Meidän päivä.

Rutiinit ja rytmit helpottaa arjen pyörittämistä. Esimerkiksi unikoulua ei kannata edes aloittaa ennen kun illat kulkee suunnilleen samalla kaavalla. Meillä on nyt pari kuukautta ollut tämä sama rytmi mitä noudatetaan. Ajattelinkin tehdä teille esimerkki päivän siitä miten meidän päivä usein menee. Tämä on siis kuvaus päivästä kun ollaan kotona.

image_74.jpeg

  • Aamulla herätään siinä klo 8-9. Nostan Eevin meidän sänkyyn köllöttelemään. Höpötellään, kutitellaan ja hihitellään. (Jos kello on vasta vähän saatetaan hetki vielä torkkua). Tässä kohtaa myös laitan maidon ja juodaan se sängyssä.
  • Noustaan ylös ja mennään vaihtamaan vaippa. Tästä siirrytään olohuoneeseen, jossa laitan Eeville ympäri olohuonetta leluja sekä netflixistä jotain lastenohjelmaa pyörimään taustalle.
  • Sillä aikaa kun Eevi ihmettelee olohuoneessa lelujaan, hoidan omat aamutoimeni eli pesen naaman ja hampaat. Niin ja tärkein, kahvi tippumaan ( ja joo en ole huono äiti vaan pidän koko ajan samalla silmällä pikkuisen touhuja).
  • Haen (ensimmäisen) kupin kahvia ja menen olohuoneeseen leikkimään Eevin kanssa.
  • Noin klo 10 mennään aamupuurolle. Saatan syödä samalla itse jotain mutta yleensä elän kahvilla puoleenpäivään..
  • Sitten vaihdetaankin vaatteet ja jatketaan leikkimistä. Usein harjoitellaan uusia juttuja tai hypitään hyppykiikussa. Kuitenkin jotain aktiivista että jaksetaan reippaasti nukkua muutaman tunnin  päiväunet (mami tarvitsee hetken omaa aikaa).
  • Aika tarkkaan 11 lähdetään ulkoilemaan. Käydään vaunulenkki ja Eevi jää pihaan nukkumaan. 
  • Eevin unien aikaan teen omia juttuja eli kotitöitä tai höpötän tänne teille luettavaa. 
  • Yleensä ekoilta päikyiltä herätään siinä klo 14 molemmin puolin.
  • Klo 14-15 syödään lounas eli kasviksia ja lihaa. Tässä kuunnellaan usein lastenlauluja, koska Eevistä on hauska tanssia ja äidistä kiva laulaa.
  • Leikitään. 
  • Leikitään.
  • Leikitään. 
  • Ennen toisia päikkyjä syödään usein joku pikku välipala eli hedelmäsose ja naksuja.
  • Mennään yhdessä meidän sänkyyn nukkumaan, välillä nukun itsekkin ja välillä Eevi jää yksin nukkumaan. Nämä unet ovat lyhyet ja kestävät usein noin tunnin.
  • Unien jälkeen syödään joko kasvis sose tai välipala rahka. Nyt uutena kylkeen ruisleivän pala (lähinnä nuollaan voi siitä päältä).
  • Tässä välissä usein teen jumpan, koska Eevi on virkeä ja viihtyy hetken yksin kun käyn suihkussa (nykyään kyllä ryömii sinnekkin mukaan). 
  • Klo 19 aikoihin vaihdetaan yökkärit ja leikitään, pompitaan ja sylitellään. Usein Eevi temppuilee sohvalla mun jalkojen välissä. Niistä saa hyvää tukee nousta seisomaan.
  • Iltapuuro onkin sitten klo 20, tässä saatetaan kuunnella samalla jo vähän unimusiikkia.
  • Jos Eevi ei vaikuta väsyneeltä mennään vielä hetkeksi olohuoneeseen leikkimään. Kerätään lelut lattialta ja toivotetaan niille hyvää yötä. Olen päättänyt etten seuraa orjallisesti kelloa ja koita väkisin nukuttaa. Meillä mennään nukkumaan kun väsyttää. 
  • Kello on tässä kohtaa noin 21 ja siirrytään sänkyyn lukemaan. Luetaan kirja sekä leikitään vähän unipupulla ja rätillä. 
  • Neiti omaan sänkyyn, valot pois (meillä on univalo) ja unimusiikki soimaan. 
  • Silittelyä. Rauhottumisen jälkeen otetaan maitoa. Silittelen vielä hetken ja jätän neidin nukahtamaan itse. 
  • Jos Eevi ei ole ottanut maitoa kun pienen hörpyn nukkumaan mennessä niin tarjotaan vielä uudelleen ennen kun mennään itse nukkumaan  (meillä ei syötetä enään yöllä). 

