Viime kesänä lopetin prosessoidun lihan syönnin ja siirryin pääasiallisesti kasvisruokavalioon. Koska itsensä rajoittaminen tuntuikin vähemmän rajoittamiselta ja enemmän vain hyvältä, päätin ottaa tämän kesän elämäntapamuutos-projektiksi ”H&M-rättien ostamisen lopettamisen.” Toisinsanottuna haluaisin siis satsata tulevaisuudessa vaatteiden (ja pikkuhiljaa muidenkin tuotteiden) laatuun, määrän sijasta. Ajatus tähän lähti liikeelle, kun löysin äitini varastosta takin. Kukaan ei tunnu tietävän kenen takki on ollut ja mistä se oli varastoon päätynyt. Merkistä ja pesulapuista päätellen takki on hyvin vanha, eli ehkäpä se on jonkun lahjoittama, tai kenties kirpputori löytö, joka on jäänyt käyttämättömänä kaappiin. Jokatapauksessa rakastuin takkiin heti, ja omin sen itselleni. Takki on aitoa vuohennahkaa, joten se on säilynyt moitteettomana. Se päällä peilin edessä pyöriessäni tunsin ylpeyttä, koska ”uusi” takkini oli laadukas, kierrätetty ja kauniin näköinen. Rupesin siinä keikistellesäni sitten miettimään, että eikö olisi mahtavaa, jos pystyisin tuntemaan samanlaista ylpeyttä jokaisesta vaatteestani. Toki käytön mukana arvokaskin vaate voi muuttua arkiseksi, eikä sitä ehkä jaksa juhlia joka kerta kun sen niskaansa heittää. Silti uskon, että laadukasta vaatetta jaksaa kohdella erilaisella kunnioituksella, kuin esimerkiksi akryylipaitaa joka nyppyyntyy ja kulahtaa joka tapauksessa, kohtelutavasta huolimatta, parin käyttökerran jälkeen. 

Onneksi en ole lähtökohtaisestikkaan mikään älytön himoshoppaaja, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei minulla ole kaapissa paitoja, mitä olen käyttänyt vain kerran, tai ettei minulla olisi varastossa kuutta isoa muovikassia täynnä vaatteita, jotka odottavat pääsyään kirpputorille tai kierrätykseen. Olen todennut, että ostan usein vaatteita vaan, koska ne ovat halpoja tai tarjouksessa. Hinta-orientaatio kuluttamiseen tulee vahvasti isältäni, enkä usko, että pääsen siitä ikinä eroon, mutta ehkä ei tarvitsekkaan. Haluaisin vain tuoda rinnalle laatutietoisuuden, koska, pardon my French, paska tarjouksessa on edelleen paskaa, ihan sama kuinka vähän siitä maksaa.

Jotta kuitenkin pysyisin käytännössä toteuttamaan uutta periaattelisuuttani, pitäisi vähän tarkentaa, mitä mielestäni on parempi kuluttaminen, mitkä kriteerit laitan itselleni ostamisessa, ja mitä laatu oikeasti meinaa. Laadusta ensimmäisenä minulle tulee mieleen sana kestävyys. Vaate joka on tehty hyvästä materiaalista, joka kestää ja on käytännöllinen, yhdistettynä aikaa kestävään suunnitteluun, on mielestäni laadukas. Kuitenkin puhuttaessa jo yksistään materiaaleista, voidaan kiistellä esimerkiksi epäeettisyydestä eläimiä sekä ihmisiä koskien, lapsityövoimasta, ympäristömyrkyistä, allergioista ja lukemattomista muista asioista. Ideaalina voisi esimerkiksi pitää vaatteita, jotka ovat tehty luomu materiaaleista, jotka ovat kotimaista lähituotantoa, vegaanisia, opiskelijan budjetille sopivia ja tietysti vielä hyvän näköisiä. Tämä vaan ei kovin usein ole mahdollinen yhtälö. Siksipä olen tässäkin asiassa kohtuuden ja järjen puolella. Välillä olisi toki helpompaa tehdä selkeät linjaukset ja laittaa tietys asiat vaikka kokonaan pannaan, mutta se ei tunnu itselleni oikealta. Mustavalkoisella ajattelulla laiminlyö paljon harmaita alueita. Pitkän pohtimisen jälkeen päädyinkin siihen, että ainakin näin aluksi omia kriteereitäni ja prioriteettejäni ovat, että vaatteelle on järkevä syy, sitä on harkittu ja että se kestää. Ennekaikkea kriteerinä on kuitenkin se, että vaatteesta tulee samanlainen olo, kuin siitä vuohennahkatakista. Haluan, että vaatekaappini on tulevaisuudessa ihan kivan sijasta ihan mahtava. Laatu korvaa määrän.