Viime aikoina on tuntunut päivittäin siltä että joku puukottaa oikeanpuoleista pakaraani. Kyllä. Tuikkaa veitsen ikävästi pakaralihakseen ja viiltää. Esikoisen odotuksessa en kärsinyt mistään muusta kuin järkyttävästä turvotuksesta, joten ensimmäisten puukotustuntemuksien ilmentyessä en aluksi käsittänyt ollenkaan mistä ihmeestä on kysymys.

Aluksi pakaran puukotuksen tunne tuli silloin tällöin. Haravoinnin jälkeen, imuroinnin jälkeen tai huonossa asennossa sohvalla röhnöttämisen jälkeen. Viilto tuli ja meni, mutta viimeistään yön jälkeen se oli ohitse jos illalla vaivasi. Viikot kuluivat ja vaivasta tuli hiljalleen jokapäiväinen. Nyt tunne on jo melkein jatkuva. Lapsen nostaminen sängystä on tuskallista. Sängyssä kyljen kääntäminen tuntuu välillä mahdottomalta ja aamulla sängystä nouseminen on vaikeaa.

Lapsuudessani muistan kylämme mummojen keskustelleen monesti vaivoistaan ja iskias nousi puheissa esiin kerran jos toisenkin. Siksi olinkin aina luullut ja ajatellut että iskias on vain ja ainoastaan vanhojen ihmisten vaiva. Hämmästykseni oli valtava kun minulle valkeni että iskiashan se minua vaivaa, mummojen ”tauti”! ”Sillä Salmellakin on se iskias vaivannut viime aikoina. Oli se niin huonona kun kävin siellä kylässä”.

Vaikka vaiva onkin ikävä, on sen kanssa elettävä vielä lokakuun loppupuolelle saakka (ainakin, en tiedä miten pitkään iskias mahtaa vaivata synnytyksen jälkeen?). Eniten harmittaa se etten pysty touhuamaan esikoiseni kanssa täydellä sielun ja ruumiin voimalla, vaan joudun suunnittelemaan päivien ohjelman siten että iskias ei ärtyisi ainakaan enempää.

Neuvolasta kehotettiin venyttelemään ja annettiin muutama näppärä venyttelyohje joilla iskiaskipu saattaa helpottaa. Minun tapauksessani venyttelyn jälkeen tuska sen kun pahenee. Myöskään liikunta ei ole tuonut helpotusta asian kanssa, mutta pieni hieronta silloin tällöin helpottaa pahinta oloa. Myös varpailla seisoessa viillot heikkenevät ja katoavat välillä liki kokonaan. Ehkäpä parannuskeino onkin korkokengät? Niitä kokeilen seuraavaksi!

Tästä mummojen vaivasta huolimatta olen hyvin iloinen kasvavasta vatsakummustani. Pienet terävät potkut tuntuvat jo päivittäin ja käytössä olevat vaatteeni jäävät pieneksi yksi kerrallaan. Onneksi suurin osa raskauden aiheuttamista vaivoista katoaa synnytyksen jälkeen ja pienen nyytin kanssa ollessa vaivat eivät enää haittaa.

Pyysin eilen puolisoani nostamaan kaapin päältä esikoisemme äitiyspakkauksen laatikon. Olen säilönyt sen täyteen pieneksi jääneitä vaatteita. Halusin katsella mitä meillä on uudelle tulokkaalle jo valmiina ja mitä täytyy hankkia. Sopivasti alennusmyynnitkin juuri alkoivat 😀

Laatikon avaaminen oli kuin sukellus muistoihin. ”Voih, onko esikoisemme todellakin ollut joskus näin pieni? Ai täällä oli tämäkin! En edes muistanut tätä. Voi että miten suloiselta pienokainen näyttikään nämä päällään.” Samalla ihmettelin sitä miten muistinkaan että vaatteet olisivat olleet ehkä vähän hienompia, parempikuntoisia ja niitä olisi ollut enemmän?

Todellisuudessa ei niitä paljon enempää ollut. Osan laitoin pois esikoisen kasvettua niistä ulos, mutta vain sellaiset jotka eivät olleet mielestäni olleet kovin hyviä käytännössä. Hämmästyksekseni huomasin että housuja oli hankittu bodyja enemmän. Järkeni on ollut varmaankin synnytyksen jälkeen hieman sumentunut… Suurin osa housuista oli onneksi unisex malleja ja värejä, joten pääsevät uudenkin tulokkaan käyttöön.

Toki kun pyrin hankkimaan vaatteita vain tarpeellisen määrän, enkä yhtään enempää, on aivan selvä että niitä vähiä vaatteita pestään paljon. Siksi tietenkin ne ovat myös sen näköisiä että koneessa on käyty usein. Varsinkin nämä kaikkein pienimmät 50cm ja 56cm kokoiset. Esikoisemme käytti niitä kokoja hyvin pitkään verrattuna moneen muuhun, joten onhan selvää että käytön jälki näkyy.

Kävin eilen alennusmyynneissä ja löysin aivan ihania valko-harmaita vaatteita tulokkaalle. Nyt kun laatikko on käyty läpi ja tarpeet kartoitettu, voin hyvillä mielin käydä hankkimassa uudelle tulokkaalle jotain suloista <3