Maitoa annetaan vuorokaudessa pääasiassa aina nukkumaan mennessä ja herätessä. Aika harvoin neiti edes haluaa sitä nykyään muuten. Tutti kuuluu meillä myös nukkumiseen tai ylipäätänsä rauhoittumiseen. 

Päivät, jotka vietetään muualla kun kotona noudattaa aika pitkälti tätä samaa kaavaa lounaaseen saakka. Pyrin, että Eevi saisi nukkua päivittäin kotona pitkät päikyt ulkona ja lähdetään vasta sen jälkeen liikenteeseen. Helpottaa kaikkien päivää kun pikkuinen on pirteä ja hyvällä tuulella. Itselleni on muutenkin tärkeää, että joka päivä ollaan edes vähän ulkoilemassa ja saadaan raitista ilmaa.

Olemme kuitenkin vaan tavallisia ihmisiä ja jonain päivänä mikään ei mene niin kuin tässä listassa. Eikä se haittaa. Jonkinlainen järjestelmällisyys saa vaan tunteen, että homma pysyy edes jotenkin kasassa. Äideillä kun pitää olla kaikki aina hallinnassa… Joskus on kuitenkin hyvä lopettaa kaiken kontrolointi ja antaa asioiden sujua omalla painollaan. Hellittää vähän ja olla täsaäkin suhteessa itselleen armollinen. Kenenkään elämä ei siihen kaadu jos ne D-tipat unohtuu kerran tai edes kaksi. Otetaan tänä viikonloppuna kaikki rennosti:)

image_73.jpeg

Aurinkoista viikonloppua!

-Heidi

Perhe Lapset Vanhemmuus

Päivä joka muutti elämäni

5.5.2016 klo 1.43 mun elämäni muuttui ja musta tuli terveen tyttö vauvan äiti. 

image_63.jpeg

Yhdeksän kuukautta siihen valmistautuu ja miettii. Miettii niin paljon, että tuntuu että pää hajoo. Miettii miltä tuntuu olla äiti tai millainen äiti tulisi olemaan. Tiesin millainen äiti haluaisin olla mutta mitä se todellisuus sitten olisi. Sitten se the päivä koitti. Se oli torstai aamuyö ja siinä hän sitten yhtäkkiä oli. Tunsin vaan helpotusta, että nyt vihdoin se odottaminen on ohi. Ei tullut mitään järjetöntä tunteiden purkausta tai välitöntä rakkautta. Olin vaan helpottunut. 

Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että on ihan oikeasti jonkun äiti. Mietin omaa äitiäni, enkä pysty kuvittelemaan että voisin olla jollekkin ihmiselle yhtä tärkeä kun äitini on mulle. Eihän mua olisi ilman häntä. Mutta. Ei Eeviäkään olisi ilman mua. Se on vaan uskottava. Ehkä asia konkretisoituu kun kuulee tuon sanan ensimmäisen kerran oman lapsen suusta. ”Äiti”.

image_64.jpeg

 Oon aina tienny että haluan lapsia. Ja joo monikossa. Toivon saavani heitä vielä lisää. Kasvettuani lähes tulkoon koko elämäni kahdestaan äidin kanssa, olen haaveillut isosta perheestä. Kodista, joka on täynnä elämän ääniä. Äitiyden kautta oon oppinu arvostamaan mun omaa äitiä entistä enemmän. Kuinka hän selviyty kaikesta ja sai kasvatettua mustakin naisen ja vielä äidin. Meidän elämässä ei ollut mitään vikaa, ei todellakaan. Meillä ei ikinä ollut tylsää. Välillä itkettiin ja sit taas naurettiin. Äidistä kasvoi mulle myöhemmin yksi parhaista ystävistä. Joku jolle voi kertoa (lähes) kaiken. Ehkä ihmiset on vaan luotu haluamaan sitä mitä heillä ei vielä ole. Perhe muuttui mulle tavoittelemisen arvoiseksi haaveeksi. Halusin kokea jotain mitä en ollut vielä saanut kokea. 

