jonka saldoa tänne putkahtaa lähipäivinä, mikäli emme hukanneet kännissä sitä lappua, johon kirjoitimme arvostelut. En tiedä pitäisikö sen olla minulla vai Elyseellä..

tumblr_myqu3zy4641svlh2eo1_500.gif

Noh mutta, pidän ihmisiä ajan tasalla siitä, pääseekö tiikeri raidoistaan. Koska ihmisiähän kiinnostaa täysin tuntemattoman, viinaanmenevän bloggaajan taistelu viinanhimoja vastaan. Ainakin ensi viikonlopulle on jo suunnitelmia, kasaamme ehkä palapeliä. 

 

XoXo Clarissa Von Cockström

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *