Oma aika on mun uusi lempi sana. Tällä hetkellä se tarkottaa mulle hetkellistä rentoutumista. Eli rauhassa syötyä lounasta, kiireetöntä suihkua ja mahdollisuutta käydä yksin vessassa. Rutiinien muodostuttua, tämä päivän lempi hetki sijoittuu  Eevin päiväunille. Yleensä tämän ajan meen kotona pää kolmantena jalkana hoitaen tekemättömiä asioita, mutta tänään olen saanut vaan olla. Ihan käsittämätön tunne maata sohvalla tekemättä mitään. Ihan mahtava alotus viikolle. 

Oon kova höpöttämään ja nauramaan omille jutuilleni. Puhun liian lujaa, enkä aina mieti mitä sanon. Mulla on paljon ystäviä ja oon aina saanut aikataulutettua elämäni vähän liian täyteen. Tämän vastapainona oon myös vähän erakko. Viihdyn yksin omassa seurassani. Välillä tekee niin hyvää olla ihan hiljaa. Rakastin päiviä kun ei ollut mitään ohjelmaa ja sain tehdä mitä huvitti. Nukkua vaikka koko päivän ja yöllä katsoa sinkkuelämää. Haaveilla Carrien elämästä (ja vaatekaapista). Jos jotain ”menneessä elämässä” kaipaan, niin tätä.

On kuitenkin turha elää menneessä. Synnytyksestä alkaa olemaan jo sen verran aikaa, että tässä alkaisi elämään taas mahtua vähän muutakin kuin vaan vauva. Niin sanottu vauvakupla alkaa puhkeamaan ja sitä alkaa miettimään seuraavaa päivää pidemmälle. Ystäväni on ihmetellyt kun en ole kriiseillyt vielä itseni kanssa, vaan kaikki on sujunut kuin luonnostaan. Tuntuu, että tämä kriisi on nyt lähestymässä, ja olen aivan hukassa itseni kanssa. Huomaan jatkuvasti ideoivani uusia juttuja ja etsiväni oikeaa ratkaisua. 

Parisuhteessa olen tosi tarkka tasa-arvosta. Kummallakin pitää olla samat oikeudet. Tämän takia olen alusta asti pitänyt huolta, että minulla saa olla juuri samanverran omia menoja kun J:llä. Tämä niin sanottu ”oma-aika” onkin asia mistä meidän perheessä on väännetty varmasti kaikista eniten. Olen vaan sitä mieltä, että jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus lapsesta, on kummallakin samanlainen vastuu pienen hoidosta. Tätä jaksan hokea päivästä toiseen, ja on se mennyt perillekkin. Voin tällä hetkellä sanoa rehellisesti, että meillä kannetaan tasapuolisesti vastuu Eevin hoidosta. Ainakin aina sillon kun isi on kotona;)

Aloitin jankutuksen oman ajan merkityksestä heti sairaalasta tultua. Isän on tässä vaiheessa aika vaikea ymmärtää tätä, vauvan roikkuessa äidin tississä. Eevi opetettiinkin alusta asti pullolle, jotta saisin edes pieniä hetkiä olla itsekseni. Tässä vaiheessa se tarkoitti suihkua tai pikaista kävelyä koirien kanssa. Sekin teki jo ihmeitä. Koin jaksavani paremmin kun sain hetkeksi irtaantua. Tämä onkin ollut mulle isoin yllätys äidiksi tulemisessa, kuinka sidoksissa sitä ollaan vauvan kanssa. Tämä on ollut välillä jopa tosi ahdistavaa ja on vieläkin. On päiviä kun en mieti asiaa ollenkaan, mutta joinain päivinä sitä vaan haluaisi rauhassa käydä vessassa ovi kiinni tai pestä sen likaisen tukkansa ilman että joku yhtäkkiä konttaa suihkun lattialla vaatteet märkänä. 

Kuulostanko nyt itsekkäältä? En nimittäin halua olla sitä. Haluan olla hyvä äiti, ja jaksaa täysillä. Itselleni se vain tarkoittaa pieniä itsekkäitä hetkiä silloin tällöin, vain itseäni varten. Kun vähän panostaa itseensä, niin jaksaa panostaa muihinkin. En puhu nyt mistään läpi yön kestävästä biletyksestä (vaikka nautin siitäkin), vaan ihan lasillisesta viiniä ja keskustelusta toisen aikuisen ihmisen kanssa. Itse sitä lässyttää päivät pitkät, ja mun henkinen ikä onkin tällä hetkellä lähempänä yhtä kuin 24. Tämän takia on ihana jutella jonkun toisen aikuisen kanssa. Käyttää vähän niitä mulle suotuja aivojakin.

Oma aika voi myös olla vain pitkä kuuma suihku ilman keskeytystä tai ruoan syöminen lämpimänä. Mitä tahansa arjesta hieman poikkeavaa. Mutta niin luksusta.

Koen, että meidän perhe voi hyvin kun kaikki perheenjäsenet voivat yksilöinä hyvin. Silloin kun on balansissa itsensä kanssa, jaksaa antaa itsestään enemmän myös muille. Joten ottakaa vaikka väkisin se oma aikanne<3

-Heidi