Oli hassu tunne tulla sairaalasta kotiin kun yhtäkkiä meillä olikin yksi uusi perheenjäsen. Olihan se ollut tiedossa mutta silti. Kaikki oli muutenkin outoa. Vauva, kroppa ja mieli. Luulen, että siinä vaiheessa on ollut pää oikeasti aika sekasin. Sitä vaan hormoonihöyryissä puskee eteenpäin. Tunsin huonoa omaatuntoa kun en kellunut pumpulissa ja ollut haljeta onnesta. Tiesin, että pieni on parasta mitä on tapahtunut, mutta rakkaus vaan kasvoi pikku hiljaa. Vähän niin kuin parisuhteessa. Se oli sellasta tutustumista. Opin ymmärtämään mitä käsitys ”äidiksi kasvaminen” tarkoittaa. Ei sitä ole valmis vieläkään, tässä kehitytään jatkuvasti. Opitaan virheistä, otetaan mallia muista ja kysellään viisaammilta.

image_67.jpeg

Millainen äiti mä sitten olen? Olen juuri sellainen kun mun tyttäreni tarvitsee. Uskon ettei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa olla äiti. Jokainen on omalla tavallaan juuri oikeanlainen omalle lapselleen. Turha lähteä tässäkään asiassa vertailemaan. Toivoisin olevani roolimalli jollaiseksi tyttäreni haluaa kasvaa. Asettaa rajoja rakkaudella, kannustaa ja auttaa silloin kun elämä potkii. Tuki ja turva koko elämän. 

Ystäväni pelkäsivät että muutun lapsen tultua. Olisin vain äiti, enkä Heidi. Lupasin etten muutu. Lupasin olla molempia. Enkä heidän sanojensa mukaan ole muuttunut. Ja miksi pitäisi muuttua? Ei musta ikinä kasva aikuismaista ja vakavaa. Edelleen juhlitaan aamuun saakka, nauretaan niin pitkään että mahaan sattuu ja jauhetaan samoista asioista kerta toisensa jälkeen. Sisällä huomaan kuitenkin muutoksen, sitä katsoo maailmaa pikkusen eri tavalla. On jollain tapaa varovaisempi eikä ota turhia riskejä. Ymmärtää sen valtavan huolen määrän josta omat vanhemmat ovat puhuneet. Elämäni kamalimpia hetkiä oli kun Eevi putosi sohvalta ja hysteerisesti itkien soitin ensiapuun. Äitiys ei ole siis pelkästään iloa vaan myös jatkuvaa huolta ja pelkoa.

Huomaan myös olevani herkempi ja tunteiden nousevan pintaan helpommin. Pelkkä ajatuskin saattaa itkettää. 

image_66.jpeg

 

Meillä on aivan uskomaton tukiverkosto. Perhe. Siihen ei kuulu ainoastaan sisarukset ja isovanhemmat vaan myös meidän ystävät. Iso kiitos teille että olette olemassa. Ollaan saatu niin paljon tukea ja apua teiltä kaikilta. Se mitä oma äiti, melkein anoppi tai mamma kaverit ei tiedä, niin ei tiedä sitten kukaan. Tai sitten se on turha tieto. Ja nyt kun tää meni kiittelyks niin isoin kiitos Eevin parhaimmalle isille, joka jaksaa mua päivästä toiseen. Ilman sua mä en olis äiti. Ja kuten tämän vuodatukseni alotin, äitiys on parasta mitä on. 

-Heidi

 

 

Perhe Lapset Vanhemmuus