Päivä joka muutti elämäni

5.5.2016 klo 1.43 mun elämäni muuttui ja musta tuli terveen tyttö vauvan äiti. 

Yhdeksän kuukautta siihen valmistautuu ja miettii. Miettii niin paljon, että tuntuu että pää hajoo. Miettii miltä tuntuu olla äiti tai millainen äiti tulisi olemaan. Tiesin millainen äiti haluaisin olla mutta mitä se todellisuus sitten olisi. Sitten se the päivä koitti. Se oli torstai aamuyö ja siinä hän sitten yhtäkkiä oli. Tunsin vaan helpotusta, että nyt vihdoin se odottaminen on ohi. Ei tullut mitään järjetöntä tunteiden purkausta tai välitöntä rakkautta. Olin vaan helpottunut. 

Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että on ihan oikeasti jonkun äiti. Mietin omaa äitiäni, enkä pysty kuvittelemaan että voisin olla jollekkin ihmiselle yhtä tärkeä kun äitini on mulle. Eihän mua olisi ilman häntä. Mutta. Ei Eeviäkään olisi ilman mua. Se on vaan uskottava. Ehkä asia konkretisoituu kun kuulee tuon sanan ensimmäisen kerran oman lapsen suusta. ”Äiti”.

 Oon aina tienny että haluan lapsia. Ja joo monikossa. Toivon saavani heitä vielä lisää. Kasvettuani lähes tulkoon koko elämäni kahdestaan äidin kanssa, olen haaveillut isosta perheestä. Kodista, joka on täynnä elämän ääniä. Äitiyden kautta oon oppinu arvostamaan mun omaa äitiä entistä enemmän. Kuinka hän selviyty kaikesta ja sai kasvatettua mustakin naisen ja vielä äidin. Meidän elämässä ei ollut mitään vikaa, ei todellakaan. Meillä ei ikinä ollut tylsää. Välillä itkettiin ja sit taas naurettiin. Äidistä kasvoi mulle myöhemmin yksi parhaista ystävistä. Joku jolle voi kertoa (lähes) kaiken. Ehkä ihmiset on vaan luotu haluamaan sitä mitä heillä ei vielä ole. Perhe muuttui mulle tavoittelemisen arvoiseksi haaveeksi. Halusin kokea jotain mitä en ollut vielä saanut kokea. 

Oli hassu tunne tulla sairaalasta kotiin kun yhtäkkiä meillä olikin yksi uusi perheenjäsen. Olihan se ollut tiedossa mutta silti. Kaikki oli muutenkin outoa. Vauva, kroppa ja mieli. Luulen, että siinä vaiheessa on ollut pää oikeasti aika sekasin. Sitä vaan hormoonihöyryissä puskee eteenpäin. Tunsin huonoa omaatuntoa kun en kellunut pumpulissa ja ollut haljeta onnesta. Tiesin, että pieni on parasta mitä on tapahtunut, mutta rakkaus vaan kasvoi pikku hiljaa. Vähän niin kuin parisuhteessa. Se oli sellasta tutustumista. Opin ymmärtämään mitä käsitys ”äidiksi kasvaminen” tarkoittaa. Ei sitä ole valmis vieläkään, tässä kehitytään jatkuvasti. Opitaan virheistä, otetaan mallia muista ja kysellään viisaammilta.

Millainen äiti mä sitten olen? Olen juuri sellainen kun mun tyttäreni tarvitsee. Uskon ettei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa olla äiti. Jokainen on omalla tavallaan juuri oikeanlainen omalle lapselleen. Turha lähteä tässäkään asiassa vertailemaan. Toivoisin olevani roolimalli jollaiseksi tyttäreni haluaa kasvaa. Asettaa rajoja rakkaudella, kannustaa ja auttaa silloin kun elämä potkii. Tuki ja turva koko elämän. 

Ystäväni pelkäsivät että muutun lapsen tultua. Olisin vain äiti, enkä Heidi. Lupasin etten muutu. Lupasin olla molempia. Enkä heidän sanojensa mukaan ole muuttunut. Ja miksi pitäisi muuttua? Ei musta ikinä kasva aikuismaista ja vakavaa. Edelleen juhlitaan aamuun saakka, nauretaan niin pitkään että mahaan sattuu ja jauhetaan samoista asioista kerta toisensa jälkeen. Sisällä huomaan kuitenkin muutoksen, sitä katsoo maailmaa pikkusen eri tavalla. On jollain tapaa varovaisempi eikä ota turhia riskejä. Ymmärtää sen valtavan huolen määrän josta omat vanhemmat ovat puhuneet. Elämäni kamalimpia hetkiä oli kun Eevi putosi sohvalta ja hysteerisesti itkien soitin ensiapuun. Äitiys ei ole siis pelkästään iloa vaan myös jatkuvaa huolta ja pelkoa.

Huomaan myös olevani herkempi ja tunteiden nousevan pintaan helpommin. Pelkkä ajatuskin saattaa itkettää. 

 

Meillä on aivan uskomaton tukiverkosto. Perhe. Siihen ei kuulu ainoastaan sisarukset ja isovanhemmat vaan myös meidän ystävät. Iso kiitos teille että olette olemassa. Ollaan saatu niin paljon tukea ja apua teiltä kaikilta. Se mitä oma äiti, melkein anoppi tai mamma kaverit ei tiedä, niin ei tiedä sitten kukaan. Tai sitten se on turha tieto. Ja nyt kun tää meni kiittelyks niin isoin kiitos Eevin parhaimmalle isille, joka jaksaa mua päivästä toiseen. Ilman sua mä en olis äiti. Ja kuten tämän vuodatukseni alotin, äitiys on parasta mitä on. 

-Heidi