Aikaahan on vielä ruhtinaallisesti, kaikki viisi ja puoli päivää, siihen hetkeen kun pappi julkistaa valitsemamme nimen ristiäisissä. Nimi vaan on vielä osin hukkateillä, ja kekkeritkin pitäisi vielä suunnitella ja järjestää.

Minusta nimen valitseminen on vaikeaa, mutta olen todennut että vielä vaikeampaa on saada isä osallistumaan nimikeskusteluun. Kummankin lapsen kohdalla olen ollut se joka nimikeskustelun on aloittanut ja ylläpitänyt. Kummallakin kerralla olen aloittanut jo raskausaikana nimen pohdinnan. Olen marssinut kirjastoon, lainannut nimikirjan ja lukenut sen ääneen puolisolleni (raskasta olla mies kun kaikki kannetaan puolivalmiina eteen 😀 ). Ne nimet joista olemme pitäneet ovat päätyneet listaan.

Raskausaikana hätäkastenimet piti toimittaa jo hyvissä ajoin neuvolaan. Esikoisen kohdalla löysimme yksimielisyyden helposti, mutta uuden pikkuisen kohdalla avasin keskustelua nimistä yhä uudelleen ja uudelleen. Puolisoni pysyi vaiti, tai jos oikein suuresti pääsi yllättämään hän ehkä ynähti hieman (varmaankin vahingossa) jossain vaiheessa keskustelua. Lopputuloksena suivaannuin ja kirjoitin nimet oman mieleni mukaan hätäkastepapereihin ja ilmoitin myöhemmin että ”ai niin, jos meille syntyy tyttö sen nimeksi tulee Lilja, ja jos tulee poika sen nimi on Lennart”. Puolisoni katsoi minua hämmentyneenä ja sanoi ”vai niin. Kukas näin on päättänyt?”, johon vastasin ”Minä! Kysyin nimistä sata kertaa etkä ottanut mitään kantaa. Nimet piti tiettyyn päivään mennessä toimittaa, joten päätin ne sitten itse.”

Lapsen syntymän jälkeen nimilistat on kaivettu jälleen esiin. Vauvaa katsoessa on viivattu nimiä yli. ”Ei tuo, eikä tuokaan. Tuosta nimestä tykkäsin aikaisemmin, mutta eihän tää kaveri näytä tippaakaan siltä!”.

Esikoisen kohdalla toiset nimet olivat selvillä jo raskauden alussa, mutta etunimi päätettiin ristiäisiä edeltävänä yönä klo 01. Etunimestä olemme uuden pikkuisen kohdalla jo varmoja, mutta toinen / toiset nimet ovat vielä kateissa. Äitini sanoi että toisista nimistä ei kannata ottaa paineita, koska ne ovat kuitenkin niitä ”roskikseen heitettäviä” nimiä. Tämän termin lanseerasi aikanaan pikkuveljeni joka ei pitänyt toisista nimistään ja ilmoitti että ne voi heittää roskiin.

Vaikka olenkin välillä ollut hyvin turhautunut tämän nimiasian kanssa, olen helpottunut siitä että kohta en enää kysele Prisman käytävillä että ”mitä sä ajattelet näistä vaihtoehdoista, mikä on sun suosikki” johon toinen vastaa ”no en mä oikein tiedä”. Nyt kun alkaa ristiäisiä edeltävä loppukiri, puolisonikin saattaa herätä siihen todellisuuteen että jos suutaan ei pian avaa, taitaa vaimo taas kirjoitella lappuihin mitä lystää. Onneksi kaikki tyrkyllä olevat nimet ovat kuitenkin ”hiljaisesti hyväksyttyjä”, eli löytyvät listastamme. Nimi ei voi siis mennä totaalisesti pieleen, vaikka suutaan ei avaisikaan.

ps. Viime aikoina kotonamme on testimielessä herkuteltu yhtä sun toista. Ristiäisissä ajattelin tarjoilla makean ystäville marenkitikkareita, valkosuklaa cupcakeja, sekä mustikka-sitruuna kakkua, nam!